Mitä jos.. (ajatuksia tilanteesta avioliitossa)

[Se puoliso..]

Jos puolisonne yht äkkiä alkaisi viettämään enemmän aikaa omissa oloissaan, eikä häntä kiinnostaisi osallistua muun perheen puuhiin.
Läheisyyttä hän ei enää kaipailisi niin kun ennen, eikä hän enää hakeutuisi lähellesi eikä yrittäisi järjestää esim kahdenkeskistä aikaa.
Muuten arki sujuisi normaalisti, välit on hyvät, puoliso on tavallisen hyvällä tuulella, juttelette paljon, teillä on hauskaa jne.

Mitä ajattelisitte tilanteesta?

 

[Criminal Mind]

:heart: arki :heart:

 

[onhan se niin]

mut kai siinä vois vähän herätellä

 

["jojo"]

Mies on löytänyt jotain, mistä on innostunut. Mullakin on kyljessäkyhnäyskausia ja sitten niitä, kun vaikka mesettely kaverin kanssa tai ompelukoneen vieressä nyhjääminen vie enemmän aikaa, mutta se ei ole loukkaus kumppania kohtaan. Hänelläkin on samanlaisia vaiheita.

 

["tytsyjen äiti"]

Ei nyt heti kannata epäillä mitään pettämistä/sivusuhdetta, kai sitä on välillä vähän "hiljaisempaa", ettei tule koko ajan oltua lähekkäin tai halua yhtä paljon seksiä yms. Kannattaa varmaan jutella miehesi kanssa jos painaa mieltä.

 

["Piika-äiti"]

No hän kasvoi yli siitä alun symbioosista ja alkaa elämään normaalia aikuisen ihmisen elämää. Pitkässä suhteessa siinä jossain vaiheessa asiaankuuluvasti käy näin.

Kiusallista on se, että se tapahtuu puolisoilla miltei aina eriaikaisesti.

Mutta pääsette siitä yli ja jatkatte elämäänne. Keksi sinäkin jotain omia juttuja, ne ovat hyvin tärkeitä ihmisen mielenterveydelle ja parisuhteelle.

 

[ap.]

Muotoilin vähän hankalasti tota viestiä, mutta minä siis olen se etääntyvä osapuoli.
Olen miettinyt omaa käyttäytymistäni, ja miettinyt mitähän mies mahtaa ajatella kun ei aiheesta juurikaan puhu.

 

["Piika-äiti"]

No sinä olit se, joka kasvoi siitä symbioosista ensin eroon.

Jos asia vaivaa sinua, niin ota puheeksi asia miehesi kanssa ja kerro, että parisuhteellakin on kaarensa ja siihen kuuluu tämäkin kohta ja että kyse ei ole kolmansista osapuolista. Voit myös rohkaista miestä etsimään itselleen harrastuksia.

Toisaalta liian etäällehän sitä ei kannata itseään toisesta päästää, vaikka siitä ei varmaan ole kyse.

 

["Vieras"]

Mä taas en kestäisi alunperinkään elää symbioosissa, tarvitsen omaa tilaa paljon.

 

["Piika-äiti"]

[QUOTE="Vieras";25652707]Mä taas en kestäisi alunperinkään elää symbioosissa, tarvitsen omaa tilaa paljon.[/QUOTE]

Tämä tilantarve on jännä juttu. Luulen, että meidän 23-vuotisen suhteen yksi keskeinen pilari on siinä, että koska molemmat tarvitsemme sen ison tilan niin olemme myös toisillemme sen tilan valmiit antamaan.

Se on varmaan syy siihenkin miksi "valitsin" aikanaan miehekseni itseäni paljon vanhemman miehen, koska kukaan omaikäiseni (noin parikymppinen) ei sitä tilaa minulle kyennyt antamaan ja minä en taas kyennyt sopeutumaan liian suureen läheisyyteen.

 

[sähköpaimenkoira]

En luultavasti edes huomaisi asiaa! Itse olen sellainen, joka tarvitsee paljon omaa tilaa ja ajatukseni saattavat vaikka miten monta päivää putkeen olla jossakin mieheen tai perheeseen liittymättömässä. Joku, joka mua ei tuntisi ja seuraisi kärpäsenä katossa, voisi luulla, että olen samantien pakkaamassa ja lähtemässä toiseen osoitteeseen.