Mitä hittoa pitäis oikeen tehdä; parisuhde aivan retuperällä...?

[Yks yksinäinen]

Anteeks jo etukäteen tää vuodatus mutta mieli tekee jonnekin urputtaa... Ollaan miehen kans oltu avoliitossa jo n. 15 vuotta, kaks pientä lasta, kolmas tulossa syksymmällä. Mies on kova tekemään töitä, on yrittäjä (ei alaisia vaan tavallaan tarjoaa palveluja ihmisille (ei seksi-... :-D )). Aamuisin lähtee töihinsä suurinpiirtein heti kun nousee ylös, "illalla" kotiutuu hyvin usein puolen yön jälkeen. Näin ollen minä hoidan kodin, lapset, pyykit, ruoan... siis kaiken. Ja näin siis melkeinpä 7 pvää/vko. Joskus harvoin tehdään jotain yhdessä koko perhe; yksi harrastus meillä on mutta jos mies on sattunut sopimaan työhommia just siksi ajankohdaksi, niin eipä mennä sinnekään. Parisuhdetta ei tietenkään hoideta mitenkään, jo ihan siksikin että joskus kun mies kotiutuu vähän aikasemmin töistään, on niin väsynyt että nukahtaa melkein seisaalleen... Luonteeltaan hän on sellainen, että tulee kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen ("yleismukava"), mutta vakavasti ei osaa oikeen mistään puhua, varsinkaan parisuhteeseen liittyen. Hällä ei ole tapana halailla/pusutella muuten kuin silloin kuin tekee mieli jotain muutakin... Joskus yritin ehdottaa että aina töihin lähtiessä antaisi pusun, mutta sekin jäi, toimi kyllä vähän aikaa. Jos minua ottaa päähän jokin, ei mies koskaan kysy mikä vaivaa eikä tietysti oikein näekään sellasia kun on aina töissä. Mies taas ei omista asioistaan juurikaan puhu minulle vaikka olen asiasta huomauttanut useaan kertaan. Näin ollen emme juurikaan puhu keskenämme mitään ihmeellistä. Silloin harvoin kun jostain tulee riitaa, ei niistä juurikaan puhuta eikä selvitellä, lakaistaan vaan "maton alle". Raivostuttavaa minusta. Miehen mielestä (kait; eihän hän suostu juuri mitään mielipiteitään tuomaan julki kun ei mistään oikein puhuta) parisuhteessa menee silloin hyvin kun elämä on tasaisen rauhallista; ei siis mennä "viivan" alapuolelle eikä poiketa myöskään liiaksi yläpuolelle. Tasaisen tappavaa elämää siis mielestäni. Haluaisin normaalin perheen ja parisuhteen iloineen ja suruineen enkä tällaista "yksinhuoltajuutta". Tuttavien ja sukulaisten silmissä olemme kait (luulisin) onnellisia, mitä nyt mies aina töissä... Itse olen ajatellut jo pidemmän aikaa tästä niin että pidetään "kulissit pystyssä"; ei kukaan varmaan osaa ajatella että joku voisi olla vialla. Varsinaisesti ei olekaan, mutta olen niin kyllästynyt istumaan kaiket illat yksin ja siihen ettei ole ketään kuka näyttäisi tykkäämisensä. Äh, tästä tulisi monta sivua tekstiä jos oikein juurta jaksaen selittäisi kaiken... Onkohan ketään muuta vastaavassa tilanteessa ja kauankohan tätä jaksaa katella...?

 

[pienimies09]

onko edes mahdollista istua juttelemaan noista asioista miehen kanssa. kerrot aivan niin kuin ajattelet.

 

[Jimida]

Miehille pitää sanoa suoraan mitä toivoo heidän tekevän, eivät tajua vihjeitä eivätkä varsinkaan osaa lukea ajatuksia. Eivätkä miehet yleensäkään halua/koe tarvetta tuijotella silmiin ja puhua tunteistaan. Eli kerro miehelle, että haluat hänen vähentävän töitään.

