Mun elämässä se on mennyt niin, että kemian on todella _tuntenut_. Se vaan tuntuu siltä, että sen tuntee kropassaan fyysisesti jonakin. Mäkin olen treffaillut/seurustellut sellaisten miesten kanssa, jotka ovat mukavia, ystäväpiirini pitää heistä, on yhteisiä puheenaiheita jne, mutta jos sitä kemiaa ei vaan alun alkaen ole tuntunut, ei se ole myöhemminkään ilmaantunut. Noista miehistä on tullut sitten sellaisia, joiden kanssa on erottu ja juteltu mukavia törmättäessä.
Mun suurin kemia on tuntunut sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa olen seurustellut useampaankin otteeseen, mutta jonka kanssa en ole nyt yhdessä (suurimmaksi osaksi hänen alkoholiongelmastaan johtuen). Läheisimmät ystäväni ovat sanoneet, että kun mut on nähnyt tuon kemiatapauksen kanssa yhdessä, siitä meidän välisestä tunnelatauksesta ei voi puhua edes samana päivänä kuin muiden kanssa. Muiden kanssa yhdessäolo näyttää kuulemma mutkattomalta ja viihtyvältä, mutta musta puuttuu joku muhun kuuluva voimakkuus.
En tiedä, miten tämä muilla menee. Voihan olla, että vaikka mitään ihmeellistä ei ensitapaamisilla tuntuisi, kemia kasvaa. Mua joskus harmitti tosi paljon se kemian kasvamattomuus, sillä tuntui siltä, että "paperilla hyvä mies" menee sivu suun, koska en saa itseäni tuntemaan sen suurempaa paloa häntä kohtaan.
Sanon vielä sen, että en usko, että suurikemiaisia ihmisiä on vain yhdet parit. Muitakin vaihtoehtoja varmasti on, niihin täytyy vaan törmätä.
Miehen käytöksestä luulis voivan käsittää millä mielin se on....