Mistä tietää ettei lapsi tarvitse iltapäiväkerhoa enää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Lapsi menee 3. luokalle syksyllä ja aloitti jo aikaisin keväällä jankuttamaan joka päivä, että ei halua enää syksyllä iltapäivökerhoon. Lapsi on ollut satunnaisesti/ harvoin kotona yksin maksimissaan tunnin. Koulu loppui ainakin tänä vuonna usein jo klo 11.30 ja me vanhemmat olemme kotona töistä klo 16-17 välillä. Eli yksinoloa tulisi 4-5 tuntia. Lapsi on hyvin helposti pitkästyvää sorttia ja kaipaa seuraa. Mieheni ei pysty aina vastaamaan töissä puhelimeen mutta 1-2 tunnin välein kyllä. Minulla ei välttämättä ole mahdollisuutta vilkaista puhelinta kuin ruokatauolla ja se saattaa olla vaikkapa jo klo 10. Eli eipä lapselle ole apua saatavilla jos ei vaikkapa saa ulko-ovea auki ymv. Viime vuonna ainakin oli muutaman kerran tilanne, että lapsella oli jo pissat tai kakat housussa kun ei ollut saanut ulko-ovea auki ja oli aikaisemmin kotona kuin minä. Ovi on muutaman vuoden vanha ja mielestäni helppo sekä kevyt aukaista mutta silti lapsi onnistuu usein sähläämään avainten kanssa niin, että ei vain saa ovea auki.

Sitten sekin miten saa ajan kulumaan. Välillä jos minä olen vaikkapa kellarissa laittamassa pyykkejä ja lapsi on kavereiden kanssa meillä on tullut aivan järkyttävä sotku sillä aikaa kun riehuvat ja riekkuvat, maalataan mattojen päällä maaleilla mikä ei lähde pesemällä pois ja sitten maalia on ovissa, sohvalla jne muuallakin. Kaapeista kaivellaan kaikki mahdollinen syötävä, syödään vähän ja jätetään loput lojumaan pöydälle. Ulos mennessä ovet jäävät auki vaikka siitä jankutetaan päivittäin. Esim viime vuonna minulla kesti poikkeuksellisesti työt tuntia pidempään ja lapsen kanssa oli tästä sovittu. Kun tulin kotiin oli ulko-ovet kumpaankin suuntaan selkosenselällään, lapsen reppu ja puhelin eteisen lattialla. Onneksi lemmikit olivat pysyneet sisällä eikä meillä ollut käynyt ketään ylimääräisiä. Lapsikin löytyi kaverin kanssa noin kilometrin päästä kotoa kun lähdin etsimään.

Tuntuu ettei lapsi ole yhtään vielä valmis olemaan iltapäiviä yksin kotona. Mutta sitten taas lapsi ei halua iltapäivökerhoon koska sinne ei ole ensi vuonna tulossa ketään muuta 3. luokkalista tai hänen kaveriaan. Mistä te olette tienneet ja luottaneet siihen, että lapsi pärjää iltapäivät yksin kotona? Tuntuu, että aina on tehty jotain kiellettyä tai sellaista minkä siivoamiseen menee ikuisuus jos lapsi on yksin/ kavereiden kanssa kotona keskenään. Mutta kai sitä jossain vaiheessa vain pitää alkaa luottamaan, että lapsi pärjää yksin pidempään.
 
Jos olette luoneet hyvän luottamussuhteen lapsen kanssa ja lapsi ymmärtää sovitut käytännöt ja säännöt niin pärjää kyllä.
Mieheni oli ulkomaankomennolla vuoden ja itse kävin iltakoulua niin lapset 10 ja 6 olivat iltaisin kahdestaan kotona n 4-5 h.
Ovea ei saanut avata kenellekään ja kännykkään sai vastata, jos tunsi soittajan.
 

Yhteistyössä