Mistä tämä tällainen "kulttuuri" on tullut että mennään toisten kerrostalojen pihoille leikkimään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Elsa"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Niin, no muuta omistusasuntoon, hankkiudu asukastoimikunta-aktiiviksi ja laita kylttejä, piikkilanka-aitaa, valvontakameroita ja Securitas-mainoksia ympäri pihaa ja tilaa kaivuri, joka nostaa hiekkalaatikon, keinut ja muut lasten leikkipaikkakamat kaatopaikalle ja jyrää asfaltin päälle. Siihen sitten betoniporsaita metrin välein, ettei vaan kukaan skeittaa tai pyöräile siinä.

Tai vaihtoehtoisesti ymmärrät asuvasi lähiössä, jonka henkeen kuuluu, että "pyöritään pihoilla". Itse olemme valinneet sellaisen asuinpaikan, että meidän pihoillamme ei pyöri ketään paitsi oman talon väki. Sellainenkin on sitten mahdollista, tosin tuskin kerrostalossa. Valintoja kaikki tyynni. Jos ostat vanhan Ladan, se ei kiihdy motarilla kuten uusi Audi. Vaihtoehtoja on kaksi: joko tyydyt tilanteeseen tai ostat Audin.
 
Muuta saatana maaseudulle jos et kestä sitä, että kaupungeissa ja kerrostalolähiöissä liikkuu ihmisiä ja kerrostalojen pihoissa käy jatkuva liike joka suuntaan! Joskus siellä myös leikkivät muut kuin taloyhtiössä asuvat lapset ja se on voi voi voi ja itkuparkuraivari, jos ei sitä siedä, se on ihan tosissaan MUUTETTAVA OMAKOTITALOON. Vaan ei taida sullekaan, lähiökyylä, pankki myöntää lainaa sen vertaa, että pääsisit hevon vittuun sieltä WT-slummista.

Minä en ole ap, mutta minä kyllä häädän meidän kerrostalon pihalta ne kaikki muut pois paitsi asukkaiden lasten kaverit, se on vaan sitten voi voi. Niin joo ja minä omistan myös sen omakotitalon, eikä sielläkään vieraat hillu miten sattuu :)
 
[QUOTE="vieras";28996050]Ihan näin lahtelaisena kysyn, että missäs päin Lahtea näin on toimittu, Liipolassa vai? Kyllähän se niin on, että taloyhtiön piha on ihan yksityinen piha yhtä lailla kuin jonkin omakotitalon piha. Toki sitten taloyhtiön lasten kanssa on niitä kavereita pihalla pyörinyt ja se tietenkin sallittakoon, mutta ei se piha mikään yleinen leikkipaikka. Oma tupa, oma lupa niin se vaan on.[/QUOTE]
Epäilisin, että rikos on jo vanhentunut. Tosin noissakin tapauksissa oli yleensä taloyhtiössä asuva kaveri leikeissä mukana. Jotkut ämmät vaan oli allergisia naapuriyhtiön kakaroille. Ja varjelkoon, jos oli vuokrataloyhtiöstä. Proletaarien lapsia, saatana! Meidän pihassa!
 
Oma tupa, oma lupa?

NIin, jos omistaa kerrostalosta osakkeen, ei omista taloa. Piha-alueet ovat yhteisiä. Eli jos kerrostalossa on kolme rappua ja 30 asuntoa, omistat yhden 30:sta osakkeesta, ja omistusoikeus antaa sinulle hallintaoikeuden osakkeeseen. Näin ollen et voi sanoa, että tupa on oma, toisin kuin omakotitaloasuja voi sanoa.
 
No joo, toi on vähän eri juttu. Ihmettelinkin jo, että ei täällä Lahdessa minusta mikään kuriton sukupolvi ole kuitenkaan kasvanut. Lahtihan on nyt muutenkin ihan työläiskaupunki.
 
Niin, no muuta omistusasuntoon, hankkiudu asukastoimikunta-aktiiviksi ja laita kylttejä, piikkilanka-aitaa, valvontakameroita ja Securitas-mainoksia ympäri pihaa ja tilaa kaivuri, joka nostaa hiekkalaatikon, keinut ja muut lasten leikkipaikkakamat kaatopaikalle ja jyrää asfaltin päälle. Siihen sitten betoniporsaita metrin välein, ettei vaan kukaan skeittaa tai pyöräile siinä.

Tai vaihtoehtoisesti ymmärrät asuvasi lähiössä, jonka henkeen kuuluu, että "pyöritään pihoilla". Itse olemme valinneet sellaisen asuinpaikan, että meidän pihoillamme ei pyöri ketään paitsi oman talon väki. Sellainenkin on sitten mahdollista, tosin tuskin kerrostalossa. Valintoja kaikki tyynni. Jos ostat vanhan Ladan, se ei kiihdy motarilla kuten uusi Audi. Vaihtoehtoja on kaksi: joko tyydyt tilanteeseen tai ostat Audin.

