Mitä jos? (synnytyksen jälkeinen masennus)

[hädässä ystävä tunnetaan]

Ystävälläni on pieni vauva. Raskausaikana hän mietti, että mitähän tässä on tullut tehtyä, kun päätti äidiksi ryhtyä. Nyt kun vauva on syntynyt, on tämä tuore äiti muutamia kertoja puhunut mulle sellaisia, et välillä jo vähän kaduttaa kun tähän hommaan ryhtyi, on rankkaa ja että hänellä ja miehellä ei ole enää yhtään yhteistä aikaa. Imetys tuntuu tympivän myös ja omat menot on tärkeitä ja harrastamaan pitää päästä nyt heti.

Mulle on tullut näitä juttuja kuunnellessa vähän hassu olo. Itse olin tuossa vaiheessa hyvin kiinni vauvassani, enkä halunnut lähteä mihinkään. Miehen kanssa ei ole juuri koskaan yhteistä aikaa meilläkään, mutta niin se vaan monesti on pikkulapsiperheissä. Ikinä ei ole kaduttanut lasten hankinta, vaikka tottakai meillä niin kuin varmasti kaikilla muillakin on rankkaa välillä lasten kanssa. Niin että mitä jos ystävälläni on jotain synnyksen jälkeisen masennuksen oireita? Ehkä minä vaan ylireagoin ja kuvittelen omiani hänen puheidensa perusteella. Mutta jos sellaista alkaa ilmentyä ja nuo jutut (että kaduttaa koko homma jne) jatkuu, niin miten asian voi ottaa puheeksi? Toteanko, ettei se mulle kuulu vai tarjoanko apua? Jos, niin miten sen teen? Miten tuollainen asia otetaan puheeksi, jos tuntuu, että toinen tarvitsee apua?

 

[yöperhonen-]

mun ystävällä oli samanlaisia puheita ja vähän rankempiakin sellaisia.. otin asian ihan rohkeesti puheeksi ja kyllä hän siitä kovasti suuttuikin.! keskustelin myös hänen äidin ja lapsen toisen mummin kanssa asiasta ja hekin olivat huomanneet saman. nyt siis lapsi isällään ja parempi niin.!!! uskalla ottaa asia puheeksi, vaikka se ei vielä kovin vakavalta tuntuisikaan.... kysele mitä hänelle kuuluu ja kuinka hän voi, rohkaise häntä puhumaan tunteistaan ja ajatuksistaan, jos niikseen tulee niin rohkaise menemään puhumaan myös ammatti auttajan kanssa. jos siis hyviä ystäviä olette että noin voit sanoa

 

[ap]

mun ystävällä oli samanlaisia puheita ja vähän rankempiakin sellaisia.. otin asian ihan rohkeesti puheeksi ja kyllä hän siitä kovasti suuttuikin.! keskustelin myös hänen äidin ja lapsen toisen mummin kanssa asiasta ja hekin olivat huomanneet saman. nyt siis lapsi isällään ja parempi niin.!!! uskalla ottaa asia puheeksi, vaikka se ei vielä kovin vakavalta tuntuisikaan.... kysele mitä hänelle kuuluu ja kuinka hän voi, rohkaise häntä puhumaan tunteistaan ja ajatuksistaan, jos niikseen tulee niin rohkaise menemään puhumaan myös ammatti auttajan kanssa. jos siis hyviä ystäviä olette että noin voit sanoa

mitä sun ystävä tarkalleen ottaen sanoi sulle? Siis millä tavalla rankempia juttuja? Miten äidin kävi, saiko apua ja oliko sille tarvetta? Oliko kyseessä masennus ja missä vaiheessa huomasit sellaisia oireita ekan kerran?

 

[??]

siis anteeksi mutta ei nuo musta ole mitään "rankkoja" juttuja. Rankkoja juttuja on esim. "haluaisin antaa vauvan pois", "suunnittelen vauvan tappamista" tms.. tuommoisia ajatuksia käy melkein kaikkien päässä välillä, ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole merkki mistään. ei kaikki voikaan olla hattaraa ja ihanaa rakkauden kuplaa, moni käsittelee myös negatiivisia tunteita.

 

[keskustele]

siis anteeksi mutta ei nuo musta ole mitään "rankkoja" juttuja. Rankkoja juttuja on esim. "haluaisin antaa vauvan pois", "suunnittelen vauvan tappamista" tms.. tuommoisia ajatuksia käy melkein kaikkien päässä välillä, ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole merkki mistään. ei kaikki voikaan olla hattaraa ja ihanaa rakkauden kuplaa, moni käsittelee myös negatiivisia tunteita.

totta.
Siksi kannattaa ystävän kanssa rehellisesti asiasta keskustella. Että onko ne tuntoja vaan, voisiko olla masennusta. Se voi olla vaan ihan väsymystä.

äitiyteen liittyy monenlaisia tunteita eikä ne aina ole ruusunpunaisia.

ei kannata lähteä miettimään mitään ennenkuin keskustelet kaverisi kanssa. Ja sano että puhuu neuvolassa tunteista. Ne on ihan normaaleja tunteita. Joskus voi olla jopa masennusta.
Mutta sitä kukaan palstalla ei voi kertoa.

 

[yöperhonen-]

tällä ystävälläni oli ihan lapsen syntymästä asti ihmeellisiä puheita.. yöllä kun vauva itki nälkäänsä niin tämä tyttö vain huusi "turpa kii tai mä tapan sut"... se pisti jo kellot soimaan, eipä tosin lapsi voi huolehtia toisesta lapsesta... tyttö kun niin nuori oli.. muutti sitten lapsen kanssa omaan kämppään ja siellä vasta vaikeudet alkoivat. huusi päivittäin lapselle ja riuhtoi tätä. silloin sanoin jo kovastikin ystävälleni ja olin yöt ja päivät lapsen kanssa, olin hänelle kuin toinen äiti. tämä ystäväni vain itki ja sanoi ettei jaksa, sanoin että pitäisikö hänen mennä jollekin puhumaan asiasta... hän ei halunnut ja sitten asia vietiin loppuun sosiaaliviranomaisten kanssa.! näin surullisesti kävi... niinkuin tuossa jo joku sanoin, ystäväsi voi olla vain väsynyt, mutta tarkkaile tilannetta