Mitä mieltä olette,

[...]

Tytöt on pahimpia ja omanikin on tuota samaa kokenut Nyt helpottaa kun on 12v mutta nyt tulee toisenlaiset kaveripaineet!
Aivan hirveetä henkistä kyykyttämistä tytöillä. Ehkä on paras ainakin rajoittaa heidän yhdessä olemistaan, niin minä tein eskarivaiheessa kun eräs kamaluus pompotti miten tahtoi.

Meillä myös pari poikaa ja ikinä ei ole poikaporukoiden takia äidin tarvinnut sydäntään särkeä....

Aika usein vika on siinä, että vanhemmat siirtävät lapilleen noita vääristyneitä asenteita. Eli sinunkin kannattaisi pyrkiä hoitamaan niin ihmiset kuin tilanteet yksilöinä, ei nimen omaan tyttönä tai poikana. Sen sijaan että toitotat ja opetat lapsellesi että "tytöt ovat sellaisia" ja "tytöt ovat tällaisia", niin pyri kasvattamaan omasta lapsestasi vähän ennakkoluulottomampi ja reilumpi ihminen, joka kohtelee kaikkia tasavertaisesti.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";22842140]Minusta on ihan hyvä oppia tuollaisistakin kokemuksista. Ja aika harva on tuon ikäisenä säästynyt noilta jutuilta. Muistelkaa omaa lapsuuttanne.[/QUOTE]
Tai enpä tiedä sittenkään. Nykyisin kaikkein tasapainoisin lapsuudenystäväni, joka minulla oli, tuli suojelluksi paremmin ja siitä ei mitään haittaa hänelle ollut, päinvastoin . Ainakin pitää tehdä todella selväksi, mikä on oikein ja mikä väärin.

 

[Toinen vieras]

[QUOTE="vieras";22842140]Minusta on ihan hyvä oppia tuollaisistakin kokemuksista. Ja aika harva on tuon ikäisenä säästynyt noilta jutuilta. Muistelkaa omaa lapsuuttanne.[/QUOTE]

Mulla oli tuollaisia kavereita pienenä, jotka pompotteli. Yli kolmekymppisenä olen oppinut, että minua ei saa pompottaa. Pienenä hyväksyin sen, kun siihen olin jo kotona oppinut, että näin se menee.

Vieläkin lapsuudenaikaiset kaverit saattaa puhua mulle tosi törkeästi yhtäkkiä. Sitten pitävät ylimielisenä ja muuttuneena, kun en hyväksy sitä.

En suosittele tällaista ystävyyttä.

 

["vieras"]

Mä oon törmänny vastaavaan, ja en nyt varsinaisesti laittanu välejä poikki, mut sanoin lapselleni ettei voi mennä kylään eikä pyytää tätä lasta meille koska mun lapsi on niin arvokas ettei hänen tarvii toisen hyppyyttämisen mukaan mennä. Ja kehoitin myös ottamaan leikkiin aina sen jota tää yks hylki(tuo tyttö siis harrasti sitä lkaikkien ryhmänsä tyttöjeen suhteen eskarissa) ja näin meidän tyttö teki.
Eivät ole samass akoulussa joten en tiedä miten sen toisen kaverisuhteet menee mut meidän lapsell aon paljon kavereita ja osaa pitää puoliaan ja ottaa toisetkin huomioon, eli musta kyllä kannatti puuttua. Siis korostin kyllä silloin lapselle et eskarissa voivat leikkiä yhdessä halutessaan, mut siihen kyläilyyn ja "en tulekaan en leikikkään" hommaan me ei lähdetä mukaan.

 

[...]

tytöt tekee just tuollaista. mutta en mä silti menis laittamaan niiden välejä poikki.

Jotkut tytöt tekee ja jotkut naiset tekee, eivät kaikki. Yleensä kouluttamattomat/alemman koulutusasteen käyneet naiset tulevat huomattavasti huonommin toimeen keskenään kuin mitä ylemmän koulutustason naiset. Ainakin oman kokemuksen mukaan. Esim. työpaikoilla, joissa on ollut vain ylemmän koulutustausta omaavia henkilöitä, on ilmapiiri ollut naisten välillä todella hyvä. Sama kavereideni kanssa:mitään tuollaisia selkään puukotuksia tai ryhmästä eristämisiä ei ole ikinä ilmennyt. ... eli vika on useimmiten itsessä ja siinä, miten seuransa valitsee.

