Mitä etäisän sirkustelu tekee lapsille? Miten vaikuttaa?

[Uusionniko]

Etäisän käsitys lapsenhoidosta on joko - tai:

Joko lapset "hylätään" nurkkaan leikkimään "yksin omilla leluillaan, surullisina" samalla kun isä "lukee kirjaa omassa rauhassa"

TAI

sitten ravataan saman päivän aikana sata hilavitkutinpaikkaa lävitse. Parhaimmillaan isä vie 4v ja 6v lapset aamupäivällä uimaan ja iltapäivällä sekä teatteriin (lasten) että ravintolaan.

Lapset ravaavat isäviikonlopun aikana niin monta kohdetta lävitse, ettei heillä ole aikaa nukkua päiväunia (4v vielä tarvitsisi - ja hän nukahteleekin sitten minne sattuu: bussiin, ravintolaan, teatteriin...). Lapset syövät karkkia viikonloppuna aivan käsittämättömiä määriä ja tavallisen ruoan kanssa tapellaan jatkuvasti, koska mikään ei maistu.

Ihan "tavalliset" kalapuikot ja perunasose (ym ruoka, jota varmasti saavat eteensä tarhassa) saavat lapset yökkimään ja itkemään - siis KIRJAIMELLISESTI. Ainoat ruoat mitä he syövät, ovat letut hillolla, leipä maapähkinävoilla, pitsa (tomaatti + juusto), ranskalaiset perunat ja spaghetti tomaattikastikkeella (ei jauhelihaa saa olla). Kasviksia he eivät syö, vaikka ovat kasvissyöjiä.

Kun sunnuntai koittaa, molemmat ovat levottomia ja itkuisia, koska ovat juosseet perjantaista lähtien tukka putkella. Myös isä on hervottoman stressaantunut, mutta onnellinen siitä, että on saanut "suoritettua" lastensa kanssa "kaikki pakolliset kohteet".

Se toinen vaihtoehtohan kun isän mielestä on se "lasten hylkääminen nurkkaan yksin". Lapsia siis on kaksi, enkä itse ymmärrä esim sitä, miksi isä ei voisi tehdä tavanomaisia arkiaskareita lasten kanssa - laittaa ruokaa, siivotakin (ei tietysti mitään isoa juttua, mutta vaikka lasten lelut kasaan, astiat tiskikoneeseen, pesukone pyörimään jne).

Ja varmaan olen nipo, mutta musta riittäisi, että isä veisi aina per päivä tai per VIIKONLOPPU lapset vaikka YHTEEN kivaan paikkaan, eikä sen tarvitsisi olla maksullinen.

Lapset saavat joka viikonloppu itselleen uudet lelut: isä ostaa hyvittelyksi siitä, että tulevat isän luokse ja äiti hyvittelyksi siitä, että ovat joutuneet "kärsimään isän luona edellisen viikonlopun".

Lapset ovat mukavia pakkauksia, mutta ovat todella suojeltuja sekä passattuja. Edes 6v ei osaa voidella omaa leipää, saati ottaa itselleen juotavaa. Yleensä lapset isän luokse tultuaan asettuvat olkkariin ja alkavat huudella: "isä tuo jäätelöä, isä tuo mehua, isä tuo..."

Kumpikaan ei osaa käydä vessassa auttamatta (isompi käy eskaria), kumpikaan ei pysty leikkimään pihalla ilman isää (ei edes vanhempi), isommalla ei ole mitään vaarantajua ja isä kannustaa riemukkaasti aina yhä typerimpiin saavutuksiin "kiipeä sinne latvaan asti".

Lapsia ei kannusteta itsenäisyyteen - siis tarkoitan tällä nyt vaikka sitä, että voihan lasta opettaa tekemään "mieleisensä voileivän", eikä sen tarvitse tarkoittaa sitä, että hän joutuisi siitä eteenpäin itse vastuuseen omista aterioistaan. Mutta siis opettaa ihan normaaleja elämäntaitoja, kuten vaikkapa kengännauhojen solmimista, oven avaamista, vastaavia pieniä-isoja juttuja, jotka nostavat ihan lapsen omaakin itsetuntoa "minä osaan, minä pärjään".

Ja mun mielestä eskarilaisen olisi ihan hyvä jossain vaiheessa ennen sitä ekaa luokkaa harjoitella pyllyn pyyhkimistä. Isän mielestä se olisi hylkäämisen merkki. Hän myös syöttää lusikalla 6-vuotiaan, jos tämä pyytää.