Älä nyt tipu tuolilta mutta me asutaan omistusasunnossa ;)
Sikäli tuolla asumismuodolla minusta tssä nyt ole mitään tekemistä.

Ja meillä ei ole sisäpiha tai vastaava yhteispiha vaan jokaisella kerrostalolla on selkeästi oma pihansa.
 
Oma tupa, oma lupa?

NIin, jos omistaa kerrostalosta osakkeen, ei omista taloa. Piha-alueet ovat yhteisiä. Eli jos kerrostalossa on kolme rappua ja 30 asuntoa, omistat yhden 30:sta osakkeesta, ja omistusoikeus antaa sinulle hallintaoikeuden osakkeeseen. Näin ollen et voi sanoa, että tupa on oma, toisin kuin omakotitaloasuja voi sanoa.

Nyt en ihan ymmärrä asian funktiota??
 
Stressata päänsä puhki. Ymmärrän yskän mutta relaas ny vähän.
Jos mä asuisin kerrostalossa en ikinä jättäisi hiekkaleluja ulos, sielähän liikkuu jos mitä hörhöä. Ei sitä kuules pyty valvomaan ketä sielä ulkona liikkuu. Että ihan turha stressata ja kytätä.
 
Oma tupa, oma lupa?

NIin, jos omistaa kerrostalosta osakkeen, ei omista taloa. Piha-alueet ovat yhteisiä. Eli jos kerrostalossa on kolme rappua ja 30 asuntoa, omistat yhden 30:sta osakkeesta, ja omistusoikeus antaa sinulle hallintaoikeuden osakkeeseen. Näin ollen et voi sanoa, että tupa on oma, toisin kuin omakotitaloasuja voi sanoa.

Niin, mitä sitten? Käsittääkseni tässä tapauksessa myös osakkaalla on oikeus käyttää pihaa. Jos osakkaalla on vieraita, pitääkö heidän olla vain sisätiloissa? Ahtaasti tulkiten, jos osakkaalla on oikeus käyttää pihaa, mutta ei hänen vieraillaan, silloin eivät myöskään vieraat voisi käyttää hänen osakehuoneistoaan.
 
Stressata päänsä puhki. Ymmärrän yskän mutta relaas ny vähän.
Jos mä asuisin kerrostalossa en ikinä jättäisi hiekkaleluja ulos, sielähän liikkuu jos mitä hörhöä. Ei sitä kuules pyty valvomaan ketä sielä ulkona liikkuu. Että ihan turha stressata ja kytätä.

Kyse ei ollut minun lapseni leluista ;)
(meidän lelut tämä kyseinen sankari lapsi kuin äiti on sen verran usein nähtävästi heitellyt että olen vienyt lelumme pois)
Mutta relaas nyt itse vähän,
onko sinusta siis ok että joku opettaa lapselleen tuleppas tänne mennään näihin toisten pihoihin näihin voi kätevästi mennä eikä tarvitse siivota omia jälkiä ja täällä saat sitten ottaa lelutkin mukaan jos jotain kivaa näet.
Ei näet NORMAALI TERVEJÄRKINEN ihminen edes kehtaisi mennä toisten pihoihintekemään tuhojaan.
Ja kyllä, kyllä minäkin kuvittelin ennen kuin tämääiti alkoi lapsensa kanssa tässä käymään että meillä nuolelutpysyisi piassamme kuten on pysynyt tähänkin asti.
 
Niin, no muuta omistusasuntoon, hankkiudu asukastoimikunta-aktiiviksi ja laita kylttejä, piikkilanka-aitaa, valvontakameroita ja Securitas-mainoksia ympäri pihaa ja tilaa kaivuri, joka nostaa hiekkalaatikon, keinut ja muut lasten leikkipaikkakamat kaatopaikalle ja jyrää asfaltin päälle. Siihen sitten betoniporsaita metrin välein, ettei vaan kukaan skeittaa tai pyöräile siinä.

Tai vaihtoehtoisesti ymmärrät asuvasi lähiössä, jonka henkeen kuuluu, että "pyöritään pihoilla". Itse olemme valinneet sellaisen asuinpaikan, että meidän pihoillamme ei pyöri ketään paitsi oman talon väki. Sellainenkin on sitten mahdollista, tosin tuskin kerrostalossa. Valintoja kaikki tyynni. Jos ostat vanhan Ladan, se ei kiihdy motarilla kuten uusi Audi. Vaihtoehtoja on kaksi: joko tyydyt tilanteeseen tai ostat Audin.

Itse kerrot asuvasi asuinpaikassa, jossa teidän pihalla ei pyöri muita kuin teidän talon oma väki. Sinä nyt automaattisesti tunnut olettavan, että kerrostalojen pihat taas ovat vapaata riistaa kaikille kaupungin asukkaille. Meidän lähiympäristössä on tällaiseen ihan toimiva ratkaisu, kun ei muuten toimi, niin aita taloyhtiön pihan ympäri ja silloin sinne ei todellakaan pääse muuta kuin avaimella.
 
Yhteistyössä