 

["Aapee"]

Aika usein vika on siinä, että vanhemmat siirtävät lapilleen noita vääristyneitä asenteita. Eli sinunkin kannattaisi pyrkiä hoitamaan niin ihmiset kuin tilanteet yksilöinä, ei nimen omaan tyttönä tai poikana. Sen sijaan että toitotat ja opetat lapsellesi että "tytöt ovat sellaisia" ja "tytöt ovat tällaisia", niin pyri kasvattamaan omasta lapsestasi vähän ennakkoluulottomampi ja reilumpi ihminen, joka kohtelee kaikkia tasavertaisesti.

Oma lapseni on tosi oikeudenmukainen ja olen nähnyt, että hän on puolustanut sitä, jonka muuta ovat halunneet skipata leikistä. Siksi juuri hänelle tekeekin kipeää, että miksi hänelle ollaan näin ilkeitä.

 

[karvakorvakettu]

Meidän 6vuotiaalla on hiukan haastavampi kaverisuhde naapurissa. Välillä ovat parhaita kavereita ja välillä taas lapsi jää kuin nalli kalliolle, kun tulee mielenkiintoisempaa seuraa. Varsinkin eskarin ensimmäinen kuukausi oli todella haastava syyllistämisen, kiusaamisen, 'älä leiki muiden kanssa' pyyntöjen vuoksi, mutta tilanne helpotti heti, kun oma lapsi sai omia kavereita eikä edes jäänyt odottelemaan hetkeä, jolloin hänen kanssaan suvaitaan leikkiä. Nykyään leikkivät välillä jopa todella kivasti. Tosin aikuinen joutuu puuttumaan yhä leikkeihin useammin kuin kenenkään muun kaverin kanssa. Onneksi muitakin kavereita on ja ehkäpä ollaan opittu tästäkin jotain; niin lapset kuin aikuisetkin Ihan bestiksiä ei lapsista taida tulla ikinä, kunhan nyt oppisivat edes olemaan reiluja. Ja nykyään oma lapsi uskaltaa sanoa naapurille, että nyt mulla on toinen kaveri ja me halutaan leikkia kahden.

 

["Aapee"]

[QUOTE="vieras";22842183]Mä oon törmänny vastaavaan, ja en nyt varsinaisesti laittanu välejä poikki, mut sanoin lapselleni ettei voi mennä kylään eikä pyytää tätä lasta meille koska mun lapsi on niin arvokas ettei hänen tarvii toisen hyppyyttämisen mukaan mennä. Ja kehoitin myös ottamaan leikkiin aina sen jota tää yks hylki(tuo tyttö siis harrasti sitä lkaikkien ryhmänsä tyttöjeen suhteen eskarissa) ja näin meidän tyttö teki.
Eivät ole samass akoulussa joten en tiedä miten sen toisen kaverisuhteet menee mut meidän lapsell aon paljon kavereita ja osaa pitää puoliaan ja ottaa toisetkin huomioon, eli musta kyllä kannatti puuttua. Siis korostin kyllä silloin lapselle et eskarissa voivat leikkiä yhdessä halutessaan, mut siihen kyläilyyn ja "en tulekaan en leikikkään" hommaan me ei lähdetä mukaan.[/QUOTE]

Tuo kuulostaa musta järkipuheelta. Tuo, että pitää omaa lasta niin arvokkaana, ettei anna häntä kohdella miten sattuu.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Aapee";22842131]

Ettekö tunne tällaisia vanhempia, jotka eivät pysty sanomaan eitä lapselleen?[/QUOTE]
En tunne, mutta lapseni ovat jo aikuisia eikä heidän lapsuudessaan ollut vielä tapana, että aikuiset olisivat määränneet, kenen kanssa lapsen pitää leikkiä. Lapset opettelivat solmimaan ystävyyssuhteensa itse ja myös kokemaan pettymyksiä niiden solmimisessa tai ystävyyssuhteiden päättymisessä.

