Ä
ämmä(kö?)
Vieras
Mieheni kysyi tuossa kauppaan lähtiessään josko hän voisi illalla mennä poikain kanssa viihteelle. Lupasin, tottakai, ja sovittiin että mies lähtee kun lapsemme on mennyt nukkumaan ja iltapesut yms. on hoidettu (pojan nukkumaanmeno aika on kahdeksalta). Kun tultiin kotiin, mies alkoi kuitenkin kysymään josko voisi kumminkin lähteä jo ennen pojan nukkumaanmenoa. Minä kysyin että miksi, ei kai kukaan niin aikaisin ala juomaan jos on baariin menossa. Mies kuulemma haluaisi säästää rahaa alottelemalla enemmän ettei sitten tarvitse baariin tuhlata niin paljoa rahaa. Kuulemma yleensä siirtyvät kymmenen maissa baariin (oikeasti tämä siirtyminen tapahtuu joka kerta lähempänä puolta yötä, mutta annetaan nyt miehen kuvitella että kymmeneltä menevät). Kun totesin että mun mielestä kuulostaa siltä että sitten ollaan kotiin tullessa ihan änkyrässä, ja että jos hän lähtee vartin yli kahdeksan kaverilleen, se ei mielestäni ole liian myöhään.
Nyt sitten mies vetää tuossa jotain uhmakohtausta kun mä olen kuulemma pirttihirmu ja aina rajotan hänen menemisiään (oikeasti saa mennä aina kun huvittaa) jne. perussettiä. Kiukkupäissään oli jopa sitä mieltä että jos minä kysyn täältä niin suurin osa ois samaa mieltä kuin hän, joten kysytään nyt. Onko teistä kohtuutonta että mä pyydän miestä olemaan kotona siihen asti kunnes normaalit lapsen nukkumaanmenorutiinit on hoidettu, ja jään sitten itse tänne huolehtimaan siitä että lapsi kanssa nukahtaa? Lapsen nukahtamiseen asti ei siis tarvitse jäädä, vaan siihen että poika on saatu sänkyyn. Vai pitäsikö teidän mielestä miehen ehdottomasti saada lähteä seitsemältä, ja mä olen kusipää kun en voi yhtä iltaa hoitaa poikaa nukkumaan?