Mistähän voi johtua, että immeinen ykskaks rupeaa telomaan ihteesä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kohta henki pois?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kohta henki pois?

Vieras
Tällä hetkellä rystysissä iso mustelma, kun humautin vahingossa ovenpieleen. Sattu niin helvetisti, että luulin murtuneen jotain.

Polvessakin on nyt iso kipeä mustelma, mutta en kuolemaksikaan muista mitä sille kävi.

Otsassa on myös tällä hetkellä patti, kun kummarruin vessan roskikseen niin vetäsin pään pyykkikorin kulmaan.

Just ehti parantua pikkuvarpaat, jotka potkasin ovenpieleen vahingossa. Oli monta päivää kipeet nekin.

Olen kaksi kertaa leikannut veitsellä sormeen kunnon haavan. Ihan nyt männä kuukausina. Samoin olen saksilla leikannut vahingossa sormeen useamman kerran.

Niin, ja tänään rappusia noustessa kompastuin ja sääriluu otti osumaa kivireunasta. Ihan taju meinasi kivusta lähteä. Kipeä on.

Ennen en telonnut itseäni juuri ollenkaan, nyt on koko ajan useampi vamma yht'aikaa päällä. Ja nyt kun tätä kirjoitan, niin tajusin että kaikki on vasemmalla puolella :O Mitä helvettiä mulle on tapahtumassa? Ei tämä mitään tekevälle sattuu-juttua ole.
 
sinuna hakeutuisin lääkäriin ja tutkimuksiin...sulla voi olla aivoissa jotain häikkää pahin skenaario tietysti aivokasvain tai ms tauti esimerkiksi. jos et ole jo aimmin ollut kömpelö niin tuollainen yhtäkkinen kömpelyys ja itsensä telominen ei ole normaalia, vaan liittyy mahdollisesti johonkin aivoperäiseen tai tasapainoelimen jne vikaan.
 
olen muutaman kerran käynyt valittelemassa vaivojani(en tällaista), mutta en ole saanut mitään apua. Koska verikokeet on normaalit. Viimeksi jo piti luulosairaana vissiin.
 
no verikokeilla ei nähdä vaikkapa aivojen tilannetta. sinun pitää selkeästi kertoa, että tapaturma-alttius on lisääntynyt ja telot itseäsi vahingossa. Jos sinulla on varaa niin hakeudu suoraan neurologille, sillä neurologithan ne näitä selvittelevät. Ei ne tkssa välttämättä "lievillä" oireilla osaa mitään tutkia tai sanoa.
 
Pittää kahtoa, jos vaikka sais sen lekurin tilattua. Meinaan koko ajan vetää myös turvalleni.Kompastelen paljon. Mutta ennemmin mie reumaa yms jotain tän jäykän ruhoni kanssa epäilen kuin aivokasvainta.
 
Mä olen aina väsy. Mutta en enempää väsyneempi kuin ennen. Huippaustakin mulla on ollut aina. Mutta sähellys on alkanut vasta muutama kuukausi sitten, ja sen kuin väli lyhentyy. Oon tässä syksyn aikana pistänyt huomioon, että teen myös ihan älyttömästi kirjoitusvirheitä, ja sanat ei meinaa tulla millään oikein.
 
Silmälääkärikin voisi olla ihan kohdallaan. Jos näössä jotain vikaa, voit nähdä esineet ja asiat kauempana kuin ne on ja siksi törmäilet ja leikkelet sormiin. Näkö voisi siis tehdä tepposia.
 
Optikolla kävinkin viime kuussa, ja näkö oli hyvä. Sain vain lukulasit vahvuudella +1. Jäykkä ja kipee paska tämä ruho on, mutta on aina ollut. Ettei selittäis yht'äkkistä telomisjatkumoa.
 
Onko stressiä/elämänmuutosta/huolia7muutto uuteen kotiin tms? Jos ajatuksesi ovat muualla et taatusti ole skarppina joka hetki. Käy vähän läpi niitä törmäyksiäsi, koska minusta nuo viittaavat siihenkin ettet keskity mitä teet. Ja siis ihan ymmärrettävää.

Milloin otit irti arjesta ja teit jotakin mieltäsi virkistävää? Väsmyksesi voi ihan yhtä lailla olla arjen harmaudesta johtuvaa kyllästymistä ja väsymistä, ettei vaan jaksa keskittyä tekemään samaa jokaikinen päivä.

Oletko käynyt hierojalla tai venytellyt itseäsi? Tunnetko kehosi olevan rento vai jäykkä? Kun sairastin työuupumusta tapanani oli kaatuilla pitkin kaupunkia ja aivan älyttömän tyhmissä paikoissa kuin johonkin asfaltilla olevaan pikkukuoppaan. En vaan jaksanut kävellä enää kunnolla saati katsoa eteenpäin.

Etteikö kannattaisi käydä lääkärissä, mutta lekuritkaan eivät ehdi ja viitsi kaikkea kysellä. Hyvässä lykyssä ramppaat lekurissa monet kerrat ja kuten tiedät moni lääkäri on jo kynä sauhuten kirjoittamasassa reseptiä kuuntelematta loppuun asti asiaasi.
 

Yhteistyössä