Mistä päin kesämökki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kesämökki22
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kesämökki22

Vieras
Olemme ajatelleet, että ostaisimme kesämökin jostain nyt kun sesonki ehkä hiukan hiipuu. Pääsisi sitten heti ensi keväänä tekemään pikkurempat jos tarvii ja kesällä mökki olisi ns. oma.

Mistä suosittelette mökkiä. Asumme Espoossa. Käytännössä mökillä oltaisiin kesällä pidennetyt viikonloput ja kesälomalla sitten useempi viikko putkeen. Tietysti lyhty matka olis bonusta, mutta toisaalta ei tuonne yleensä vain yhdeksi yöksi mennä.

Olemme aikaisemmin mökkeilleet sukuni mökillä K-Suomessa, mutta sinne alkaa olla aika pitkä matka ja nyt ajatellut että voisi siitä luopua. Mökki siis on vanhempieni omistuksessa, mutta kaksi veljeäni viihtyy siellä hyvin joten aina on melkoinen sopiminen. Joten voisi olla, että annan heidän jakaa tuota kun asuvatkin lähempänä.

Miehen vanhemmilla on kesämökki lähellä itärajaa. Se on myös aika kaukana ja siihen liittyy kanssa omat ongelmansa.

Unelma olisi alle 2 tunnin matka, mutta 3 tuntiakaan ei ole ongelma. Siitä ylöspäin alkaa olla. 4 ehdoton max.
 
Kannattaa tutkia ja tiedustella tulevat kaavoitukset tarkkaan, ettei käy niin, että muutamien vuosien päästä naapurissa on esim. kaivos tms.
 
Matkan pituus on ratkaisevan tärkeä. Itse en ostaisi mökkiä, jossa ei voisi pienellä vaivalla käydä vaikka iltasaunassa ja tulla kotiin nukkumaan. Kenellekään en suosittelisi mökkiä, jonne matkustaminen kestää neljä tuntia tai enemmän. Siinä tapauksessa kannattaa vuokrata mökki silloin kun sellaista tarvitsee. Mutta henkilökohtaisia juttujahan nämä ovat. Fakta on kuitenkin se, että jos mökki on Keski-Suomessa ja itse asuu Espoossa, ei siellä mökillä tule käytyä kuin kesälomalla.

Sanoisin, että espoolaisen kannattaa katsella mökkiä sellaisen ympyrän sisältä, joka rajoittuu suunnilleen linjalle Turku-Loimaa-Valkeakoski-Heinola-Kouvola-Kotka.

Koska vesielementti on suomalaiselle yleensä mökillä tärkeä, pitää tehdä valinta meren ja järven välillä. Meri on mahtava, mutta onko sinilevä sitten enemmän ongelma? Järviä taas on yllättävän vähän, vaikka onkin tuhansien järvien maa. Aika moni niistä on matala kuralammikko, jonka yli voi heittää keihästä. Karttaa katsomalla huomaa, että Itä-Uusimaa on aika lailla kuivaa aluetta merenrantaa lukuun ottamatta. Määritellyn alueen sisällä parhaat vaihtoehdot löytyisivät Lohjan lähettyviltä sekä sitten Hämeenlinna-Lahti-linja pohjoispuolelta.

Loppuviimein tietenkin hinta on se mikä murskaa unelmat. Mitä parempi paikka, sitä kalliimpi. Ja läheisyys pääkaupunkiseutuun nostaa tietenkin hintaa paljon koska maksukykyistä ja -halukasta ostajakuntaa on paljon liikkeellä. Mutta se tarkoittaa toisaalta sitäkin, että se mökkitontti säilyttää arvoaan jatkossakin. Jostain Itä-Suomen korvesta saisi varmasti mahtavan mökkitontin ja mökin edullisesti, mutta mitä siitä olisi hyötyä, jos siellä ei koskaan jaksaisi käydä eikä siitä ränsistyvästä mökistä enää saisi muuttotappiokunnassa edes omiaan takaisin myöhemmin?
 