Nyt typerä kysymys: Voiko näistä lapsista kaikesta huolimatta kasvaa ihan kivoja muksuja?

Vierestä katsominen on välillä tosi ahdistavaa, ihan siksi että lapset ovat NIIN lopenuupuneita kaiken ravaamisen ja hössäämisen takia. Ja toisaalta he ovat niin tottuneita jo siihen, että he aina tiedustelevat "mennäänkö lintsille, miksei mennä lintsille, mä haluun lintsille, mennään nyt lintsille".

Eli eivät voisi edes kuvitella, että viikonloppuna tehtäisiin vain ihan tavallisia juttuja, käytäisiin kaupassa ja puistossa, käveltäisiin vähän ja ihmeteltäisiin luontoa. (Enkä ihmettele, koska eiväthän he muusta tiedä!) Ehkä mentäisiin uimaan yhdessä toisena "isäpäivänä", mutta juteltaisiin ja vaikka sitten myös kuunneltaisiin, mitä kukakin ajattelee ja miettii!

Olenko vain typerä ja katkera UO, vanhanaikainen ämmä, joka haluaisi kahlita lapset värittömien puulelujen keskelle sekä tarjota ruoaksi pelkkää kauralimaa?

Mielipiteitä, please...

 

[taustalla]

hei vaan.

Ydinperheellisenä kirjoitan, mies töiden takia paljon poissa. Myös kun paikalla niin haluaa tehdä paljon paljon lasten kanssa. Itse taas olen normaalaiviikosta väsynyt, joten vähempikin riittäisi.

Voihan olla, että osaksi mies on suorittajatyyppiä, eli haluaa viettää kuvaamallasi tavalla, ohjelmoituna, aikaa lasten kanssa. Tasapaino lienee eri perheissä erilainen. Itsekään en ole paikallaan viihtyvää sorttia.

Muuhun: Luin pikaisesti, voisiko olla niin, että lapset käytöksellään hakevat isän huomiota, jota paitsi ovat sitten arkena? Tuskin tarhassakaan sen ikäisiä avustavat esim. wc-käynneillä, muuta kuin poikkeustapauksissa. Huomiotahan haetaan eri tavoilla kotona.

Onko erosta kauan? Onko miehellä huono oma tunto lasten takia?

 

[uo vastaa]

En jaksaisi itsekään samanlaista sirkusta, en uusperheenä enkä ydinperheenä.
Olemme kyllä paljon menossa, olemme vähän levottomia. Mutta emme tuohon yllä, eikä onneksi mieskään alennu tommoseen.

Tuommosen tivolielämän pysäyttäminen vaatisi todella ison asian, että sekä isä että lapset vain rauhottuisivat olemaan paikallaan. Se vaatisi enemmänkin isältä asennemuutoksen, että rakkautta voi, pysyy ja saa osoittaa muutenkin kuin sillä tavalla, että järjestetään, mennään, ostetaan, maksetaan.
Että rakkautta on itsenäisyyteen kasvattaminen ja opettaminen. Nyt isi passivoi lapset mutta tekee itsensä tarpeelliseksi.

Meilläkin kyllä menoa riittää tapaamisviikonloppuisin, mutta ei tuossa määrin. Kotonakin ollaan. Lapset leikkivät keskenään, heitä komennetaan, heillä on säännöt ja rajat ja meidän kodin sääntöjä nalkutetaan. Lapset mm. siivoavat oman huoneensa.

Tuossa perhe-kuviossa myös äiti itse syyllistyy lasten rakkauden ostamiseen rahalla: lelu odottaa, kun on pitänyt olla kamalan isän luona.. onko äidillä huono omatunto, että on nauttinut lapsivapaasta ajasta???

Isällä on ihan varmasti huono omatunto kun ei voi jakaa arkea lasten kanssa, ikävä koko ajan. Mutta ei sitä voi tuolla tavalla hyvittää. Muistele omaa lapsuuttasi: parhaat ja lämpimimmät lapsuusmuistot ovat tavallista arkea; kun ajettiin autolla kohteeseen B isin kanssa kahden ja juteltiin. Kun siivottiin, kun tehtiin jotain ihan kivaa ja tavallista, missä aikuisella on aika pysähtynyt. Minä muista myös juhannusaattojen pysähtyneen tunnelman, kesän kuulauden. Kun aikuiset taivutti koivuja mummolan rappusten eteen.

