A
"Apuva"
Vieras
Olen tavannut mukavan miehen. Ensi tapaamisesta lähtien olemme nähneet vähintään kerran viikossa ainakin osan viikonlopusta toistemme kotona lasten kanssa (molemmilla). Töitä ja sumplimista se on vaatinut, koska välimatkaa on. Päivittäin vaihdamme monta spostia ja tekstareita. Molemmilla on sen verran kiireinen arki ja puhelut venyvät aina yön pikkutunneille, joten niitä yritämme välttää.
Olen epäonnistunut ja joutunut pettymään kaikissa aiemmissa parisuhteissani pahasti. Luottamus miehiin on heikko. Aiemmat mieheni ovat pitäneet minua alusta lähtien erouhassa ja sitä on jatkunut aina vuosia.
Nyt kaikki tuntuisi olevan toisin, mutta pelkään ja aistin kaikista merkeistä aina pahinta. Yhden päivän vähäisemmistä viesteistä uskon jo,että loppuuhan tämä. Odotan sellaista tietoa sitten tai alan itsekin käyttäytyä niin, että hiipuuhan tämä.
En halua nimitellä tätä suhteeksi, enkä oikein miksikään. En halua tästä mitään yhtään vakavampaa. Mies ihmettelee näitä, eikä käsitä miksen uskalla luottaa,että kaikki voisi käydä hyvin. Pidättelen itseäni, etten satuttaisi itseäni,minkä toinen sitten tulkitsee ihan väärin tietysti. Näistä on vähän hankala puhua, kun en halua tehdä "suhteen" määrittelystä niin vakavaa.
Mitkä ovat merkkejä,joista tiedän,että mies on tosissaan tai että tapailussa kaikki on hyvin?