Mieti asiaa siltä kannalta, että haluatko oikeasti, että tämä tyttö leikkisi lapsesi kanssa sen vuoksi, että hänen on käsketty tehdä niin? Sinulleko ei siis ole väliä sillä, että hän ei haluaisi leikkiä lapsesi kanssa, mutta tekee niin, koska on pakko? Uskotko, että asia ei heijastu lapseesi näissä leikeissä? Siis se, että hän on "riippakivenä" porukassa?

 

[Nalkuttava Talonmies]

Olisi ja on ollutkin. Myös itselläni oli lapsuudessa kavereita, joiden kanssa leikittiin aika harvoin, mutta kuitenkin silloin, kun ei niitä varsinaisia omiakaan kavereita ollut saatavilla. Toimi ihan hyvin ilman mitään suurta draamaa. Tosin ole elänyt lapsuuteni helsinkiläisessä kerrostalolähiössä, jossa lapsia oli taloyhtiössä kuin vilkkilässä kissoja. Samoin omat lapseni ovat eläneet lapsuutensa paikassa, jossa on paljon lapsia.

En minäkään nää tässä ihan suurta kriisiä. Esim naapurin isommat lapset leikkivät satunnaisesti omani kanssa (joka tietty on silloin ihan haltioissaa) ja eivät varmastikaan leiki jos on parempaa seuraa tarjolla. Minusta se on ihan ok.

Ystäviä voi olla erilaisia - niitä bestiksiä ja niitä joita näkee harvemmin. Jos leikit kahdenkesken sujuvat kuitenkin ihan ok, kun harvemmin leikitään, niin eikö se riitä? Jos leikkiminen olisi samalla toisen kiusaamista, niin toki ajattelisin ihan eri tavoin.

Opetan myös lapselleni että ihan aina ei tarvitse jonkun tietyn kanssa leikkiä, välillä saa leikkiä muidenkin kanssa. Mutta toisaalta syrjimistä minusta on se, että 6 lasta leikkii hippaa ja seitsemäs ei mukaan pääse. Jos kaksi lasta leikkii kahden leikkimökissä, joskus se kolmas ei mahdu mukaan.

 

[Keittiönoita]

Meidän 6vuotiaalla on hiukan haastavampi kaverisuhde naapurissa. Välillä ovat parhaita kavereita ja välillä taas lapsi jää kuin nalli kalliolle, kun tulee mielenkiintoisempaa seuraa. Varsinkin eskarin ensimmäinen kuukausi oli todella haastava syyllistämisen, kiusaamisen, 'älä leiki muiden kanssa' pyyntöjen vuoksi, mutta tilanne helpotti heti, kun oma lapsi sai omia kavereita eikä edes jäänyt odottelemaan hetkeä, jolloin hänen kanssaan suvaitaan leikkiä. Nykyään leikkivät välillä jopa todella kivasti. Tosin aikuinen joutuu puuttumaan yhä leikkeihin useammin kuin kenenkään muun kaverin kanssa. Onneksi muitakin kavereita on ja ehkäpä ollaan opittu tästäkin jotain; niin lapset kuin aikuisetkin Ihan bestiksiä ei lapsista taida tulla ikinä, kunhan nyt oppisivat edes olemaan reiluja. Ja nykyään oma lapsi uskaltaa sanoa naapurille, että nyt mulla on toinen kaveri ja me halutaan leikkia kahden.

No tuossa se on juuri tiivistettynä, mitä tarkoitin. Mun mielestä ap:n lapsen ei kannata pistää välejä poikkikaan, koska mitä hyötyä siitä kenellekään olisi. Leikkivät yhdessä silloin, kun se kummallekin sopii.

 

[pikkupiikkis harmaana]

Mä mietin samaa... ja oon nyt päätynyt että kaveria ei kutsuta meille enää, leikkikööt päiväkodissa sen tytön kanssa, jos leikit onnistuu. Mun 5-v tyttö myös siis se joka pitää kaveruutta tärkeämpänä kuin tuo toinen. Toinen ottaa kaveriksi, jos ei oo muita, ja avoimesti kiusaa/alistaa/jallittaa.

