Mitä mieltä olet 17-vuotiaasta, jonka paras kamu on oma äiti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja beginner
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="jaa";25847712]Hassua. Minusta "äiti" on enemmän kuin "kaveri". Äiti pysyy vierellä läpi elämän vaikka hänestä itsenäistytään. Kai sinäkin olet esim. vieroittanut lapsesi rinnasta mutta silti pitänyt häntä sylissä? Sama asia tuon itsenäistymisen kanssa.

Minusta äidit säilyy, mutta kaverit vaihtuvat.[/QUOTE]

Totta. Mutta kun äiti on myös kaveri, hän on ainoa kaveri joka pysyy.
 
[QUOTE="...";25847857]Miksi samasta sukupolvesta, miksei vaikka täti voi olla ystävä? Entäs jos täti on samaa ikäluokkaa kuin vaikka siskontyttö, onko ystävyys silloin hyväksyttyä?[/QUOTE]
Ainahan ystävyys on hyväksyttyä.

Ja oon tosi pahoillani jos mun henkilökohtainen mielipide on sun mielestä väärä...not.
 
Tulee mieleen, onko se lapsi onnellinen. Yrittääkö se mielistellä äitiään kertomalla kaikille bestisäidistään? Kuten ketjussa jo sanottiin, usein kavereita pyritään miellyttämään mutta äidin rakkauteen luotetaan. Olisko tässä joku valtakuvio? Lapsi toteuttaa äidin toiveita oman elämänsä kustannuksella?

Kyllä 17-vuotiaan pitäisi puhua poikaystävistään, ihastuksistaan ja ensikänneistään jonkun muun kuin äidin kanssa.
 
ei tuossa minunkaan mielestäni ole mitään outoa.. :O siis toki tarvitsee olla äiti myös, eikä vaan kaveri, mutta jos on noin läheiset välit, niin sehän on vain hienoa! näin oli minulla ja minun äidillänikin :) ja äiti on edelleenkin minulle todella tärkeä!
 
Tulee mieleen, onko se lapsi onnellinen. Yrittääkö se mielistellä äitiään kertomalla kaikille bestisäidistään? Kuten ketjussa jo sanottiin, usein kavereita pyritään miellyttämään mutta äidin rakkauteen luotetaan. Olisko tässä joku valtakuvio? Lapsi toteuttaa äidin toiveita oman elämänsä kustannuksella?

Kyllä 17-vuotiaan pitäisi puhua poikaystävistään, ihastuksistaan ja ensikänneistään jonkun muun kuin äidin kanssa.

Musta se päinvastoin kertoo todella hyvästä äiti-tytär suhteesta jos voidaan olla avoimia..Äiti on se joka on nähnyt jo elämää ja joka osaa neuvoa, toki ne hihittelyt poikaystävistä voidaan jakaa muitten kavereitten kanssa, mut elämästä osaa äiti kertoa.
 
[QUOTE="vieras";25847882]Millainen ikäero äidillä ja lapsella on? Onko isä kuinka läheinen?[/QUOTE]

Äiti on päälle neli kymppinen. Perhe on ehjä, mutta isän ja työn suhteesta en tiedä.
 
Oletko 17 v?

Minä ja äitini ollaan myös todella läheisiä ja samalla aaltopituudella. Mutta minä oon 35 v, en teini-ikäinen.

En ole 17v, mutta jos ajatukset rullaa samalla linjalla, ei se välttämättä ikää katso, vai? Ei kaikki 17 vuotiaat ole samanlaisia, niinkuin ei vaikka kaikki 60v:tkään jne ja minusta on vaan hienoa jos tuossa vaiheessa jo ymmärtää äitinsä tärkeyden ja on lämpimät läheiset välit... toisin kuin joillain jotka ei koskaan sitä yhteyttä löydä... ymmärrän kyllä, että jos äiti on ns. laskeutunut teini-tasolle ollakseen lapsensa kaveri, eikä toteuttaisi enää äidin rooliaan, olis kyseessä ongelma...
 
[QUOTE="aapee";25847759]Miksi se on huono juttu?[/QUOTE]

Voithan sä olla 5- vuotiaaallekin paras ymmärtäjä. Paras kaveri sä et voi sille olla,
koska sä et ole 5- vuotias.
Lapset tarvitsevat ja haluavat aikuisista ohjaajia, auktoriteetteja, opastajia.
Kavereita niillä on ihan omasta takaa. Siihen ei tosiaan tarvita omia vanhempia.
 
Tulee mieleen, onko se lapsi onnellinen. Yrittääkö se mielistellä äitiään kertomalla kaikille bestisäidistään? Kuten ketjussa jo sanottiin, usein kavereita pyritään miellyttämään mutta äidin rakkauteen luotetaan. Olisko tässä joku valtakuvio? Lapsi toteuttaa äidin toiveita oman elämänsä kustannuksella?

Kyllä 17-vuotiaan pitäisi puhua poikaystävistään, ihastuksistaan ja ensikänneistään jonkun muun kuin äidin kanssa.

Kaikkien 17-vuotiaiden elämä ei ole sitä, että poltetaan tupakkaa, juodaan alkoholia ja juostaan jalat harallaan poikien perässä.
 

Yhteistyössä