Millainen on ollut miehen oma lapsuus? Jäänyt vaille aivan kaikkea?

Kerralla ei voi muutosta tehdä, luulen. Pienin askelin siis.
Jos onnistut saamaan miehen edes siihen, että vain yksi hulabaloo / pv. Tee lapsille heidän kummallisia lempiruokia, mutta makeaa vasta sitten kun se ruoka on syöty.
Kun nämä on saatu lyötyä läpi, aloitetaan lasten itsenäistäminen: 6 v pyykii itse pyllyn, perustelut ensin isille, sitten lapselle. '
Ja niin edelleen.

Meillä ei ollut noin paha juttu edes omatoimisuuden ja itse tekemisen suhteen, mutta työtä tehtiin meilläkin, että 5-6 v suostui itse pyyhkimään ja että tekevät jo itse jotakin.. ja nykyään nauttivat siitä, ovat koululaisia.

 

[Uusionniko]

Joo, en mäkään ole "paikoillaan viihtyvää sorttia", enkä ajatellut että koko päivää pitäisi nyhjätä vain kotinurkissa.

Mutta jotenkin vain tuntuisi, että lapset olisivat rauhallisempia, jos menot suunniteltaisin niin, että nuorempi saisi levättyä välillä ne päikkärit - ja että syötäisiin esim jotenkin säännöllisiin ruoka-aikoihin - edes suunnilleen.

Kun mua ainakin säälittää se, että lapset ovat jo klo 18.30 niin uupuneita, että vääntävät itkua ja riehuvat vuorotellen.

Ja olen ehkä se "katkera UO", mutta kun mun käsityksen mukaan lapset eivät TARVITSE maksullisia huvipuistoja IHAN joka viikonlopuksi, eivätkä leluja niinikään joka viikonlopuksi.

Emme asu yhdessä, mutta jossain vaiheessa olemme suunnitelleet yhteen muuttamista ja vieläpä yhteisiä lapsia. Olen monta kertaa sanonut, että meidän yhteisiämme ei sitten tarvitse joka viikonloppu viedä lintsille, toivoisin, että he oppisivat sietämään ihan sitä "normaalia arkea" ja nauttimaan elämän maksuttomista iloista - siitä, että saavat oppia toimimaan itsenäisesti ja että viikonlopun ilo voi olla ihan rauhallinen juttelutuokio. Ettei kaiken tarvitse aina olla suurempaa, hienompaa, värikkäämpää ja kalliimpaa.

Niin, se osaamattomuus voi tietysti olla huomionhakua - tietysti tietty määrä passausta on vain hellittelyä. Kyllä mä senkin ymmärrän.

 

[ymmärrän]

sinua.. halusin kertoa oman näkemykseni asiaan,mutta hieman toiselta kantilta, ja ns.sivustaseuraajana..ja uusioperheen näkökulmasta..meillä miieheni lapsen elämä on juuri tuollasta mistä kirjoitit juurikin siellä lähivanhemman luona, eli äidillään..vkot lennetään ympäri kyliä,yövytään milloin missäkin, ja kotona ei viihdytä kun äidillä niin tylsää siellä YKSIN..ruoka on mitä on, lapsi ei voi sietää perusruokia, kastikkeita puuroja,keittoja jne..ainut käsitys hyvästä ruosta on ranskalaiset, kananuggetit, pasta ja makarooni..peruna vasta pahaa onkin!!!täällä meillä, isänsä luona taas meidän on pakko ajatella että rauhotutaan kotiin vkolopuiksi, että lapsi saa hieman edes silloin rauhoittua..kiva olisi käydä sukulaisissa leikkimässä,viedä uimahalliin elokuviin ym, mutta yleensä lapsi mennyt jo vkon paikasta toiseen äitinsä kanssa, on pakko ajatella ettei raukka jaksa taukoomatta mennä ja osallistua aktiviteetteihin, on tarjottava koti, jossa huolenpitoa, perushoitoa ja leikkiä sekä huomioimista,sekä säännöllisyyttä..lapsi on levoton, kyselee herättyään minne lähdetään, missä ollaan ensi yö, ja tuntuu niin hullulta selittää että ollaan kotona..lapsi leikkii kyllä mielellään itsekkin, mutta uskon että meillä hänellä siihen on aikaa, kukaan ei keskeytä sitä ainaisella lähtemisellä jonnekkin, ja antaa mahdollisuuden leikkiä..välillä olen miehelleni sanonut että ei lapsi tule onnelliseksi varsinkaan pienenä vain sillä viemisellä ja lentämisellä paikasta toiseen, kun mieheni väliin haluisi kanssa pienessä ajassa touhuta paljon..väsyyhän siinä pieni lapsikin jo väkisin..minun mielestäni jo kahden kodin välillä seilaus on pienelle lapselle stressi, hyvä että edes siellä toisessa paikassa on mahdollisuus hieman rauhoittua..yhteinen aika ja asioiden jakaminen ja peruselämän opettelu sekä leikki on lapsen työtä, moni ikävä kyllä ajattelee että mitä enemmän lasta vie ja harratetaan niin on lapsen eden mukaista..olenkin usein ajatellut kuinka miehenikin lapsi joutuu elämään kahdenlaista elämää, vkot menee äitinsä kanssa pysähtymättä, kotona käydään vaan pakkaamassa lisää tavaraa, sitten isillä ollaan paljon kotona, leikitään, ja eletään tavallista arkea, kunnes taas paluu lentävään arkeen..toisaalta mitä jos isikin vielä kuskaisi paikasta toiseen, niin tämä lapsi ei rauhottuisi ikinä..voimia sinulle ap, mitä jos ottasit asian puheeksi lapsien isän kanssa, ja sopisitte että vähempikin aktiviteetti saattaisi riittää..näin me ajattelimme ainakin toimia, kunhan sopiva tilanne tulee nostetaan katti pöydälle..

