Mitä kaikkea lasten neuvola täti saa kysellä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lisuu124
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mun mielestä ihan asiallisia kysymyksiä, ei mulla ainakaan ole vaikea tuollaisiin vastata, esim. työstäni olen ylpeä ja mielelläni kerron. Ja tottakai siitä tukiverkostosta kysytään vähän enemmän, moni sanoo ensin vaan että juu, vaikka ei oikein ketään olisikaan. Ei ole tarkoitus kyylätä, vaan ehkäistä ongelmia.
 
Huh, onneksi omat lapseni ovat jo aikuisia. Eipä ollut aikoinaan tuollaista kuulustelua neuvoloissa. Mä olisin ap:n tilanteessa ennen vastaamista kysynyt, mihin käyttötarkoitukseen terveydenhoitaja asiaa kysyy. Lain mukaanhan potilaasta saa kerätä vain sellaisia tietoja, mitkä ovat hoidon kannalta tarpeellisia. Minua ainakin kiinnostaisi tietää, miten entisen työpaikan nimi on hoidon kannalta tarpeellinen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23713855:

Tuo laki tarkoittaa keräämistä oikeastaan siinä mielessä, että mitä tietoja saa kirjata potilaasta (tässä tapauksessa potilastietojärjestelmään). Rupattelumielessähän voi kysyä vaikka miehen kikkelin kokoa, vastaa sitten ken tahtoo. Kun siitä ei ole oikeastaan mitään lakia, miten ja millaisilla kysymyksillä hyvä asiakassuhde/potilassuhde syntyy. Vähän tökeröä on tuollaiset kysymykset, mutta itse puheliaana ihmisenä ymmärrän kyllä jos sellaisia kyselee. Minä ainakin hoitajana polillakin rupattelin potilaiden kanssa vähän kaikenlaista, vaikkapa tikinpoiston yhteydessä kyselin missä on töissä ja onkos lomat pidetty jne. Eihän ne tiedot mulle kuuluneet, mutta potilaat rentoutuivat paljon paremmin kun oli tuttavallinen sen sijaan, että olis vaan kliinisesti nipsutellut tikkejä esim. rinnan alueelta pois.
 
Rupattelu on toki eri asia, mutta asiakkaan ei tarvitse rupatella, jos ei halua. Ts kysymyksiin ei tarvitse vastata, ellei ne kysymykset liity siihen hoitoon.
 
Suurin osa neuvolantädeistä kyllä tuollaiset kyselee (no työnantajan nimeä ehkä ei), mutta osaa jutella luontevasti niin, ettei asiakas hermostu ja tunne olevansa kuulustelussa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23713855:
Huh, onneksi omat lapseni ovat jo aikuisia. Eipä ollut aikoinaan tuollaista kuulustelua neuvoloissa. Mä olisin ap:n tilanteessa ennen vastaamista kysynyt, mihin käyttötarkoitukseen terveydenhoitaja asiaa kysyy. Lain mukaanhan potilaasta saa kerätä vain sellaisia tietoja, mitkä ovat hoidon kannalta tarpeellisia. Minua ainakin kiinnostaisi tietää, miten entisen työpaikan nimi on hoidon kannalta tarpeellinen.

Sama itsellenikin tuli hoitajan ominaisuudessa mieleen, että millä lailla nuo asiat ovat tarpeellisia hoidon kannalta.

Meillä ei olla neuvolantätien kanssa oltu koskaan kovin läheisiä, heitä kun näkeekin niin harvoin. Kysymykset ovat olleet asiallisia eikä mitään kuulustelumeininkiä. Sitten on muita ammatti-ihmisiä jotka lastemme kanssa työskentelevät ja joiden kanssa ollaan paljon tekemisisssä ja joiden omaan työhön meidän perhetilanteemme yms kuuluukin jo oleellisemmin. Heidän kanssaan on tullut puhuttua paljon kaikenlaista ja välillä ovat kyselleet jutustelun ohessa tuollaisia epäoleellisempiakin juttuja ja siinä en näe mitään väärää. Ihan hyvin olen heille oinut kaikenlaista kertoa niin edellisistä työpaikoista kuin tukiverkostosta tarkemmin jne.

