Mitä 1-vuotiaan kanssa pihalla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja gisu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
G

gisu

Vieras
Mitä touhuatte 1-vuotiaiden kanssa pihalla? Me yritetään ulkoilla joka päivä, mutta tahtoo tekeminen ulkona loppua aina. Oma piha on sen verran pieni, että siinä ei varsinkaan talvella ole paljon tekemistä. Eikä tuon ikäistä oikein vielä lumileikit kiinnosta. Hän vain taapertaa edestaisin pihamaalla ja välillä pyllähtelee eikä pääse talvitamineissa ylös. Ja pulkassa haluaa istua mielellään, mutta kylmähän siinä tule helposti jos vain kokoajan istuskelee. Yleensä ulkoilut on meillä sitä, että käydään pulkalla tai rattailla kaupassa tai sitten yritän tuossa pihassa jotain liikunnallista kehitellä. Tänään potkittiin vähän palloa, mutta eihän sekään kauan jaksanut kiinnostaa.
 
No tommostahan se on. Me käytiin aika usein keinumassa. Ei kai se pakko ole mitään kummosia noin pienen kanssa tehdä kun ei vielä kiinnosta eikä kykene lapsi paksuissa topissaan.
 
Meillä 1 vuotias pelkää aivan mahottomasti kävellä itse ulkona, enkä tiedä auttaako tähän mikään muu kun aika. :-S harmittaa, kun ei ulkoilusta tule mitään, kun pelkää niin mahottomasti myös pulkankyydissä istumista.. rattaissa ja sylissä vaan.
 
Tuon ikäiselle lumessa taapertaminen on hyvää motorista harjoitusta, ja muutenkin epätasaisella maastolla kävely, tasapaino kehittyy! Lähempänä 2-vuotta lapset yleensä tykkää pukkailla esim. pientä kolaa tai lumilapiota
 
Tätä ei sais sanoa, mutta mulla meinaa vaan itsellä aina loppua kiinnostus ulkoiluun, kun käytännössä se on vaan lapsen perässä kävelemistä ja nostelemista ylös. Olis kiva kun vois itse touhuta siinä samassa jotain, vaikka tehdä lumitöitä tai rakentaa lumilyhtyöä, mutta eihän se onnistu. Ja tuntuu ettei lapsikaan kauheasti tykkää ulkona olemisesta kun ei siellä oikein ole mitään kivaa tekemistä. Paitsi tietysti jos saa istua pulkassa kun vedän sitä ympäri pihaa. Mietin sitäkin kun on pian menossa hoitoon ja siellä ulkoilevat tosi paljon, niin toivottavasti lapsi oppii sitten nauttimaan siitä pian. Ei vielä osaa leikkiä toisten kanssa, joten varmaan sielläkin vaan seisoskelee tai hortoilee ympäri pihaa tai sitten istuu maassa.
 
Meidän 1v vielä konttaa, mutta ihan mielellään menee ympäri pihaa, rappusia ylös ja alas, kiipeää lumihankeen, pulkkailee, välillä käydään puistoilemassa (kiikkulauta, keinu, liukumäki..). Isoveljen touhuja seuratessa viihtyy ihan hyvin, mutta muistan ettei esikoinen tykännyt yhtään ulkoilusta tässä iässä.
 
Meillä poika 1v2kk, ei osaa vielä kävellä ja pulkan kyydissä huutaa, kirkuu, itkee isoja kyyneleitä. Vaihtoehdot siis meilläkin sylissä tai rattaissa ja juu, kiinnostusta saan minäkin etsiä kiven alta.
 
1-vuotiaan kanssa ulkoilu on ehkä maailman tylsintä!!! Kesällä ihan ok kun voi ite ees nauttia mahd. hyvästä ilmasta, mutta talvella, voi morjens. Meilläki se on just tota, että taapertaa eteenpäin, kaatuu, istuu 10 min tutkien jotain "mielenkiintosta", mitäs siinä sit ite tekis. Lumitöitä oon joskus tehny ja työntäny / vetäny kolassa. Pulkasta karkaa :D (eli ei voi mihinkään pitkälle lähtee pulkkailemaan)
 
Meillä oon ottanut sen linjan että ei joka päivä ulkoillakaan, mitä järkeä siinä on möllöttää pihalla jos siitä ei tykkää lapsi eikä äiti... Käydään enemmän sit kun ulkoilussa on vähän enemmän mieltä ja lapsi viihtyy ulkona.
 
