No en mäkään Ruutista oikein tykkää. Tulee mieleen joku jyväskyläläinen kapakka joka taisi olla senniminen. Ja mielleyhtymä "rutku." Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin eihän se huono nimi ole. Noista vaihtoehdoista ehdottomasti Miriam. Se on kaunis. Esterkin on kaunis nimi, jotenkin unohtunut. Mutta klassinen, hieno nimi. Ehkä nimen mainetta pitkään pilasi sanonta "satoi kuin esterin perseestä", tai jotain sinne päin. Esterillä lie nimipäivä sateisina aikoina .
Pakkopakko tähän sanoa, että Kerttu on kyllä vaihtoehdoista niitä pahimpia, samaa tyyppiä kuin Terttu x: Järkytyin kun kerran kysyin lapsen nimeä ja se paljastui Kertuksi. Näin silmissäni vanhan, ylensyöneen täti-ihmisen kukkamekossaan. Jotenkin nuhruisen ja suttuisen. Äänteellisestikin toivottoman ruma nimi. --ttu -päätehän on kuuluisa eräästä toisestakin sanasta. Että miettikää.
Ruut on aivat ihana nimi suloiselle tytölle! Ei liian yleinen - ainakaan vielä. Sopii hyvin myös aikuiselle naiselle. Minulle Ruut-nimestä tulee mieleen kaunis tyttö!