Mutta siis jos neuvola kylmilteen rupeaisi noin kuulustelumeiningillä vaatimaan entien työnantajan sekä tukiverkostoon kuuluvien ihmisten yhteystietoja niin kyllä minäkin kysyisin mihin niitä tarvitaan.
 
Jokin aika sitten juttelin erään hoitoalalla olevan ystäväni kanssa ja hän kertoi, että nykyisin ei aina kysytä edes potilaan ammattia. Ammattinimikkeet kun eivät välttämättä kerro yhtään mitään siitä työstä, mitä potilas tekee eikä siitä voi siten päätellä, onko potilaan työllä jotain merkitystä hoidettavana olevan sairauden kannalta. Samalla nimikkeelläkin olevien ihmisten työ voi olla hyvin erilaista.
 
Epäilenpä olevani juurikin tuollainen neuvolantäti, joka uudelta asiakkaalta utelee "kaiken". Olen aidosti kiinnostunut asiakkaastani, joka käsitteenä kattaa siis koko perheen. Kyllähän nuo tukiverkostojen kyseleminen on ihan rutiinijuttuja, ehkäpä se entisen työnantajan kysely ei mene mullakaan järkeen, mutta persoonia meitä on tässäkin ammattikunnassa monta. Minä ainakin koen työni mielekkäänä juuri siksi, että voi aidosti tutustua asiakasperheisiin ja heidän elämäntilanteisiinsa, mutta jos jotakuta loukkaa liian kiinteä asiakassuhde, odotan myös että se julkituodaan reilusti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23713855:
Huh, onneksi omat lapseni ovat jo aikuisia. Eipä ollut aikoinaan tuollaista kuulustelua neuvoloissa. Mä olisin ap:n tilanteessa ennen vastaamista kysynyt, mihin käyttötarkoitukseen terveydenhoitaja asiaa kysyy. Lain mukaanhan potilaasta saa kerätä vain sellaisia tietoja, mitkä ovat hoidon kannalta tarpeellisia. Minua ainakin kiinnostaisi tietää, miten entisen työpaikan nimi on hoidon kannalta tarpeellinen.

Tässä on tosin sellainen ero, että neuvolassa olet asiakas, et potilas.
 
Epäilenpä olevani juurikin tuollainen neuvolantäti, joka uudelta asiakkaalta utelee "kaiken". Olen aidosti kiinnostunut asiakkaastani, joka käsitteenä kattaa siis koko perheen. Kyllähän nuo tukiverkostojen kyseleminen on ihan rutiinijuttuja,

Entä jos ei ole? Itse muutimme uudelle paikkakunnalle ja olin silloin raskaana, kukaan ei koskaan ole pitänyt sukututkimusta ketä minulla asuu täällä , no onneksi ei, sillä meillä ei siis sukua ja tuttujakan ei vielä silloin ollu täällä (ainut miehen työpaikka),
olisimme varmaan olleet yliuteliaan terkan mielestä lastensuojelun asiakkaita :D
 
Njaa, mää en pidä kamalana uteluna, jos kysytään työnantajaa tai mitä teen työkseni ja kummaksun, jos joku pitää noin yleistä kysymystä liian henk.kohtaisena. Eikö tuo ole aika yleinen kysymys sellaiselta, johon yrittää edes tutustua jollain tavalla..?

Myös tukiverkostojen ja tuo isomman lapsen hoidossa pitämisen kysely kuuluu ihan tuohon neuvolatyöhön, ainakin minusta.

Mutta jos tuollaiset yleiset kysymykset tuovat vaikean olon, kannattaa varmaan valoittaa toiselle, että kokee tuon liian henkilökohtaisuuksista kyselynä, niin toinen ymmärtää lopettaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23713971:
Jokin aika sitten juttelin erään hoitoalalla olevan ystäväni kanssa ja hän kertoi, että nykyisin ei aina kysytä edes potilaan ammattia. Ammattinimikkeet kun eivät välttämättä kerro yhtään mitään siitä työstä, mitä potilas tekee eikä siitä voi siten päätellä, onko potilaan työllä jotain merkitystä hoidettavana olevan sairauden kannalta. Samalla nimikkeelläkin olevien ihmisten työ voi olla hyvin erilaista.

No se, että olet lääkärinvastaanotolla esim. murtuneesta kädestä, ei liity siihen mitä teet työksesi paitsi senverran, että tarviiko sairaslomaa.

Eli sinänsä eriasia kuin äitiys- tai lastenneuvola, jossa pyritään hoitaa myös sitä mielen puolta. Ehkä myös lääkärissä kyseltäisiin työstä, jos potilas on mielenterveysasiaongelmien vuoksi liikenteessä, koska tuolloin työnkuva+ raskaus alkaa vaikuttamaan myös siihen sairauteen..
 
Epäilenpä olevani juurikin tuollainen neuvolantäti, joka uudelta asiakkaalta utelee "kaiken". Olen aidosti kiinnostunut asiakkaastani, joka käsitteenä kattaa siis koko perheen. Kyllähän nuo tukiverkostojen kyseleminen on ihan rutiinijuttuja, ehkäpä se entisen työnantajan kysely ei mene mullakaan järkeen, mutta persoonia meitä on tässäkin ammattikunnassa monta. Minä ainakin koen työni mielekkäänä juuri siksi, että voi aidosti tutustua asiakasperheisiin ja heidän elämäntilanteisiinsa, mutta jos jotakuta loukkaa liian kiinteä asiakassuhde, odotan myös että se julkituodaan reilusti.

Uskoisin että aika moni terkkakin osaa vähän lukea asiakasta, eli huomaa milloin kysymys tekee tämän vaivautuneeksi tai epäluuloiseksi. Meinaan ettei asiakkaan tarvitse itse sanoa että kysymykset menee liian intiimeiski vaan hoitaja itse huomaa tämän ja jos on kyse ihan rupattelu-kysymyksistä niin sitten voi unohtaa ne kokonaan ja jatkaa jostain muusta. Meinaan että sellaiset rupattelutuokiot missä samalla mukavissa merkeissä tutustuu toiseen on vähän eri juttu kuin ne "kuulustelut".

Tuo tukiverkosto, tietty se on oleellinen vanhemman jaksamisen kannalta ja pidän hyvänäkin että siitä kysytään ja tarvittaessa voidaan sitten ehkä tarjota apuakin. Mutta siis jos se äiti kertoo jaksavansa hyvin ja että tukiverkosto on ihan kunnossa niin onko tarpeellista enää tivata tukiverkostoon kuuluvien ihmisten nimiä ja asuinpaikkoja? Siitä tulisi ainakin minulle tunne että neuvola suhtautuu epäilevästi tuohon tukiverkostoon ja ehkä koko äidin jaksamiseen.

Näen siis eriasiana kysellä tukiverkostosta tyyliin että onko he sukulaisia vai ehkä ystäviä ja minkätyylistä apua saatte. Se antaa jo kuvaa tukiverkoston toiminnasta erilailla kuin ne nimet ja asuinpakat.
 
no minusta neuvolatädille ei kuulu mikään työpaikka juttu, tms.

onneksi ei oo multa edes udellut kovin henkilökohtaisia asioita,kysynyt pienen ollessa vauva että miten oon jaksanut. johon vastasin että jaa-a siinähän tää. joton th totesi että ainakin olet jaksanut olla vauvan kanssa hyvin(näkee kuulemma jo vauvana miten saa hoitoa).

mä kokisin tosi törkeänä kotiasioiden,työasioiden utelun. YKSITYISYYS! missä se nykysuomessa on?

on asioita jotka eivät ole millään tavalla vääriä, mutta ne on MUN ASIOITA,meidän perheen. ei muiden.
 
Eka lastenneuvolan täti oli utelias tapaus. Kyseli AIVAN kaiken, jopa sen millaista kuosia meidän vaunuissa on ja mistä ne ostettiin. Sanoin että Lastentarvikkeesta, ja kyllästyneenä heitin että "tuolla pihassa ne on katoksessa, mene katsomaan". Ja se todellakin meni.

Onneksi tuli sitten sijainen pidemmäksi aikaa, ja sitten muutimme & siirryimme toisen neuvolan alueelle.

Muut neuvolantädit eivät ole udelleet liikoja. On kysytty että olenko kotona vai töissä, johon vastaan että opiskelen. Joku on kysynyt että mitä alaa, toinen taas ei. Miehestä on kysytty, että onko hän töissä, mutta ketään ei kiinnosta työnantajan nimi tai muutkaan yksityiskohdat. Tukiverkosta on varmaan kysytty, siihen olen vastannut että sitä on, ja se on riittänyt.

Ap:n kuvailemat kyselyt on minusta jo aika outoja, liian yksityiskohtaisia. Mulle ainakin tulisi sellainen olo että olen kuulustelussa, mutten varmaan kehtaisi olla vastaamattakaan.
 
Tuo tukiverkosto, tietty se on oleellinen vanhemman jaksamisen kannalta ja pidän hyvänäkin että siitä kysytään ja tarvittaessa voidaan sitten ehkä tarjota apuakin. Mutta siis jos se äiti kertoo jaksavansa hyvin ja että tukiverkosto on ihan kunnossa niin onko tarpeellista enää tivata tukiverkostoon kuuluvien ihmisten nimiä ja asuinpaikkoja? Siitä tulisi ainakin minulle tunne että neuvola suhtautuu epäilevästi tuohon tukiverkostoon ja ehkä koko äidin jaksamiseen.

Näen siis eriasiana kysellä tukiverkostosta tyyliin että onko he sukulaisia vai ehkä ystäviä ja minkätyylistä apua saatte. Se antaa jo kuvaa tukiverkoston toiminnasta erilailla kuin ne nimet ja asuinpakat.

Ehkä neuvolatäti epäilikin toisen tukiverkostoa. Jos kaikki vastaukset on vain kyllä-ei tai jotain yhden-kahden sanan vastauksia, niin voi olla, että se tuo hieman epäluuloa neuvolatädin mielestä. Se voi tuoda juuri ajatuksen, että toinen nyt salailee jotain, eikä kerro kaikkea ja voi olla esim. masentunut, mitä ei halua tuoda ilmi. Ja yrittää sitten kaikintavoin sanoa, että kaikki on hyvin, on tukiverkostoa yms. vaikka olisi juuri muuttanut tyyliin 500km päähän miehen työn vuoksi aivan uuteen paikkakuntaan.. Kyllä se herättää hieman epäluuloa, että mahtaakohan muutkaan vastaukset olla todentuntuisia..
 
[QUOTE="vieras";23714021]Tässä on tosin sellainen ero, että neuvolassa olet asiakas, et potilas.[/QUOTE]
Mutta terveydenhuollon yksikköjä koskee samat lait riippumatta siitä, millä nimellä asiakasta kutsutaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23714126:
Mutta terveydenhuollon yksikköjä koskee samat lait riippumatta siitä, millä nimellä asiakasta kutsutaan.

Lait varmaan, mutta missä terveydenhuollon laissa sanotaan, ettei saa työpaikkaa tai tukiverkostoa kysyä...?
 
no minusta neuvolatädille ei kuulu mikään työpaikka juttu, tms.

onneksi ei oo multa edes udellut kovin henkilökohtaisia asioita,kysynyt pienen ollessa vauva että miten oon jaksanut. johon vastasin että jaa-a siinähän tää. joton th totesi että ainakin olet jaksanut olla vauvan kanssa hyvin(näkee kuulemma jo vauvana miten saa hoitoa).

mä kokisin tosi törkeänä kotiasioiden,työasioiden utelun. YKSITYISYYS! missä se nykysuomessa on?

on asioita jotka eivät ole millään tavalla vääriä, mutta ne on MUN ASIOITA,meidän perheen. ei muiden.

No ainakaan Helsingissä työpaikka-asioiden kysely ei ole mitään neukkatädin uteliaisuutta, vaan niitä tiedustellaan ihan siellä täytettäväksi tuupatussa kaavakkeessakin. Eiköhän kyseessä ole tämä uusi "kokonaisvaltainen" hoito...
 
No se, että olet lääkärinvastaanotolla esim. murtuneesta kädestä, ei liity siihen mitä teet työksesi paitsi senverran, että tarviiko sairaslomaa.

Eli sinänsä eriasia kuin äitiys- tai lastenneuvola, jossa pyritään hoitaa myös sitä mielen puolta. Ehkä myös lääkärissä kyseltäisiin työstä, jos potilas on mielenterveysasiaongelmien vuoksi liikenteessä, koska tuolloin työnkuva+ raskaus alkaa vaikuttamaan myös siihen sairauteen..
Mä ymmärrän ihan hyvin, että kysellään työstä, jos sillä on sen hoitosuhteen kannalta jotain merkitystä. Työpaikan nimellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä asian kanssa vaan sillä, millaista asiakkaan/potilaan työ on. Jos mä kerron ammattini lääkärille tai terveydenhoitajalle, niin ei se siitä pysty millään tavalla päättelemään, mitä mä todellisuudessa päivittäin teen ja miten se mahdollisesti vaikuttaa mun terveyteeni. On ihan eri asia kysyä esim onko työ stressaavaa kuin kysyä ammattia ja työnantajan nimeä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja helsingissä näin;23714139:
No ainakaan Helsingissä työpaikka-asioiden kysely ei ole mitään neukkatädin uteliaisuutta, vaan niitä tiedustellaan ihan siellä täytettäväksi tuupatussa kaavakkeessakin. Eiköhän kyseessä ole tämä uusi "kokonaisvaltainen" hoito...

Eikä ole pelkästään Helsingissä vaan ihan valtakunnalliset suositukset tuohon on.

Jos kysymykset tuntuu liian intiimeiltä, niin sanokaa ääneen sille terveydenhoitajalle. Turha se on jälkikäteen miettiä mitä se tuollakin tiedolla teki.
 
Ehkä neuvolatäti epäilikin toisen tukiverkostoa. Jos kaikki vastaukset on vain kyllä-ei tai jotain yhden-kahden sanan vastauksia, niin voi olla, että se tuo hieman epäluuloa neuvolatädin mielestä. Se voi tuoda juuri ajatuksen, että toinen nyt salailee jotain, eikä kerro kaikkea ja voi olla esim. masentunut, mitä ei halua tuoda ilmi. Ja yrittää sitten kaikintavoin sanoa, että kaikki on hyvin, on tukiverkostoa yms. vaikka olisi juuri muuttanut tyyliin 500km päähän miehen työn vuoksi aivan uuteen paikkakuntaan.. Kyllä se herättää hieman epäluuloa, että mahtaakohan muutkaan vastaukset olla todentuntuisia..

kun aloin odottamaan esikoista, oltiin juuri muutettu uuteen paikkaan (kylläkin samassa kaupungissa missä oltiin jo 1,5v asuttu ja molemmilla työpaikat pysyneet samoina). oltiin suht tuoreita maahanmuuttajia jne, joten ymmärrän että äitiysneuvolassa kyseltiin tukiverkostosta, varsinkin kun kuultiin ettei kummankaan perhettä asu täällä. Mutta kyllä siinä riitti ihan hyvin selitykseksi että on muutama kaukaisempi sukulainen ja sitten ihan kavereita ja ystäviä joiden kanssa vietetään vapaa-aikaa ja joilta varmaan tarvittaessa saadaan apuakin. Ei tosissaan tarvinut kenenkään nimiä ja asuinpaikkoja ruveta luettelemaan.

Samoin myöhemmin eritysilasten myötä ollaan useaan otteeseen puhuttu eri yhteyksissä tukeverkostosta ja pidän sitä ihan hyvänä juttuna, mutta tosissaan mitään nimiä ei ole koskaan kyselty. Ja tosissaan jos joku (ilman mitän rupattelu-henkeä, ihan vain haastatteluna) rupeasisi noin tarkkoja tietoja tivaamaan niin tosissaan tulisi olo ettei hän usko puheitani ja varmasti vaivautuisin tuosta, minkä terkka sitten voisi hyvin pitää merkkinä siitä että olen valehdellut ja soppa olisikin valmis. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;23714154:
Mä ymmärrän ihan hyvin, että kysellään työstä, jos sillä on sen hoitosuhteen kannalta jotain merkitystä. Työpaikan nimellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä asian kanssa vaan sillä, millaista asiakkaan/potilaan työ on. Jos mä kerron ammattini lääkärille tai terveydenhoitajalle, niin ei se siitä pysty millään tavalla päättelemään, mitä mä todellisuudessa päivittäin teen ja miten se mahdollisesti vaikuttaa mun terveyteeni. On ihan eri asia kysyä esim onko työ stressaavaa kuin kysyä ammattia ja työnantajan nimeä.

No onko yleensä työpaikan nimi jotenkin "salaista" tietoa? Ei munkaan ammattinimekkeestä paljoa pysty päätteleen ja siksi neuvolatäti tekikin heti tarkentavan kysymyksen, että mitä käytännössä teen. En siinäkään alkanut selvittään mitään työhön liittyviä salaisuuksia vaan sanoin vain lyhyesti mitä teen (istunko, juoksenko, ravaanko, onko ajatustyötä vai fyysistä työtä jne).

Sellainen ihminen, joka ei ymmärrä olevansa stressaantunut/masentunut, ei välttämättä edes tiedosta itse olevan stressaantunut. Siksi suorat ja ylimalkaiset kysymykset: Onko stressiä, oletko masentunut on aika turhia. Vastaushan on aikalailla ei ole/en ole. Muutoinkin suorat tuollaiset kysymykset hyvin monilla tuo vain suoraan sellaisen vastauksen, ettei ole ongelmia, ellei sitten itse niitä suoraan tiedosta ja halua suoraan niihin apua (harvinaisempaa).
 
Täällä täytetään kaavake, mihin kirjoitetaan ihan työnantajan nimi, puhelin ja muut yhteystiedot, koulutustaustat ja kaikkea tollaista. Molempien puolisoiden kohdalla tää täytetään, enkä pidä mitenkään kamalana. Kyllä kehtaan ihan sanoa, että missä olen töissä ollut ennen äitiyslomaa.
Mulle tuli tosta alottajan tekstistä jo mieleen, että nyt on perheellä jotain salattavaa, että ei ihme jos terkkarikin on huolestunu ja tarkemmin kysellyt.

p.s. Kyllä meidän terkkari ainakin kysyy aina, että kuinka lapset on hoidossa ja ketä kuuluu tukiverkkoon ja onko lähellä. Ja päivähoidosta kysyminen on ihan luonnollista, tottakai terkka haluaa tietää onko esikoinen hoidossa vauvan synnyttyäkin vai mikä on kuvio.
 
Lait varmaan, mutta missä terveydenhuollon laissa sanotaan, ettei saa työpaikkaa tai tukiverkostoa kysyä...?

Henkilötietolaki 2 luku 9§: "Käsiteltävien henkilötietojen tulee olla määritellyn henkilötietojen käsittelyn tarkoituksen kannalta tarpeellisia (tarpeellisuusvaatimus). " ja 1 luku 3§: "2) henkilötietojen käsittelyllä henkilötietojen keräämistä, tallettamista, järjestämistä, käyttöä, siirtämistä, luovuttamista, säilyttämistä, muuttamista, yhdistämistä, suojaamista, poistamista, tuhoamista sekä muita henkilötietoihin kohdistuvia toimenpiteitä;"

Rupattelumielessä toki voi kysellä vaikka anopin serkun pelargonioista, mutta asiakkaan/potilaan ei tarvitse vastata.
 
Yhteistyössä