Mistä tietää, milloin vauvan itkuun ei tarvitse reagoida, ettei "lellisi" vauvaa pilalle?

[vieras]

Aivan järkkyä jos vielä 2010 luvulla joku kuvittelee että vauvan voi lelliä piloille rauhoittamalla hermostunutta lasta tai pitämällä vauvaa sylissä! Kai teillä on myös neljän tunnin syöttövälit käytössä? Antaa vauvan huutaa vaan, keuhkot vahvistuu?

 

[leijona76]

Ok, kiitos vastauksistanne! Minä nimittäin sain ihan hirveän arvosteluryöpyn tuttavilta niskaani, kun otan vauvan heti syliin ja lähelle kun tämä itkee tai "vinkuu" (niin kuin tuttavat ilmaisivat). Siksi kyseenalaistin oman tapani ja halusin kuulla, miten sitten pitäisi toimia.

Teet just kun sun sydän ja vaisto sanoo äitinä. Viis muiden arvosteluista =)

 

[Ellamaaria]

Mä en tiedä et johtuuko siitä, kun meidän eka on pienikokoinen, mut edelleen vaikka ikää tulee jo lähemmäs se vuosi, niin vastaan itkuihin samalla mitalla kuin silloin vauvana. Pidän niin pienenä toista vielä...

 

[roosanäiti]

AP, TEET JUURI OIKEIN :heart:

 

[vieras]

Itkuun ja hätään pitää vastata eikä vauvaa voi lelliä piloille.

Mutta sen sijaan tiedän vauvoja, jotka ei osaa olla yhtään lattialla tai sitterissä, koska heidät nostetaan siitä heti kun pienikin ääni suusta tulee. Eli se ääni ei välttämättä ole mitään kitinää, mutta heti oletetaan että "nyt vauva ei enää viihdy". Ja sitten valitetaan, että ei ole yhtään lattialla ja koko ajan pitää kantaa. Ja opetetaan siihen, että vauva nukahtaa illalla syliin ja ihmetellään kun se herää heti kun vie omaan sänkyynsä tai ainakin pian sen jälkeen. Ja taas täytyy pitää sylissä.

Itselläni kolme lasta ja olen pitänyt paljon sylissä, mutta en ole nukuttanut syliin iltaisin ja en ole heti ekasta vinkaisusta nostanut lattialta ylös. Etenkin kuopus oli sellainen, että saattoi jumppalelun tyköä aika piankin päästää jonkun pienen äänen ja sitten huomasikin että "ei mutta mullahan on tässä tosi kivaa".

 

[Mamma-78]

Vauvan itkuun pitää aina vastata

 

[näin on]

Ei pientä vauvaa voi lelliä pilalle.

Ei niin eikä ketään lasta jos kuitenkin on rajat.

 

[Que?!]

Ok, kiitos vastauksistanne! Minä nimittäin sain ihan hirveän arvosteluryöpyn tuttavilta niskaani, kun otan vauvan heti syliin ja lähelle kun tämä itkee tai "vinkuu" (niin kuin tuttavat ilmaisivat). Siksi kyseenalaistin oman tapani ja halusin kuulla, miten sitten pitäisi toimia.

Ai joo nyt ymmärrän miks kysyit, ei siis ollut provo Kyllähän noita neuvojia ja "paremmin tietäjiä" aina löytyy. Teet niinkuin oma vaisto sanoo niin hyvin menee! Itse teen ihan samalla lailla, tosin päivän aikana on tilanteita ettei ihan ensimmäiseen kitinään kykene vastaamaan kun itsekin pitää syödä/käydä vessassa mutta pääasiassa nopeaa reagoimista kitinöihin kuitenkin.

 

[lai-ne]

tarkentaisin vielä, että vauvan kitinäänkin pitää heti vastata. vauva opettelee turhaan huutamaan ja itkemään aina lujaa jos kitinään ei reagoida. vauva ei koskaan kitise turhaan, vauva tarvitsee silloin hoitajaa.

 

[poppaliina]

Ok, kiitos vastauksistanne! Minä nimittäin sain ihan hirveän arvosteluryöpyn tuttavilta niskaani, kun otan vauvan heti syliin ja lähelle kun tämä itkee tai "vinkuu" (niin kuin tuttavat ilmaisivat). Siksi kyseenalaistin oman tapani ja halusin kuulla, miten sitten pitäisi toimia.

Toi on just sitä :headwall: Toisten kommentit saa epävarmaksi varsinkin tuoreen äidin. Toivottavasti nyt olet varma siitä että osaat äitinä kyllä toimia oikein ja opit luottamaan vaistoihisi. Ja sitten vain tollaiset kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Muistan kun esikoinen oli syntynyt ja hormonit jylläs ja olin itkuherkkänä kaikelle. Satuin juttelemaan anopille puhelimessa ja itkinkin, kun hän sanoi että "älä nyt itke johan siitä vauvakin ahdistuu". Tuota sitten vatvoin mielessäni, että onko väärin näyttää tunteitaan lapsen nähden, että saako sitä enää edes itkeä. No samainen fiksu nainen kyllä antoi muitakin yhtä viisaita kommentteja kuten että antaa vauvan huutaa vaan vaikka kaksi tuntia ettei saa opettaa sitä piloille

 

[satu]

Minkä ikänen ap sun lapsi on?

 

[titttiti]

Joo mulla tuli synnytyksen jälkeen aina sellainen hätääntynyt olo jos kuulin oman lapsen itkevän. Sen jälkeen kuulin anopilta ja appiukolta ja kaikilta kavereilta (jopa omalta mieheltä) motkotusta siitä kun juoksen pinnasängyn ja olohuone-keittiö-vessa väliä. Nyt pieni on kk ikäinen, vieläkin vastaan itkuun mahdollisimman pian.
Enää en pienestä kitisemisestä niin hätkähdä, tuo nimittäin vinkuu unissaan. (ja on söpön kuuloinen!) Mutta jos itkee täyttä kurkkua käyn hakemassa pinniksestä pois ja pistän syliin siksi aikaa että saan tehtyä oman homman. (oli kyseessä sitten pyykkien lajittelu tms.) ja sitten katson mitä voin asialle tehdä. Yleensä tuo pieni itkee nälkäänsä muttei vaippaaa ollenkaan.