Tuo oli hyvä kysymys=) Juuri äsken tuossa pohdin että nyt 40-v rajapyykin ylittäneenä 5 lapsen äitinä huomaan elämän menneen liian lujaa että olisin voinut toteuttaa omia haaveitani. Elämä on mennyt muiden onnen tavoittelussa,tiedä sitten miten hyvin olen edes siinä onnistunut...
Asun isossa vanhassa omakotitalossa maalla,jossa en todellakaan viihdy,sekä minä että lapset kärsimme täällä yksinäisyydestä. Jos tahtoo tavata ihmisiä,on aina pakattava koko porukka autoon ja ajettava johonkin kyläilemään. Harrastusmahdollisuuksiakaan ei tässä kylässä ole. Mies kyllä viihtyy tällä,vaikka onkin suurimman osan ajasta töissä.
Velkaa on ihan kiitettävästi, ja aina saa funtsia mitä ostaa tai jättää ostamatta jotta saa rahat riittämään,miehen harrastukseen kyllä rahaa löytyy aina=(
Oma terveys alkaa reistaamaan,mutta nyt joudun lähtemään töihin jotta saa taloutta tasapainoon.
Itse haluaisn muuttaa johonkin muualle ja erokin on käynyt mielessä,mutta jotenkin sitä on niin voimaton,että ei jaksa tehdä suuria ratkaisuja=( Tuntuu että mies päättää kaikki asiat puolestani,enkä minä jaksa enää sanoa asioihin mitään,yritän vaan pitää huolta siitä että lapsilla menee hyvin.
Joskus pohdin millaista olisi olla onnelinen ja nauttia aina uudesta päivästä sen sijaan että odottaa iltaa että olisi taas tämäkin päivä ohi=(
) ja siellä sitten työskentelinkin.
Se on siis lähitulevaisuuden isoin haave.