 

[uo vastaa]

Hei ap.
Sinuna miettisin kahdesti yhteen muuttoa ja yhteisen lapsen tekemistä, jos miehen isyys / vanhemmuus on tuota tasoa näille lapsille !!!!

Vaikka teidän arki vauvan kanssa tai ilman rauhoittuisikin, tapaamisviikonloppujen muuttaminen toisenlaiseksi ei tapahdu käden käänteessä, tilanne voi olla aika stressaava sinulle ja vauvallekin.

Kummallista, ettei isä itse näe lasten uupumusta, väsymystä. Menemällä koko ajan ei tarvitse kodata lasta, ei itseä, ei omaa vanhemmuutta. Itse miettisin kyllä kymmenen kertaa ja vakavasti, alkaisinko tuommosen miehen kanssa mihinkään, vaikka sitten noin muuten olisi miten upea tahansa.
Sori suorapuheisuuteni

 

[Meillä myös]

Meillä oli myös etän kanssa vastaavia kokemuksia ja on osittain vieläkin. Hän osti joka viikonloppu lapselle jonkin lelun tai jotain ihan ylimääräistä krääsää millä leikitään ehkä se viikonloppu ja sitten sitä ei edes muisteta.
Lapsi parka kysyi aina meille tullessa "onko mitään uutta?"
Tuntui että hänelle rakkauden osoittaminen on vain niitä uusia tavaroita.
Lelujen joka viikonloppuisen oston saimme loppumaan, mutta se piti selittää etälle kuin pienelle lapselle. Hän ei käsittänyt, että lapselle voi vain sanoa ettei osteta.

Edelleenkin on tuota käydään joka viikonloppu molempina päivinä ainankin yhdessä paikassa.
Miksei sitä voi välillä olla vain kotona? Elää sitä normaalia arkea. Meidän muslla taitaa olla sellainen käsitys, että etän luona elämä olisi yhtä huvia koko ajan.

 

[Uusionniko]

Ollaan me keskusteltu aika paljonkin tuosta. Mies on toisaalta samaa mieltä mun kanssa, mutta toisaalta taas ylpeä siitä, että hänen lapsensa ovat "niin ja niin hemmoteltuja ja poispilattuja, että ne saavat IHAN KAIKEN ja niistä varmaan tulee narsisteja".

Ja tämä on miehen mielestä loppujen lopuksi "ihan ok" vaihtoehto, koska hän itse on kärsinyt aina siitä, että on ollut liian kiltti, joustava ja myöntynyt kaikkeen. Näin hän yrittää sitten ajatella, että "sitten ne ainakin osaavat pomottaa ketä vaan" ja löytää asiasta hyviä puolia.

Jollain tavalla tunnen myötätuntoa (vaikka myös kiukkua) - mies selvästi yrittää otsasuonet pullistuen suorittaa NIIN hyvää isyyttä kuin hän vain keksii, mutta ei salli itselleen sitä, mikä voisi olla sekä parempaa, että rennompaa: vähän rauhallisempikin yhdessäolo.