Muistakaa se, että tämä ilmastonmuutoksen vastainen politiikka tekee mökkeilystä harvinsista hupia, koska autoilusta tehdään niin kallista ettei suurimmalla osalla ole enää varaa ajaa omalla autolla mökille. Toisekseen mökkien rahallinen arvo tulee romahtamaan.
 
Joo, kyllähän se unelma olisi L-Uusimaa. Meri vai järvi-kysymys on myös ratkaisematta. Omat paikat olleet aina järven rannalla, mutta merikin houkuttelisi. Kaverillani on kesämökki meren rannalla ja siinä on omat etunsa.

Saaressa en halua mökkini sijaitsevan vaikka oma viehätyksensä siinäkin olisi.

Eli käytännössä kai tuo mökki voisi sijaita jossain tyyliin Kirkkonummi-Tammisaari välillä. Hanko on kauempana ja siellä menee mun makuun liian avomereksi. Lohjan jotkut järvet vois kanssa olla ok.

Budjettia en osaa sanoa. Sanotaan 200 000.
 
Muistakaa se, että tämä ilmastonmuutoksen vastainen politiikka tekee mökkeilystä harvinsista hupia, koska autoilusta tehdään niin kallista ettei suurimmalla osalla ole enää varaa ajaa omalla autolla mökille. Toisekseen mökkien rahallinen arvo tulee romahtamaan.

No kuullostaapa tämä ilmastonmuutoksen vastainen politiikka ikövältä. Onpas pöhlöä sellaista vastustaa kun tuolla tavalla vaikuttaa.

Eiköhän siellä mökillä tosiaan ole varaa käydä siinä missä työmatkojakin taittaa. Mutta ilmastonmuutos kannattaa ehkä huomioida siinä mielessä, että nouseeko se meri vai ei. Vai tasaako maanpinnan nousu tuon vaikutuksen?
 
Aika mitätöntä se merenpinnan nousu Suomessa on:

Omat paikat on sellaisia, että kestävät heittämällä parin metrin nousun.
 
Eihän se merenpinta Suomen rannikolla tulee mihinkään nousemaan. Ihan turhaa pelottelua moinen.
 
Älä ole varma. Vihreiden autoviha on loppumaton ja leppymätön.

Joopa joo. Itse olet heistä moisen kuvan luonut. Tunnen muutaman vihreän. Heillä kaikilla on auto, eivätkä suhtaudu yksityisautoiluun mitenkään intohimoisesti (kumpaankaan suuntaan). Mutta monelle sen sijaan nämä peltilehmät ovat pyhiä. Siksi kai kaikenlainen kyseenlaistaminen mikä niihin liittyy, nostaa sinunkaltaisilla vihan pintaan.
 
Eiköhän 200 000 eurolla saa aika kivan paikan noiltakin alueilta. Itellä on sadan tonnin budjettikin ja se ei tunnu riittävän. 150k pitäis olla, mutta en tiedä viittiikö niin paljon lainaa ottaa.
 
Joopa joo. Itse olet heistä moisen kuvan luonut. Tunnen muutaman vihreän. Heillä kaikilla on auto, eivätkä suhtaudu yksityisautoiluun mitenkään intohimoisesti (kumpaankaan suuntaan). Mutta monelle sen sijaan nämä peltilehmät ovat pyhiä. Siksi kai kaikenlainen kyseenlaistaminen mikä niihin liittyy, nostaa sinunkaltaisilla vihan pintaan.
Toki Puolueen jäsenet saavat autoilla...
 
Saat sinäkin. Auton ajaminen kilometriä kohden on nykyään halvempaa kuin koskaan (suhteutettuna keskimääräiseen tulotasoon). Että revi siitä.

Totta se on. Tässä selvitys vuodelta 2017. Suunta tuon jälkeen ollut sama. Ja täytyy muistaa että nykypelit kuluttavat paljon vähemmän polttoainetta, joten autoilu on todellakin suhteellisesti halventunut ja paljon.