Tässä on kaikenlaista tyyliin että kaveri lällättelee lähes päivittäin ihan avoimesti, että ei kutsu tyttöäni hänen muutaman kuukauden päästä oleviin synttäreihin. Totuus luultavasti. on, että ei hänellä ole mitään kaverisynttäreitä. Kaveri oli aikuisen silmiin avoimen kateellinen meidän synttäreistä. Sen jälkeen alkoi heti niiden omien synttäreiden mainostus ja korostus, että tyttöä ei sinne kutsuta...

Kyseessä on lastensuojeluperhe ja äiti sen verran härö, että mun tyttö ei sinne enää mene kylään. Oli yhden kerran pari tuntia ja siellä oli sen verran välinpitämätöntä meininkiä, että ei enää (äiti jätti noi kahdestaan kun lähti kauppaan eikä ollut kotona vielä kun tulin hakemaan omani pois).

Yritän siis vahvistaa kaikkia muita kaveruussuhteita ja kutsua muita, että joku vähemmän alistava tulisi sitten tytölle parhaaksi kaveriksi, kerran hän sitä parasta kaveria haluaa. Tytöt kuuluvat eri koulupiiriin, niin väkisin se katkeaa.

Kerran aiemmin oli samantapainen tilanne, jossa yksi 3-v varhaiskehittynyt tapaus leikkipuistossa kiusasi niin, että välillä leikki, välillä ei, valikoi kuka on suosikki tänään, ja kun tyttöni sitten leikki jonkun muun kanssa tuli vielä siihen eteen kuiskuttelemaan ja häiriköimään yrittäen viedä tytöltä kaikki kaverit. Hänen äidistä se oli ok. Mä herppasin ja puhuttelin tuon tytön niin että uskoi ja jätti rauhaan.

Sinuna siis hankkisin muita kavereita.

 

["kkkk"]

Opetan myös lapselleni että ihan aina ei tarvitse jonkun tietyn kanssa leikkiä, välillä saa leikkiä muidenkin kanssa. Mutta toisaalta syrjimistä minusta on se, että 6 lasta leikkii hippaa ja seitsemäs ei mukaan pääse. Jos kaksi lasta leikkii kahden leikkimökissä, joskus se kolmas ei mahdu mukaan.

Mä näen tämän ihan puhtaasti kiusaamisena. En ymmärrä, miksi sietäisin sitä lapselleni.

 

["Aapee"]

En tunne, mutta lapseni ovat jo aikuisia eikä heidän lapsuudessaan ollut vielä tapana, että aikuiset olisivat määränneet, kenen kanssa lapsen pitää leikkiä. Lapset opettelivat solmimaan ystävyyssuhteensa itse ja myös kokemaan pettymyksiä niiden solmimisessa tai ystävyyssuhteiden päättymisessä.

Mieti asiaa siltä kannalta, että haluatko oikeasti, että tämä tyttö leikkisi lapsesi kanssa sen vuoksi, että hänen on käsketty tehdä niin? Sinulleko ei siis ole väliä sillä, että hän ei haluaisi leikkiä lapsesi kanssa, mutta tekee niin, koska on pakko? Uskotko, että asia ei heijastu lapseesi näissä leikeissä? Siis se, että hän on "riippakivenä" porukassa?

En siis olekaan kysymässä tässä, että pitääkö pakottaa tämä toinen leikkimään mun lapseni kanssa vaan että pitäisko kokonaan lopettaa tällainen kaveruussuhde.

 

[pikkupiikkis harmaana]

[QUOTE="Aapee";22842451]En siis olekaan kysymässä tässä, että pitääkö pakottaa tämä toinen leikkimään mun lapseni kanssa vaan että pitäisko kokonaan lopettaa tällainen kaveruussuhde.[/QUOTE]

Jos eivät näe muuten kuin järjestettynä, niin lopeta.

