P
päivittelijä
Vieras
Mitä mieltä tällaisesta koiranomistajasta?
Olen nyt tässä muutaman vuoden seurannut yhden kaverin edesottamuksia koiriin liittyen fb:ssa. Aluksi kun tapasimme, kaverilla oli yksi koira, aika pientä rotua. Seuraavaksi edellisen koiran ollessa n. 2v vanha, hän otti sille seuraksi keskikokoisen seurakoiran. Meni muutama kuukausi, ja tämä kaveri antoi sen ensimmäisen koiran pois, ei kuulemma saanut sitä enää pidettyä kurissa. Ennen toisen koiran tuloa tällaisia ongelmia ei kyllä ollut alkuunkaan.
No, meni vuosi, ja kaveri otti toisen koiran, aika ison palveluskoiran. Taas parin kuukauden kuluttua antoi sen edellisen koiran pois, en tiedä sen tarkempaa syytä. Koira oli ihan normaali, ei käytöshäiriöitä eikä sairauksia tms. Uuden koiran kanssa alkoi harrastamaan ilmeisesti aika aktiivisesti palveluskoiralle sopivia lajeja. Tästä vajaa vuosi eteenpäin kaveri otti taas uuden koiran, tällä kertaa paimenkoiran, ja kas kummaa, parin kuukauden päästä antoi sen palveluskoiran pois. Nyt harrastaa sitten sen uuden koiran kanssa samoja lajeja, ja kysyttäessä miksi luopui edellisestä, kommentoi vaan ympäripyöreästi että "joskus se elämä vaan heittelee". Teki kyllä mieli sanoa että ei tunnu olevan vaan joskus toi sama tilanne, mutta en sitten jaksanut alkaa moralisoimaan.
Kyllä mä joissain tapauksissa ymmärrän että luovutaan koirasta ja otetaan jo melko pian uusi tilalle, mutta vaan jos kyse on oikeasti jostain luonnehäiriöstä tms. Mutta että noin monta kertaa peräkkäin, en tajua, en alkuunkaan.