Tuossa jutussa muuten myös muita mielenkiintoisia hintamuutoksia, esim. kännykät...
 
Saat sinäkin. Auton ajaminen kilometriä kohden on nykyään halvempaa kuin koskaan (suhteutettuna keskimääräiseen tulotasoon). Että revi siitä.
Mä en puhu siitä mitä autoilu maksaa nyt, vaan mitä se tulee maksamaan lähitulevaisuudessa. Sähköauto pitäisi ostaa ja kenellä on varaa ostaa 50000 euroa maksava sähköauto? Nykyäännajetaan keskimäärin muutama tuhat euroa maksavilla autoilla.

80-luvulla autoilu oli edullisempaa kuin nyt. Bensa oli halpaa, ei vuosittaisia käyttömaksuja ja maasto- sekä pakettiautot olivat verovapaita.
 
200 kiloeurolla ei kovin kummosta mökkiä saa Raaseporista. Lähinnä saarimökkejä vain.

Mun tuttavas osti tuolta 200 000 aivan mahtavan paikan. iso tontii jne... Ihan mantereella oli. Hintaa tiputti se, että sinne ei tullut sähköä. Mutta ei sekään maksanut kuin 10 000 euroa. Noita sähköttömiä paikkoja saa joskus aikamoisella alennuksella. Sitten kun vetää sähköt, arvo nousee paljon.
 
10000 euron hintainen sähköliittymä nostaa mökin arvoa 100000 eurolla?
 
Mä en puhu siitä mitä autoilu maksaa nyt, vaan mitä se tulee maksamaan lähitulevaisuudessa. Sähköauto pitäisi ostaa ja kenellä on varaa ostaa 50000 euroa maksava sähköauto? Nykyäännajetaan keskimäärin muutama tuhat euroa maksavilla autoilla.

80-luvulla autoilu oli edullisempaa kuin nyt. Bensa oli halpaa, ei vuosittaisia käyttömaksuja ja maasto- sekä pakettiautot olivat verovapaita.

EI kukaan pakota ostamaan sähköautoa. Päivänselvää, että harvalla on siihen varaa. Ja kun hinnat tippuu, niin jossain vaiheessa se voi joillekkin olla edullisempikin vaihtoehto.
 
Joo, kyllähän se unelma olisi L-Uusimaa. Meri vai järvi-kysymys on myös ratkaisematta. Omat paikat olleet aina järven rannalla, mutta merikin houkuttelisi. Kaverillani on kesämökki meren rannalla ja siinä on omat etunsa.
Syksy meren äärellä on mökissä suorastaan maaginen kokemus. Jokaisen pitäisi edes joskus vuokrata mökki merenrannalta ja nimenomaan siihen kaikkein kurjimpaan aikaan kun tuulee ja vettä sataa vaakatasossa.
 
Aika mitätöntä se merenpinnan nousu Suomessa on:

Omat paikat on sellaisia, että kestävät heittämällä parin metrin nousun.
Taas on "uutisen" otsikko revitty IPCC:n skenaariosta, joka on täysin mahdoton. Vaatisi sitä, että maailman ydinvoimalat suljettaisiin ja niiden energia korvattaisiin hiilellä. Tuulivoima lakkautettaisiin ja vesivoima sekä maakaasu korvattaisiin ruskohiilellä. Sähköautoilu kiellettäisiin. Talouskasvu ja sitä myötä energiankäyttö lisääntyisi nykyisestä eikä mitään takapakkia tulisi sataan vuoteen.

Siis täysin mahdoton tulevaisuudenkuva, joka ei edes teoriassa voi toteutua. Ja sen pohjalta on tehty ennuste ja sen pohjalta uutisoidaan, että merenpinta voi nousta jopa metrin. Tähän sanoisin, että ei kannata ostaa mökkiä koska siihen voi iskeä meteoriitti, joka tappaa kaiken elämän maapallolta.
 
Yhteistyössä