Jos näkevät muutenkin, esim. samassa päiväkodissa, niin häivytä.

Hanki muita kutsuttavia.

 

[Nalkuttava Talonmies]

[QUOTE="kkkk";22842436]Mä näen tämän ihan puhtaasti kiusaamisena. En ymmärrä, miksi sietäisin sitä lapselleni.[/QUOTE]

Päiväkodissakaan ei aina saa leikkiä kaikkien kanssa. Joskus on oikeasti hyväksi, että leikissä on rajoitetusti lapsia. Minusta olisi väärin, että esim kahden kesken ei saisi leikkiä kuin sisällä, jotta kukaan ei loukkaantuisi siitä. Se, että AINA leikitään vain kahden ja koskaan ei ole sellaista leikkiä, mihin muut mahtuisivat , se olisi väärin.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Aapee";22842451]En siis olekaan kysymässä tässä, että pitääkö pakottaa tämä toinen leikkimään mun lapseni kanssa vaan että pitäisko kokonaan lopettaa tällainen kaveruussuhde.[/QUOTE]
Mun mielestä ei kannata lopettaa. Ihan turhaa riitaannuttaa tyttöjä. Voihan olla, että jossain vaiheessa nämä tytöt haluavat leikkiä toistensa kanssa. Ainakin välillä. Kun tytölläsi on muita kavereita, ystävyyssuhde tähän tyttöön hiipuu itsekseen sille tasolle kuin sen on tarpeellista olla. Mä en yleensäkään näe kovin järkeväksi nk poltella siltoja perässään.

 

[pikkupiikkis harmaana]

Mun mielestä ei kannata lopettaa. Ihan turhaa riitaannuttaa tyttöjä. Voihan olla, että jossain vaiheessa nämä tytöt haluavat leikkiä toistensa kanssa. Ainakin välillä. Kun tytölläsi on muita kavereita, ystävyyssuhde tähän tyttöön hiipuu itsekseen sille tasolle kuin sen on tarpeellista olla. Mä en yleensäkään näe kovin järkeväksi nk poltella siltoja perässään.

Niin, paitsi todellisessa kiusaamisessa.

Mä en näe sitä lopettamista minään dramaattisena tekona, siis että julistetaan et saa enää olla mun tytön kanssa. Vaan jos tapaaminen vaatii aina vanhemman hakemista/tuomista, ei enää hae. Sanoo ettei sovi, hankkii muita kavereita.

Jos näkevät muulloinkin (esim. päiväkodissa), niin häivyttää sen kotiosuuden.

 

[----]

En laittais välejä poikki. Tuollaista tulee tapahtumaan naisten keskuudessa läpi elämän. Itse olen jo aikuinen ja vieläkin joidenkin osalta tulee tuollaista käytöstä, mutta nyt osaa itse miettiä jo kannattaako sellaisten kanssa olla tekemisissä, ja joskus kannattaa.

 

[Nalkuttava Talonmies]

Niin, paitsi todellisessa kiusaamisessa.

Ja tässä tapauksessa oli tavattu kolme (3) kertaa, etten minä ainakaan vielä julistaisi todelliseksi kiusaamiseksi. Se miten tilanne tästä kehittyisi, onkin ihan eri juttu.

 

[Keittiönoita]

Niin, paitsi todellisessa kiusaamisessa.

Mä en näe sitä lopettamista minään dramaattisena tekona, siis että julistetaan et saa enää olla mun tytön kanssa. Vaan jos tapaaminen vaatii aina vanhemman hakemista/tuomista, ei enää hae. Sanoo ettei sovi, hankkii muita kavereita.

Jos näkevät muulloinkin (esim. päiväkodissa), niin häivyttää sen kotiosuuden.

Joo, todellisessa kiusaamisessa voi sillat poltellakin. Tosin tässäkin muistaisin sen, että joillain voi olla pitkä muisti ja se kiusaaja saattaa olla jonain päivänä se, joka päättää, saatko hakemasi työpaikan vai et. Mutta tosiaan antaa sen kaverisuhteen kaikessa hiljaisuudessa hiipua pois. Tai vaikkei nyt kokonaan hiipuakaan, niin ei ainakaan pidä tätä tyttöä ensisijaisena kaverinaan.