 

[ap]

On näistä joskus puhuttukin, mutta kun minä olen aina se joka haluaa puhua ja jotenkin koko juttu kääntyy aina niin kuin vika olisi vain minussa; minähän se "oireilen"... Pitäis olla vaan hiljaa tyytyväinen... Hänhän käy töissä, ei juo eikä polta, yms. perusasiat on kunnossa... Ja meiän rahatilanne on kyllä tosi tiukka, että tavallaan hyväkin että osaa töitä tehdä mutta kun elämään ei mitään muuta mahdu kun se työnteko.

 

[ap]

Tähän aikaan ei kai ole oikein ketään enää hereillä, pitää nostella tätä joskus parempaan aikaan...

 

[vieras]

meilläkin on ollut samanlaisia kausia miehellä ja on voinut kestää vuodenkin koko ajan olin puhunut ja yrittänyt hakea huomiota ja ymmärrystä tuona aikana. niin se vaan aika on parantanut tilannetta. tällä hetkellä meillä on mennyt jo pidemmän aikaa hyvin.... tosi mies on nyt reissutöissä viikot ja vkon loppuisin tulee kotia. pyydä miestäsi oikeasti vähentämään töitä. viikonloput ehdottomasti työkieltoon. tsemppiä

 

[Hankey]

Tähän aikaan ei kai ole oikein ketään enää hereillä, pitää nostella tätä joskus parempaan aikaan...

Siirry vaan jonkun matkatoimiston sivuille varaamaan teille matka. Mieluummin johonkin mistä ei pääse pois keskenkaiken siis risteily, etelänloma tms. Kahdenkesken reissatessa on tilaisuus tutustua toiseen uudelleen.

 

[Aurinkokunta]

Tähän aikaan ei kai ole oikein ketään enää hereillä, pitää nostella tätä joskus parempaan aikaan...

Siirry vaan jonkun matkatoimiston sivuille varaamaan teille matka. Mieluummin johonkin mistä ei pääse pois keskenkaiken siis risteily, etelänloma tms. Kahdenkesken reissatessa on tilaisuus tutustua toiseen uudelleen.

Mie en neuvoisi tilaamaan matkaa noin vaan... Siinä käy helposti niin, että asetetaan kovat toiveet, että puhutaan ja selvitetään sotkut... ja sit onkin pian koko loma pilalla.

Mie neuvoisin, että puhukaa kotona... sopikaa vaikka 1 ilta viikossa, jolloin puhutte ½ tuntia, tunnin... puhutte asioita halki, kerrotte toiveitanne ja odotuksianne.

Sitten ku olette saaneet jonkinlaisen "yhteyden", niin sit ehkä vois harkita lomamatkaa. Silloin sille lomalle ei kasaannu niin paljoa odotuksia, ja loma onnistuu paremmin... ja sit on sitä aikaa etsiä sitä kumppania uudelleen, kun mielessä ei kokoajan kalva ajatus siitä, että mitä toinen odottaa toisen sanovan tai tekevän jne.

 

[tolkku se on kerjätessäkin]

Mitäpä jos joku päivä pakkaisit sopivasti rompetta mukaan ja kippaisit muksut ja itsesi jonnekin muualle jättämättä mitään ilmoitusta. Mieti etukäteen paikka, jonne menet. Jos nuija soittaa ja kysyy milloin aiot palata, vastaa jotain epämääräistä. Jos se teidät haluaa, nähköön vaivaa. Jos se ei halua, sä tosiaan ansaitset parempaa, oikeesti.

 

[Leena]

On näistä joskus puhuttukin, mutta kun minä olen aina se joka haluaa puhua ja jotenkin koko juttu kääntyy aina niin kuin vika olisi vain minussa; minähän se "oireilen"... Pitäis olla vaan hiljaa tyytyväinen... Hänhän käy töissä, ei juo eikä polta, yms. perusasiat on kunnossa... Ja meiän rahatilanne on kyllä tosi tiukka, että tavallaan hyväkin että osaa töitä tehdä mutta kun elämään ei mitään muuta mahdu kun se työnteko.

