Mistä positiivisia ajatuksia uudelleenyrittämiseen?

[wilma79]

Miten olette jaksaneet km:n jälkeen pitää mielenne positiivisena ja yrittää lasta uudelleen?

Itse koin km:n rv:llä 10+6 viime marraskuussa. Tämä olisi ollut meidän ensimmäinen lapsi. Tämän jälkeen ollut kolme uutta kiertoa, jolloinka ollaan yritetty vauvaa. Ei ole tärpännyt. Joka kerta sitä koittaa olla positiivinen ja ajatella, että kyllä se sieltä. Mutta pikkuhiljaa tuntuu siltä, ettei mitenkään jaksa ajatella jatkuvasti positiivisesti Mulla on kierokin muuttunut ihmeelliseksi. Tällä hetkellä se on vähintään 32pv eli on vaikea laskea ovista. Tikuttamista kokeilin kerran, mutta niin monta tikkua kului ovista etsiessä, että päätin sen tavan lopettaa. Mulla on myös tammikuussa ennen menkkoja tullut kolme päivää pelkkää ruskeaa tuhrua. Ehdin jo toivoa, että raskaus olisi alkanut, mutta menkat sitten alkoivatkin. Nyt olisi myös menkkojen aika tulla, mutta toista päivää tulee taas tuhrua. Tämä tarkoittaa taas kierron pitkittymistä

Eli mistä kukin on löytänyt jaksamista yrittää aina vaan uudelleen ja olla positiivisin mielin? Itsellä tuntuu, että menkkojen tuleminen taas yrittämisen jälkeen vain lisää alakuloa

 

[Panacea]

Vaikea kysymys, johon ei ainakaan minulla ole yksiselitteistä vastausta. Oma saldo on
1. keskenmeno
2. esikoinen
3. keskenmeno (kaksoset)
4. toinen lapsi
ja molemmat keskenmenot ovat iskeneet lujaa ja syvälle... Sanoisin, että eteenpäin on menty lähinnä tilastojen voimalla ja keskisormea kohtalottarille näyttäen. Ei siis aina niin positiivisena mutta kuitenkin päättäväisenä. Aina sitä vaan jotenkin kokoaa itsensä niiden kuukautisten loputtua ja ajattelee, että "jospa tästä kierrosta sitten"...

Meilläkin taas yritys käynnissä, joten voimia ja onnea meille molemmille! Laita ihmeessä yv:tä jos kaipaat vertaistukea

 

[jääräpää]

Täällä seuraava saldo:
1.keskenmeno
2.esikoinen
3.kuopus
4.keskenmeno

Nyt uusi yritys käynnissä eka yk km:n jälkeen ja nyt dpo5. Ihan intona olen taas yrittämässä ja tuo viimeisin keskenmeno oli tammikuussa ja helmikuun puolella oli kaavinta. Olen koonnut itseni kasaan km:n jäljiltä aika nopeasti. Kyllähän ne km:t takaraivossa painavat kokoajan mutta eteenpäin on pyrkimys!

 

[wilma79]

En nyt sano tätä mitenkään pahalla, mutta teillä on hieman eri tilanne, koska km:n jälkeen tullut onnistunut raskaus. Itse pelkään sitä, että mitä jos tämä ennakoi lapsettomuutta
Teilläkin tietenkin on ensimmäinen raskaus päätynyt keskenmenoon eli siinä ollaan ihan samassa veneessä. Miten olette sitten selvinneet ajatustenne kanssa, kun km:n jälkeen on tuo uusi raskaus alkanut? Itse ainakin ajattelisin varmaan koko ajan vain pahinta, tuppaan muutenkin olemaan aikamoinen murehtelija.
Olen koittanut ajatella sitä miten paljon raskauksista oikeasti johtaa keskenmenoon. Kumminkaan sitä ei voi ymmärtää, että miksi se juuri omalle kohdalle osui. Miksi kaikenlaiset äidiksi sopimattomat ihmiset sitten saavat terveitä lapsia, mutta niitä todella haluavat joutuvat kestämään tällaista. Kai sitä kaikella on tarkoitus. Ehkä se mahdollinen lapsi sitten tulevaisuudessa olisi entistä rakastetumpi.

 

[zanz]

Sun tilanne kuulostaa hyvin tutulta. Itselläni huomattiin kesäkuussa nt-ultrassa keskeytynyt keskenmeno. Aluksi kierto oli hyvin sekaisin, ei tietoakaan oviksesta ja tikuttaakaan en jaksanut. Kierrot olivat jotain 34 päivän luokkaa, tuhruineen ja kovine kipuineen. En todellakaan osannut suhtautua tilanteeseeni positiivisesti ja samankaltaiset pelot pyörivät mielessä. Ja sitten, niin kliseistä kuin se onkin, tein vihdoin positiivisen raskaustestin joulukuussa, kierrosta jonka olin ajatellut olevan ihan turha alkuvaiheen sairastelun takia. Nyt olen menossa jo melkein puolivälissä, mutta helppoa tämä ei ole ollut. Pikku hiljaa olen alkanut uskoa, että tällä kertaa kaikki voi mennä hyvin.