Viikonloppujen jälkeen hän on niin kuitti, että voisi vain nukkua. Täytyy varmaan joskus kysyä, mitä hän ajattelee lasten päiväkotiin menon olevan maanantaiaamuna, jos viikonloppu on juostu viimeistä päivää? Työviikkohan se on heilläkin edesssä...

 

[myös uo]

\

Ollaan me keskusteltu aika paljonkin tuosta. Mies on toisaalta samaa mieltä mun kanssa, mutta toisaalta taas ylpeä siitä, että hänen lapsensa ovat "niin ja niin hemmoteltuja ja poispilattuja, että ne saavat IHAN KAIKEN ja niistä varmaan tulee narsisteja".

Ja tämä on miehen mielestä loppujen lopuksi "ihan ok" vaihtoehto, koska hän itse on kärsinyt aina siitä, että on ollut liian kiltti, joustava ja myöntynyt kaikkeen. Näin hän yrittää sitten ajatella, että "sitten ne ainakin osaavat pomottaa ketä vaan" ja löytää asiasta hyviä puolia.

Jollain tavalla tunnen myötätuntoa (vaikka myös kiukkua) - mies selvästi yrittää otsasuonet pullistuen suorittaa NIIN hyvää isyyttä kuin hän vain keksii, mutta ei salli itselleen sitä, mikä voisi olla sekä parempaa, että rennompaa: vähän rauhallisempikin yhdessäolo.

Viikonloppujen jälkeen hän on niin kuitti, että voisi vain nukkua. Täytyy varmaan joskus kysyä, mitä hän ajattelee lasten päiväkotiin menon olevan maanantaiaamuna, jos viikonloppu on juostu viimeistä päivää? Työviikkohan se on heilläkin edesssä...

Narsistinen persoona on myös psykiatrian puolella oleva diagnoosi, siis "sairaus", persoonaallisuushäiriö. Narsistinen ihminen on äärimmäisen hankala, muille ihmisille lähinnä, itselleen tuskin, ongelma voi tietysti tulla esim. työpaikalla kun pitäisi osata ottaa muitakin huomioon.

"pomottaminen" on minusta niinikään jollain tapaa kypsymättämän tai rikkonaisen tms. persoonallisuuden keino peittää omaa huonoa itsetuntoa, omaa itsekkyyttään, "pomottaminen" on eri asia kuin auktoriteetti, johtajuus, pomona olo.

Terve itsekkyys, se että osaa asettaa itselleen rajat, on eri asia kuin narsisinen persoonallisuushäiriöinen itsekkyys.

Miehesi siis tietoisesti kasvattaa pilalle hemmoteltuja itsekeskeisiä ja narsistisia ihmisiä jotka eivät kunnioita eivätkä arvosta muita ihmisiä, vaan ns. pomottavat ja vaativat "kaikkihetimullenyt" - miehesi EI pyri aikaansaamaan tasapainoisia, vahvoja ihmisiä, jotka kesätävät myös pettymyksiä; kestävät arjen tylsyyden; kestävät työn teon???? :headwall:

Miehesi SUORITTAA vanhemmuutta. Se on eri asia kuin OLLA vanhempi.

Meitä on moneen menoon. Itse en tuommoisen tapauksen kanssa olisi, en tekisi lasta, en muuttaisi yhteen, en olisi ollenkaan. En näe tuossa vanhemmuuden toimintamallissa mitään kehumisen arvoista, en mitään hyvää.

Jos mies on niin väsynyt tuosta vanhemmuuden 2-päiväisestä suorittamisesta, että voisi vain nukkua ja kaatuu puolikuolleena sohvalle jne, miten luulet hänen jaksavan sitten, kun teillä on yhteinen lapsi???? Pitäisihän hänellä olla voimavaroja myös sille pienimmälle?

OLetko sinä samaa mieltä: haluatko kasvattaa lapsesi noilla periaatteilla, millä miehesi kasvattaa nyt näitä lapsiaan?
MIten kuvittelet, että mies muuttaisi käsitystä lapsen kasvatuksesta teidän yhteiden kohdalla, kun hänellä on tuommoiset "kasvatusperiaatteet ja tavoitteet" näiden jo olemassaolevien lasten kohdalla??!!!!