Tuon sun ensimmäinen kirjoitus sekä tämä oli kuin mun kirjoitus.
Olisi hauska kirjoitella, ja kuunella siun mies_huoliasi - sillä minullakin sellaisia on.
Meillä mies on töissä, mut hänelle lapset on välillä raivostuttavan tärkeämmät kuin minä... Nyt heti on tietenkin hyvä että mies rakastaa omia lapsiaan, en mä sitä. Mut jotenkin ihmellistä että puolen tunnin sisällä tämä antaa yhdelle lapselle pusuja varmaan 10, ja kertoo rakastavansa tätä todella useasti, ja vielä ilmoittele *** on isin tyttö ja sit pusuja.
Mitä te olette tuollaisesta mieltä? Tuollainen hän on aina ollut, ja vanhin lapsi on 6v jolle noin sanoo.
Minulle hän ei ikinä pusuja anna tuosta noin vaan, saatika ei kerro rakastavansa minua.
Tai mitään väliä millään enään on, mies itse halusi eilen koko päivän eroa.
Ja sit illemalla ei enään halunnutkaan eroa, mut ei tuo mua rakasta.
Ei tässä suhteessa oo mitään sellaista mistä näkyisi että minua hän rakastaisi paljon, olen pikemmin orja joka siivoaa päivästä toiseen lasten sekä miehen sotku jäljet, tekee ruuan, koitan olla lasten kanssa, sen mitä heidän haukkumiseiltaan viitsin olla.
Olen niin loppu, ystäviä minulla ei ole.
Ja sitten miten tälläiseen suhtatuisitte jos miehenne juttelee kaupassa myyjälle, sanoo minulle tätä myyjää inhoavansa.
Mut kumminkin kysyi häneltä: " Miten joulu meni" jne..
Oli mulla millainen ilma & ääni tahansa, niin mies luulee että olen nyt kamala mustasukkainen ja alkaa minua haukkumaan.
Joskus sellainen olen ollut, mutta on minun helkkarin vaikea alkaa toiseen luottamaan jos noin aletaan haukkumaan minulle.
Mies joutuu minulta kuulemma asioita salamaan ( pikkujuttuja, kenet näki jne) kuin eihän minulle voi mitään kertoa, kun suutun heti. Hänen mielestään.

Toivottavasti joku jaksoi lukea, ja kommentoida

 

[Tammihärkä]

Niin, tuo yksityisyrittäjän arki on helposti hyvin sitovaa verrattuna vieraalla töissä oloon ja törmäyksiä tarpeissa ja toiveissa varmasti tapahtuu helposti.

Kun kerran olette noin kauan jo olleet naimisissa voi osaltaan olla kyse myös opitusta käyttäytymis mallista.

Yksi huomioitava seikka sinunpuoleltasi myös se että mies usein kokee että tekemällä kovasti töitä ja turvaamalla perheen talouden hän osoittaa rakkauttaan perheelle, vaikka joutuukin itse tinkimään yhteisestä ajasta, tuo on sellainen asia jota naiset harvoin osaavat huomioida, mutta saattavat antaa hyvinkin ristiriitaisia signaaleja. (rahat ei riitä eikä mies ikinä kotona.)
En tietenkään tarkoita että sinä toimisit tuolla tavoin, mutta sitäkin tapahtuu.

Teidän pitäisi minusta istua alas ja keskustella rauhassa, kerro miehellesi että toivoisit hänen vähentävän töitään edes hieman ja haluat suoda miehellesi enemmän aikaa perheensä kanssa ja että olet itse valmis siihen että se saattaa hieman kiristää talouttanne, mutta on mielestäsi sen arvoista, miehesi kokee muuten asian siten että hän kiristää talouttanne velttoilemalla.

Koeta itsekin lähestyä miestäsi, pusun voi myös vaatia ellei toinen huomaa sitä antaa.

Jos keskustelu taas tuntuu vaikealta niin voithan koettaa lähestyä myös kirjeellä, silloin molemmille osapuolille jää aikaa sulatella asiaa ja pohtia kuinka ilmaista ja vastata jotta väärin ymmäryksiltä vältytään.
Tällöin myös miehesi voi tarvittaessa lukea kirjeesi useampaan otteeseen ja rauhassa sulatella sitä mitä haluat hänelle kertoa, puhuessa helposti jotakin menee ohitse kuitenkin.

Toivottavasti pääsisitte tilanteessa eteenpäin.