Meil poika oli noin 1v2kk kun tuli kunnon lumi ja talvikelit. Jätkä kyl tykkäs olla pihalla. Laskettiin mäkeä, ihmetteli lumikökköjä ja eläintenjälkiä, käytiin kävelyllä pulkan kanssa, nuohos lumikasoja. Reipastakaan pakkasta ei säikkyny.
 
Ai mä ainakin nautin tuon meidän juuri 1v täyttäneen tytön kanssa ulkoilusta! :) Likka kävelee, kiipeilee yms ja mä saan samalla vaikka kolattua tuon meidän pihan :) Tänään käytiin pulkkailemassa :) Vaunuissa ei suostu enää istumaan ollenkaan, kun tykkää niin paljon touhuta maassa :) Lapiokin on kiva vaikkei sillä oikein osaakaan leikkiä, vähän tökkii maata :D
 
Meillä tyttö 1v3kk viihtyy jonkun aikaa pulkassa ja tykkää keinumisesta. Yleensä vedän tytön pulkassa lähileikkipuistoon, jossa kiikutaan ja lasketaan liukumäkeä ja saa konttailla ja ihmetellä muita lapsia, jos sattuu olemaan yhtä aikaa. Sitten "lasketaan" mäkeä, eli mä vedän pulkan mäen ylös ja kävelen pulkan vieressä alas - tuo vauvapulkka kun ei luista mihinkään. Yleensä otan tavotteeksi, että ollaan ainakin puol tuntia pihalla, yleensä menee ehkä sitten joku 3 varttia. Vaikee se on tekemistä keksiä noin pienelle, joka ei vielä juurikaan kävele. Hyvää kuntoilua äipälle.
 
Mä olen jotenkin ajatellut, että leikkipuistoissa ei käydä talvisin. On meilläkin pari leikkipuistoa noin kilometrin säteellä, että vois lähteä katsomaan, tosin oon varma että ei niitä ole aurattu tai putsattu ja on lumen peitossa koko puisto.
 
Tuossa meidän läheisessä leikkipuistossa ainakin näyttäis pyörivän puistotätitoiminta talvellakin ja aamupäivällä siis riittää muitakin pieniä muksuja. Siellä ne keinuu, tonkii lapioilla lunta, vetävät toisiaan pulkassa ym. Iltapäivällä siinä on joku iltapäiväkerhohomma, jossa on sitten kouluikäisiä lapsia, mutta ne näyttää mieluummin laskevan mäkeä viereisessä pulkkamäessä.
 
Mä olen jotenkin ajatellut, että leikkipuistoissa ei käydä talvisin. On meilläkin pari leikkipuistoa noin kilometrin säteellä, että vois lähteä katsomaan, tosin oon varma että ei niitä ole aurattu tai putsattu ja on lumen peitossa koko puisto.

Kyl tuossa puistossa on sakkia ympäri vuoden. Lumikin tallaantuu eikä se haittaa jos ny joutuu väliin vähän kahlaamaankin.
 
Oi, just ajattelin samanlaisia ajatuksia tänään, kun sain väkisin oltua pihalla 40min. Hirvittävä viima vielä ja -14 pakkasta, niin jes! Eli meillä 1v4kk taapero, ei ulkona kauheasti halua kävellä ja paksut toppavaatteet vielä haittaa hommaa entisestään. Vähän matkaa taapertaa, kaatuu ja siinä sitten istuu ja ihmettelee tai seuraa isoveljen touhuja. Pulkassa tykkää kyllä istua ja mäkeä laskea pienestä pulkkamäestä, tosin ei sekään jaksa kauaa kiinnostaa, viisi mäkeä on jo tarpeeksi. :D Keinua tykkää, joten käydään jonkun verran puistoissa tässä lähellä, keinuminen onkin sitten näin talvisaikaan melkein ainoa, mitä tykkää puistossa tehdä. Kesällä vielä tykkäsi touhuta hiekkiksellä.

Eli siis tylsää on ulkoilu tämänkin äidin mielestä, mutta jospa se homma tästä vähän piristyy, kunhan lapsi vähän kasvaa. :)
 

Yhteistyössä