Kiltti ja taipuisa ja myöntyvä ja kaikkeen tyytyvä, vähään tyytyvä ja vähän saanut olen minäkin lapsuudessani ollut, koulukiusattukin vielä.
En kuitenkaan ole kasvattamalla kasvattanut lapsistani koko maailman keskipisteitä´, tarjonnut kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ilman rajoja, vaan pyrkinyt että osaisivat kunnioittaa itseään ja muita, huomioimaan muutkin ihmiset, itsetunnoltaan vahvoiksi ja tasapainoisiksi. Kiltti voi olla, muttei toisten vietävissä, kiltti ja hyvällä vahvalla itsetunnolla silti.
Taas sain yllättävän osoituksen lapsiltani siitä, että he arvostavat ja rakastavat minua, olen heille tärkeä, ja ennenkaikkea he näkeävät vaivaa, osaavat huomioida muutkin ihmiset kuin itsensä.

Esim. lapseni ovat tehneet ja ostaneet lahjoja esim,. äitien- ja isänpäiväksi jo alle kouluikäisenä. Ajatuksena on ollut toisen ilahduttaminen, ei se että "millaisenhan vastalahjan tai kuinka suuren kiitoksen MINÄ saan".

 

[uusionniko]

Niin no, mä jotenkin ajattelen, että mies vielä etsii tätä isänä oloa. Nyt hän on vielä toiminut paljolti edellisen vaimon antaman "kaavan" mukaan - vaikka se onkin hänen mielestään huono malli.

Tietysti voi olla toiveajattelua, että mies löytäisi huolettomamman isyyden sieltä jostain itsestään. Lasta emme kuitenkaan ala edes yrittää, ennenkuin perhekuvio on selkiintynyt. Joten sitä ei tällä sekunnilla tarvitse edes päättää.

Mies on itsekin puhunut siitä, että he exän kanssa hemmottelevat epäterveellä tavalla lapsia. Onneksi hänen kanssaan voi keskustella tosi kiihkottomasti, ei hän toistaiseksi ole ainakaan pelihousujaan siitä repinyt. Olemme käyneet myös ihan ammattilaisen juttusilla. Toisinaan kun tuntuu siltä, että mies tarvitsee tukea ollakseen oma itsensä ja toteuttaakseen lastensakin kanssa muuta kuin sitä totuttua sapluunaa.

Miehen edellinen parisuhde ei ollut kovin terveellä pohjalla, mutta luulen meidän suhteemme olevan monella tavalla erilainen. Hän ei esim yritä miellyttää ja mielistellä minua jatkuvasti (se olisi ahdistavaa), mitä hän kertoi tehneensä koko edellisen avioliittonsa ajan.

Uskon ihmisen kykyyn tulla lähemmäksi itseään, kun vain on halua ja aikaa kasvaa. Yhteisiä lapsia voimme vielä odotella vaikka 5v ennen kuin riskit alkavat kasvaa liian korkeiksi.

 

[taustalla]

Hei

lisään vielä, taasen luettuani pikaisesti. Miehen täytyy ottaa se vanhemman rooli. Lapset ehkä laittavat alussa vastaan, mutta kauanko meinaa se 6-v. pyyhityttää peppunsa isällään???Järki hoi. Kyllä varmasti tarhassa sen tekevät pääasiassa yksin (ehkä ripulissa ym. kaipaavat apua ). YMS.

Ja tosiaan, kyllä pienelle on paremmaksi ne säännölliset päikkärit ja muu elämä (miehet eivät aina tunnu tajuavan, jos ja kun arjessa eivät elä). Tuttu ja turvallinen viikonloppuarki. Kyllä elämyksiä saa myös luonnossa yms. Ja vanhemman täytyy kyetä sanomaan ei lapselle, jos vanhempi ei sitä tee ja opeta sietämään pettymyksiä, mikä on seuraus?

 

[hissu]

meilläkin aikalailla samantapanen juttu, ja olenkin tästä mieheni kanssa puhunut,hän ymmärtää kyllä tekevänsä lapselle karhunpalveluksen passatakseen ja tekemällä kaiken puolesta, mutta sanoo sortuneensa siihen vain koska niin ikävä ollut lasta, ja haluaa tehdä kaiken tietysti kun lapsi vihdoin aina meillä..olen koittanut puhua että sitä huomioo ym.rakkautta voi ja pitää antaa toisella tavalla kun passaamalla, viemällä paikasta a paikkaan b ja ostelemalla kaikkee kivaa,kuitenkin kun meillä tunteet näytetään ym..eli saas nähä alkaako tehdä muutoksia asian suhteen.. tässä ajattelen itse lapsen etua ja kyllä minullekin rankkaa suoraan sanottuna kun lapsi meillä ja isä on kun orja 24/7 vieressä ja juoksee..
esim.tämä 4v.lapsi ei syö itse isällään, paitsi minun kanssa, isä syöttää,ei pue itse, ei leiki yksin, ei katso piirrettyja yksin, ei tee suorastaan mitään yksin.toki 4v.ei vielä voi vaatiakaan kovin itsenäisiä suorituksia, mutta kun ei yhtään ole huutamatta isääää, tee sitä, anna sitä, tuo sitä, haluun tota,,ja isi painaa.. :/ iltasadun kerrottuaan on isi jo niin väsy ettei jaksa kun nukahtaa,näinä päivinä minulla ei ole miestä, välillä olen helpottunut kun saan olla itekseni, välillä taas tarvitsisin miestäni kipeästi,mutta kun lapsen aikaan ei voi puhua,hän viimekädessä huutaa päälle, ja lapsen nukuttua hänkin nukkuu, ja kun lapsi lähtee on yleensä tilanne jo ohitse..lapsi tykkää musta paljon, meillä ei ole mitään hankaluuksia eikä mustasukkaisuutta,isä ei saa vaan antaa huomioo kenellekään muulle, sama huutaminen alkaa, ja pompotus, viime kädessä pissaa vaikka housuun, tämä jopa huolestuttaa meitä,lähinnä minua.nyt meillekin tulossa vauva, ja pelkään kuinka tämä asia menee sitten, juokseeko isä edelleen lapsensa perässä,ja samalla koittaa hoitaa ja huomata vauvaa, vai tajuaisiko että opettaisi lapsensa hieman omatoimisemmaksi ja näin ollen voisi viettää hetkiä molempien kanssa..saas nähdä

 

[huhhuhhhuh]

Vieras heitti loppukaneettina että mitä tulee lapsesta joka ei ole lapsena oppinut sietämään pettymyksiä.
Semmonen tapaus on työpaikallani.
Aikuinen, valtavan kokoinen nainen, ikää en osaa arvioida, sillä käytös on toisinaan kuin 5-vuotiaan kiukuttelevan kakaran, fyysinen habitus valtaisaa kokoluokkaa, ehkä hän on vielä alle 30 v ???
Mutta aivan järkyttävän lapsellinen, pettymyksen sieto, yhteistyökyky, joustaminen niinkin päin, että hän itsekin joutuisi ottamaan vastuuta paitsi omasta työpanoksestaan myös koko työyhteistön kokonaispanoksesta esim. kun joku on lomalla tai sairaslomalla ja työt menee uudelleen jakoon..
Hän kiukuttelee: mä meen sit sairaslomalle, mulla on flunssa (niiskniisk) kuten kaikki varmaan näkee.
Hän on lapsellinen: mä en tee mitään ylimäärästä, mä teen vaan omat työni, koska siitä ylimääräsestä mä en hyödy mitään (palkalisä)
Kun muut painaa selkä hiessä, hän siistii työhuonettaan ja paistaa pullaa työpaikan uunissa. seurustele parin työkaverinsa kanssa, joiden kanssa on hyvä ystävä, jotka menevät hänen mukanaan.
Ihan oikeasti, ei ole vitsi !

Tämmönen tulos seisoo sitten työpaikalla polkemassa jalkaa, kiukuttelemassa, ikuisesti pikkulapsi.


Hissu mietti mitä sitten kun vauva syntyy taloon... huh. Tulee jossittulefiilis: olisiko pitänyt aloittaa muutos tapaamiskuviossa aikaisemmin? Ettei vaan käy niin että lapsi kokee uuden vauvan olevan uhka, miten mustasukkainen hänestä tulee vauvalle, k un on jo sinulle, äitipuolelle mustis????!!!!

Edessä voi olla aika rankat alkuvaiheet.
Tai sitten lähtät sen isän vähäksi aikaa jonnekin muualle, vietät itse aikaa lapsen ja vauvan kanssa, ja siten tutustutat lapsen vauvaan, ettei hän koe vauvaa uhkana vaan alkaisi olla jo iso, isosisko, esimerkki. Puhettahan tuon ikäinen 4 v jo ymmärtää aivan valtavasti! Eli hänen kanssaan voi tehdä jonkinlaisia alkeellisia sopimuksia ja sääntöjäkin.

Ja kun sitä itsenäisyyttä tulee, pitäisi muistaa kehua ja kiittää ja halata ja tapu ttaa ihan määrättömän paljon; palkita huomiolla!

Kun näitä juttuja lukee, olen äärettömän iloinen terveestä tavallisesta normalista miehestäni :heart:

 

[hissu]

\

Vieras heitti loppukaneettina että mitä tulee lapsesta joka ei ole lapsena oppinut sietämään pettymyksiä.
Semmonen tapaus on työpaikallani.
Aikuinen, valtavan kokoinen nainen, ikää en osaa arvioida, sillä käytös on toisinaan kuin 5-vuotiaan kiukuttelevan kakaran, fyysinen habitus valtaisaa kokoluokkaa, ehkä hän on vielä alle 30 v ???
Mutta aivan järkyttävän lapsellinen, pettymyksen sieto, yhteistyökyky, joustaminen niinkin päin, että hän itsekin joutuisi ottamaan vastuuta paitsi omasta työpanoksestaan myös koko työyhteistön kokonaispanoksesta esim. kun joku on lomalla tai sairaslomalla ja työt menee uudelleen jakoon..
Hän kiukuttelee: mä meen sit sairaslomalle, mulla on flunssa (niiskniisk) kuten kaikki varmaan näkee.
Hän on lapsellinen: mä en tee mitään ylimäärästä, mä teen vaan omat työni, koska siitä ylimääräsestä mä en hyödy mitään (palkalisä)
Kun muut painaa selkä hiessä, hän siistii työhuonettaan ja paistaa pullaa työpaikan uunissa. seurustele parin työkaverinsa kanssa, joiden kanssa on hyvä ystävä, jotka menevät hänen mukanaan.
Ihan oikeasti, ei ole vitsi !

Tämmönen tulos seisoo sitten työpaikalla polkemassa jalkaa, kiukuttelemassa, ikuisesti pikkulapsi.


Hissu mietti mitä sitten kun vauva syntyy taloon... huh. Tulee jossittulefiilis: olisiko pitänyt aloittaa muutos tapaamiskuviossa aikaisemmin? Ettei vaan käy niin että lapsi kokee uuden vauvan olevan uhka, miten mustasukkainen hänestä tulee vauvalle, k un on jo sinulle, äitipuolelle mustis????!!!!

Edessä voi olla aika rankat alkuvaiheet.
Tai sitten lähtät sen isän vähäksi aikaa jonnekin muualle, vietät itse aikaa lapsen ja vauvan kanssa, ja siten tutustutat lapsen vauvaan, ettei hän koe vauvaa uhkana vaan alkaisi olla jo iso, isosisko, esimerkki. Puhettahan tuon ikäinen 4 v jo ymmärtää aivan valtavasti! Eli hänen kanssaan voi tehdä jonkinlaisia alkeellisia sopimuksia ja sääntöjäkin.

Ja kun sitä itsenäisyyttä tulee, pitäisi muistaa kehua ja kiittää ja halata ja tapu ttaa ihan määrättömän paljon; palkita huomiolla!

Kun näitä juttuja lukee, olen äärettömän iloinen terveestä tavallisesta normalista miehestäni :heart:

juu tätä olen itsekkin pohtinut, asian miehelleni ilmassut, mutta hän ei näe tilannetta samoin..olen tämänkin vkolopun katsonut mieheni palvelemista lapsensa eteen, syötetään, puetaan, nukutetaan, leikitään, katsotaan piirrettyjä, jopa tupakalle mennessään lapsi on siellä mukana..koitin eilen pyytää miestäni osallistumaan siivoukseen imuroinnin osalta,kun en saa itse imuroida, niin lapsi siinäkin mukana, huusi ja itki kun isi ei katso piirrettyä hänen kanssaan, isi sitten pikaseen sen lomassa imuroi ja sitten äkkiä lasta viihdyttään..no mutta tätähän se uusperheen arki on, mutta tosiaan pelko on per***ssä mitä se on kun vauva syntyy, kun lapsi luonnollisesti haluaa huomiota tätä enemmän, mitä isi sitten tekee, ja kuinka väsyy itse jos koittaa leikkiä superisää..mutta kun ei kuuntele puhetta niin ei sitten..