En siis osaa sanoa mitään positiivisia ajatuksia, kun en niitä itsekään osannut/pystynyt ajattelemaan. Lähinnä haluan sanoa, että niin vaikealta kuin se kuulostaakin, kroppa (ja pää ) vaativat tietyn ajan palautuakseen, ja kolme kiertoa on vielä lyhyt aika. Se on oikeasti lyhyt aika, vaikka todellakin tiedän, ettei se siltä tunnu. Jaksamisia, tarinasi kuulostaa tutulta, toivottavasti jaksat uskoa onnistumiseen. :hug:

 

[jääräpää]

Vielä kommentoin tähän että viimeisen km:n jälkeen gynelle juttelin myös ekasta km:sta ja hän totesi että monella nimenomaan juuri se ensimmäinen raskautuminen päättyy km: oon koska mm. kohtu synnyttämättömällä on pieni ja kun se ekaa kertaa alkaa kasvamaan niin sillä ei välttämättä kuitenkaan ole resursseja siihen kasvamiseen vaan tilanahtaudenkin takia raskaus päättyy keskenmenoon jo aivan alkuraskaudessa. Se oli uutta minulle! Hän sanoi myös että seuraava raskaus useimmiten jo onnistuu koska kohtu on vähän venynyt ja kerran jo kokenut kasvua jolloin sen on helpompi antaa myöten ja kasvaa! Minusta se oli lohduttavaa kuulla. Kuitenkin se sitten taas lisäsi ihmettelyä siihen että miksi kolmatta lasta yritettaessä taas tuli km vaikkka kohtu on taatusti kjoutunut aikaisemmin kasvamaan ja venymään.

 

[krizze]

en oo määkään ihan samassa tilanteessa, kolme keskenmenoa takana ja esikoista edelleen toiveillaan. jotenkin sitä toivoa raskauden onnistumiseen aina jostain löytyy, vaikka helppoa ei ole ollut. kuitenkin toive omasta lapsesta on pelkoja suurempi ja se voima joka vie eteenpäin! yritystä aiotaan jatkaa kunnes onnistutaan, tarvittaessa loppuvuodesta lapsettomuustutkimuksiin..

tsemppiä uuteen yritykseen :hug:

 

[wilma79]

Sulla on krizze hyvä asenne :heart:

Itse olisin tuossa tilanteessa jo ihan hermoraunio, mutta ihmisiä on tietenkin erilaisia. Pakko myöntää, että on tässä väkisin yritetty stressiä poistaa ja olla ajattelematta asiaa. Mutta muiden lisääntyessä se tuntuu olevan todella mahdoton ajatus.

zanz: oikein paljon onnea odotukseen Mulla eka raskaus sai alkunsa ihmeen helposti. Olin aivan varma, että ovis oli ohi, mutta raskauduin kumminkin. Luulen, että siksi kävi niin koska sitä ei todella yrittänyt raskautua ja stressannu sitten siitä. Eli parempihan se olisi olla ajattelematta koko juttua. Mutta kun sitä huomaamattaa laskee niitä päiviä seuraavaan ovikseen ja onhan se aika tylsää peittoja heilutella ihan vaan sen takia, että nyt on "pakko", jos ei sillä tuulella satu olemaan. Kumminkin kun se mahdollisuus raskautua on ehkä muumama päivä kuukaudessa, niin ei sitä voi jättää välistä yrittämistä. Mulla vaan tuo km aiheutti aika paljon innon laantumista ja ehkä sitä jotenkin alitajuisesti ei kiinnosta niin paljon edes yrittää vielä, vaikka toisaalta mikään ei auttaisi tilannetta niin paljon kuin se raskautuminen

Ja jääräpäälle vielä Mielenkiintoinen kommentti gyneltä. Mä olen juuri tuota ajatellut, että onko sillä merkitystä odottaako ensimmäistä. Kuulostaa kumminkin siltä, että monella juuri ensimmäinen odotus on päätynyt keskenmenoon. Tuota perustelua en kyllä täysin ymmärrä. Ei kai se kohtu heti alkuun rupea kasvamaan? Mäkin katoin, että ehkä viikolla 6 on pieni jo menehtynyt eli silloin kohtu ole kovin kasvanut.

 

[jääräpää]

Wilma 79 vielä siitä gynen kommentista niin mullakin eka raskaus päättyi jotain 5-6 viikoilla ja kyllä se gyne vaan sellaista syyksi arvioi. Kyllä kohtu kasvaa jo ihan alussakin koska viimeisessä raskaudessa rv 6+6 gyne mutisi ja tunnusteli että kohtu on jo selvästi kasvanut! Ja tuokin raskaus siis päättyi km: oon pian tuon reissun jälkeen.

Tsemppiä uuteen yritykseen ja katse eteenpäin ja voimia! =)

 

[heitu]

Mulla päätty elokuussa-08 raskaus keskenmenoon kun menossa oli jo viikko 20. Sen jälkeen oli todella kova pelko alkaa yrittää uudelleen, itselläni oli ennestään 4 lasta, mutta miehelleni ja minulle tämä olisi ollut ensimmäinen yhteinen. Pelkäsin ettei saada yhdessä ikinä lasta yms. Ihana "vahinko" tapahtui kumminkin jo lokakuussa-08 ja emme siis olleet yrittäneet ja käytössä ehkäsy. Koko raskaus oli ihan kamalaa pelkoa, vielä synnytyssalissakin pelkäsin etten lasta syliin saa, ihana terve poika meille kumminkin syntyi :heart: nyt haaveilen uudesta vauvasta, mutta pelko estää alkamasta yrittämään :ashamed: Kai sen pelon kanssa oppii vaan elämään vaikka onkin läsnä. Voimia teille :hug: