Mitä maksaisin lastenvahdille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Meille olisi tarjolla lastenhoitajaksi naapurin kiva, fiksu ja hyvin lasten kanssa pärjäävä 15-vuotias tyttö. Lapseni ovat vajaan vuoden ikäinen ja 3,5-vuotias. En ole ajatellut, että tyttö hoitaisi täysin molempia, kun on kuitenkin aika nuori vielä. Sen sijaan voisimme lähteä vaikka johonkin iltamenoon niin, että laitan itse vauvan nukkumaan ja tyttö leikkisi esikoisen kanssa hetken, hoitaisi iltatoimet ja pistäisi lapsen nukkumaan (meillä ei lapsia tarvitse nukutella, he nukahtavat itse omiin sänkyihinsä. Tai sitten hän voisi lähteä esikoisen kanssa vaikka puistoon leikkimään pariksi tunniksi. Uskaltaisin jättää hänet kyllä lasteni kanssa, koska tytön omat vanhemmatkin asuvat ihan vieressä, jos tulisi jokin hätä. Mikä olisi sopiva tuntitaksa? Onko 10e tunti liikaa / liian vähän? En osaa yhtään arvioida kun aiemmin isovanhemmat on olleet lapsenvahtina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Minusta 8-10? on ihan hyvä veroton tuntipalkka, saman maksaisin itekkin!
 
Jos vaikka ostoksille menisin pariksi tunniksi, maksaisin 10e ja voisi tietenkin vapaasti syödä meillä. Jos iltamenoja olisi maksaisin enemmän ja ehkä vuokraisin leffan tai jotain.
 
No uskaltaisitteko antaa lapset kuitenkin vielä noin nuoren tytön hoitoon. Jos lapset ovat nukkumassa, eivät kyllä paljoa heräile, joten tuskin joutuisi hankalaan tilanteeseen. Ja aina tosiaan voisi soittaa minulle ja hätätilassa oma vanhemmat asuu naapurissa.
 
No minusta 10 euroa on liian paljon, ainakin minun budjetilleni. Jos ajatellaan vaikka 4 tunnin hoitoaikaa, jolloin voisin käydä miehen kanssa vaikka syömässä ja elokuvissa, niin minusta 40 euroa olisi tuosta liian iso palkka lapsenvahdille. Paljonkohan ne MML:n hoitajat ottavat tunnista?
 
Kyllä minä vähintään sen 8? maksasin tunnille, tosin meillä käytetään äärimmäisen harvoin lastenhoitajaa jolle pitää maksaa mutta sillon kun on tarvis niin maksan myös kunnolla että kehtaan pyytää toistekkin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No uskaltaisitteko antaa lapset kuitenkin vielä noin nuoren tytön hoitoon. Jos lapset ovat nukkumassa, eivät kyllä paljoa heräile, joten tuskin joutuisi hankalaan tilanteeseen. Ja aina tosiaan voisi soittaa minulle ja hätätilassa oma vanhemmat asuu naapurissa.

Minä uskaltaisin, jos tuntuu luotettavalta. Ja varsinkin kun ne omat vanhemmat ovat siinä lähellä ja saa sinut puhelimitse kiinni jos tarvii.
 
mll veloittaa nykyään jotain päälle 6e+matkakulut+mitä ne työantajan kulut onkaan.. eli 8-10e/h on ihan hyvä :) Voithan kysyä tytöltä, onko sillä palkkatoiveita, monet nuoret tekevät 6e/h..
 
kyllä mä maksaisin sen 8-10e tunti.. tai sit jos jää yöksi ni sopii vaikka hoitajan kanssa yhdessä jonkun "könttä"summan keikasta.. :)

noilla hinnoilla mulle on maksettu ja yöstä on maksettu aina joku tietty summa, ku itse hoidin lapsia..
 
kyllä tuo 10euroa /tunti kuulostaa hyvälle. Samaa pyydän minäkin kun kysytään hoitajaksi.. TOsin viime keikasta jäi vähän huonot vibat, mutta taitaa olla minun oma vika... Olin entisellä työnantajallani lapsenvahtina.. Menin iltapäivällä klo 5 ja pääsin aamuyöllä klo 3 pois... Ja nämä makso mulle kokonaista 35 euroa...
 
Yhteistyössä