 

[Mummy Sunshine]

Samanlaisessa tilanteessa oli oma tyttöni, mutta puhuttiin asiasta paljon ja kerroin, ettei saa pompotuttaa itseään (kaveri on muutaman vuoden vanhempi) jne. Kaverisuhdetta en voinut katkaista, mutta pikkuhiljaa tyttöni tajusk "nokkimisjärjestyksen" eikä se häntä tunnu haittaavan ainakaan useimmiten. Muistutan aina välillä, missä mennään, mutta nykyään eskarin alettua on onneksi muitakin kavereita tullut. Muutettuamme tämä yksi tyttö oli ainoa kaveri täällä päin ja silloin tuntui pahalta ja tytöstäkin käsittämättömältä, mikseivät toiset ota häntä aina mukaan. Nykyään tilanne on ihan ok ja onneksi on pikkusisko sentään leikkikaverina.
Näiden vanhempien kavereiden kanssa tulee myös sitä ongelmaa, että ainakin meidän likan kaveri puhuu kaikkea sontaa tytölle, joka menee täydestä kuin väärä raha. Olen useampaan kertaan puhutellut isompaa tyttöä ja joskus ottanut vanhempiinsakin yhteyttä, kun jutut on olleet vähän liian rankkoja 5-vuotiaalle. Useimmiten kuitenkin leikki sujuu hyvin ja on ihan tasa-arvoistakin.
Minkäs teet... voi yrittää ohjata lastaan muiden kaverien luo, mutta musta ainakin tuntuu että mitä pontevammin yritän, sitä tiukemmin lapsi haluaa olla sen "kiusaajan" kanssa.
Tuntuu kuitenkin ymmärtävän, kun paljon puhutaan siitä, millainen ystävyys on reilua ja millainen taas ei.

 

[pikkupiikkis harmaana]

Ja tässä tapauksessa oli tavattu kolme (3) kertaa, etten minä ainakaan vielä julistaisi todelliseksi kiusaamiseksi. Se miten tilanne tästä kehittyisi, onkin ihan eri juttu.

En tiedä luinko huonosti, mutta en käsittänyt, että nämä 2 lasta olisivat tavanneet vasta 3 kertaa, vaan että nyt on 3 kertaa tapahtunut sitä ap:n tytön poisjättöä jne. Huolimatta keskusteluista toisen vanhemman kanssa.

 

[Voihan sitä]

Mutta lapset valitsevat itse kaverinsa ja jokaisella on ihan jopa oikeus siihen. Niin kurjalta kun se tuntuukin. Kaverina olemiseen eivät vanhemmat eivätkä opettajat voi ketään pakottaa lopulta kumminkaan. Elämän realiteetteja - vähemmän mukavia sellaisia.

 

[pikkupiikkis harmaana]

Näiden vanhempien kavereiden kanssa tulee myös sitä ongelmaa, että ainakin meidän likan kaveri puhuu kaikkea sontaa tytölle, joka menee täydestä kuin väärä raha. Olen useampaan kertaan puhutellut isompaa tyttöä ja joskus ottanut vanhempiinsakin yhteyttä, kun jutut on olleet vähän liian rankkoja 5-vuotiaalle. Useimmiten kuitenkin leikki sujuu hyvin ja on ihan tasa-arvoistakin.
Minkäs teet... voi yrittää ohjata lastaan muiden kaverien luo, mutta musta ainakin tuntuu että mitä pontevammin yritän, sitä tiukemmin lapsi haluaa olla sen "kiusaajan" kanssa.
Tuntuu kuitenkin ymmärtävän, kun paljon puhutaan siitä, millainen ystävyys on reilua ja millainen taas ei.

Vanhemmissa kavereissa ymmärränkin jollain tasolla tuon asetelman. Isommalle ne omanikäiset kaverit on kuitenkin tärkeämpiä.

Meillä samanikäinen 5-v on se jolla on noita juttuja. Nähnyt enemmän kaikenlaista kuin meidän 5-v.