V
"vieras"
Vieras
No minulla enemmänkin näin:
16 vuotiaana alkoi juhliminen, join paljon, joka viikonloppu. Elin nuoruuttani.
18 vuotiaana juhliminen jatkui, mutta olin muuttanut jo omaan kotiin.
18 vuotiaana tapasin mieheni ja juominen hiljalleen jäi lähes kokonaan. Ei tuntunut enään omalta. Olisin halunnut matkustella, mutta ilman koulutusta töitä oli miten sattui ja elin välillä kädestä suuhun. Suunnitelmani maailmanympärimatkasta tyssääntyi, koska tajusin, ettei minulla olisi mitenkään rahaa siihen. Minua odotti 5 vuoden koulutus korkeakoulussa ja sinne pitäisi vielä päästäkin. Motivaatio oli nollassa.
19 vuotiaana tulin yllättäen raskaaksi tällä miehelle (ehkäisyn huolimaton käyttö) ja mietimme, että pitääkö vai eikö pitää lapsi. Päätimme pitää lapsen, koska en kokenut sille mitään estettä. Kammoksuin myös aborttia ja pelkäsin katuvani, jos olisin siihen päätynyt. Elämässä ei tuntunut olevan mitään suuntaan ja toivoin lapsen antavan sen.
21 vuotiaana tulin uudelleen raskaaksi yhteisestä päätöksestä samalla miehelle.
23 vuotiaana menin opiskelemaan korkeakouluun. Motivaation tähän sain omista lapsistani.
Opiskelen siis tällä hetkellä ja elämä hymyilee. Mies käy töissä edelleen.
Meillä meni näin, vaikeuksiakin oli, mutta tässä ollaan.
Kaikilla ei menisi näin hyvin, muiden kokemuksia sivusta seuranneena.
Juhliminen ei innosta edelleenkään. Odotan innolla tulevaisuutta ja sitä, kun lapset ovat jo isoja ja voimme matkustella ja rahaa riittää. En ehkä jaksaisi pikkulapsiaikaa enään 30 vuotiaana. Toiset jaksavat ja kokevat, että se on heille sopivampi.
16 vuotiaana alkoi juhliminen, join paljon, joka viikonloppu. Elin nuoruuttani.
18 vuotiaana juhliminen jatkui, mutta olin muuttanut jo omaan kotiin.
18 vuotiaana tapasin mieheni ja juominen hiljalleen jäi lähes kokonaan. Ei tuntunut enään omalta. Olisin halunnut matkustella, mutta ilman koulutusta töitä oli miten sattui ja elin välillä kädestä suuhun. Suunnitelmani maailmanympärimatkasta tyssääntyi, koska tajusin, ettei minulla olisi mitenkään rahaa siihen. Minua odotti 5 vuoden koulutus korkeakoulussa ja sinne pitäisi vielä päästäkin. Motivaatio oli nollassa.
19 vuotiaana tulin yllättäen raskaaksi tällä miehelle (ehkäisyn huolimaton käyttö) ja mietimme, että pitääkö vai eikö pitää lapsi. Päätimme pitää lapsen, koska en kokenut sille mitään estettä. Kammoksuin myös aborttia ja pelkäsin katuvani, jos olisin siihen päätynyt. Elämässä ei tuntunut olevan mitään suuntaan ja toivoin lapsen antavan sen.
21 vuotiaana tulin uudelleen raskaaksi yhteisestä päätöksestä samalla miehelle.
23 vuotiaana menin opiskelemaan korkeakouluun. Motivaation tähän sain omista lapsistani.
Opiskelen siis tällä hetkellä ja elämä hymyilee. Mies käy töissä edelleen.
Meillä meni näin, vaikeuksiakin oli, mutta tässä ollaan.
Kaikilla ei menisi näin hyvin, muiden kokemuksia sivusta seuranneena.
Juhliminen ei innosta edelleenkään. Odotan innolla tulevaisuutta ja sitä, kun lapset ovat jo isoja ja voimme matkustella ja rahaa riittää. En ehkä jaksaisi pikkulapsiaikaa enään 30 vuotiaana. Toiset jaksavat ja kokevat, että se on heille sopivampi.
