E
"Elsa"
Vieras
Hankalaa toisaalta mennä keneltäkään kyselemään asutko talossa vai oletko jollakin kylässä, noloa sekin.
Mutta luulisi että jokainen terveellä järjellä varustettu ihminen nyt tajuasi sen ettei toisten kerrostalojen pihat nyt ihan julkista leikkipuistoakaan ole.
Ottaen huomioon että meillä on tässä likellä 2 isohkoa leikkipuistoa.
Olen kerran tämän kyseisen tapauksen nähnyt, tuli pihamme ja alkoi heittelemään pitkin pihoja leluja,
tuijotin kovin ptkään toimintaa niin vähän ennen kuin he oli lähdössä äiti heittää lapsen keräämät lelut tuohon lähiojaan :O
Ajattelin kun en enään tapausta nähnyt että ehkäpä tuo on tajunnut jotain itsekin ettei toisten pihat ole leikkipuistoja.
No tänään tuo tapaus taas oli ollut pihassamme, ja nyt sitten kun tuolla parkkipaikallamme samaan aikaan touhusin en sillai joutanut katselemaan, mutta huomasin että tuolla lapsella oli samanlainen lelu kuin meidän naapurin lapsella.
No empä siinä nyt vinut alkaa huutmaankaan että mitä hittoa meinaat kun onhan näitä leluja muillakin.
Nyt tuon toisen lapsen perheen kanssa juttelin ja he kävi lelunsa läpi ja juuri se lelu puuttui jonka tuon näin vievän.
Varmaan tällä kyseisen lapsen äidillä ihan kleptomaniaa sillä näki minut, juoksi tien yli ja otti niitä juoksuaskeleita eräänkin verran kunnes katosivan näköpiiristä, niin, en varmaan muuten olisi tuohon leluunkaan kiinnittänyt huomiota mutta ihmettelin sitä juoksua.
Tämä lapsi jolta tuo lelu vietiin, myös he on muutaman kerran tuon äidin nähneet tässä phassamme, levitellyt kirjaimellisesti lelut, sotkenutpihan ja poistunut paikalta.
Peräänkuulutan, missä on siis äitien maalaisjärki!
Koska tai milloin tämä tyyli on tullut että muiden taloyhtiöiden pihat on julkisia leikkipuistoja ja mikäpahinta ne saa sotkea ja jos nyt joku lelu kiinnostaa niin nekin voi viedä mukanaan.
Ja minä kun olen jo omilleni niin vihainen jos joskus oikesee toisen taloyhtiön pihan läpi.
Ikinä ei mennä leikkimään taloyhtiön pihaan jos meillä ei ole siellä kaveria.
p.s ja jos sinä kyseinen puolipitkät vaaleat hiukset rattaita työntelevä tyttölapsen äiti nyt tunnistit itsesi niin kerro miksi et voi olla oman taloyhtiönne pihassa tai noissa JULKISISSA leikkipuistoissa?