yrittää mitä? muuttaa miestä toisenlaiseksi kuin mitä hän on ollut viimeiset 7 vuotta?
ei se siitä muutu, eikä tarvitsekaan kai. se on se kuka se on. sinun pitää sitten päättää, haluatko elää sinun elämäsi juuri sen kanssa, vai etsiä jotain muuta.
Niinpä, oikeassahan sinä varmaankin olet. Olen yrittänyt muuttaa miestäni tasa-arvoisemmaksi, kunnioittavammaksi minua ja muita ihmisiä kohtaan, positiivisemmaksi, sosiaalisemmaksi, luottavaisemmaksi, lempeämmäksi, avoimemmaksi, tunteensa näyttäväksi, siistimmäksi, ahkerammaksi, tunnollisemmaksi, täsmällisemmäksi, vähemmän määrääväiseksi ja neuvovaksi. (sellaisissakin asioisssa joista ei tiedä juurikaan, on tietävinään...) Hän on yrittänyt muuttaa minua alistuvammaksi sellaiseksi etten kaipaisi tasa-arvoa vaan kuuntelisin ja passaisin häntä, tekisin kotityöt, en haluaisi koko ajan keskustella kaikesta, antaisin seksiä kun hän haluaa. Hän haluaisi myös etten olisi niin jämpti kotitöissä enkä vaatisi häneltä osaansa niistä, silloinkaan kun hän ei ole töissä ja minä olen. Hän haluaisi myös ettei tarvitsisi halailla tai olla lähekkäin pahemmin, paitsi seksin merkeissä. Hän haluaisi etten vaatisi häntä puhumaan tunteistaan tai parisuhteen tilasta. Häntä häiritsee kun en pidä politiikkaa kovinkaan tärkeänä vaan olen kiinnostuneempi musiikista, taiteesta ja kirjallisuudesta. Hän politiikasta, tekniikasta, kierrätyksestä ja puutarhanhoidosta tai viherkasveista. Ainut yhteinen noista on kierrätys, josta olemme kumpikin kiinnostuneita. Kasvatuksestakin olemme eri mieltä. Vasukeskustelussa hän nukahti koska pitää sellaisia turhana, itse taas olen lukenut paljon kasvatuksesta ja tiedän asiasta.
Tavallaan hän on hyvä mies, jollekin, mutta olen alkanut tajuta, ettei minulle.
En ole koskaan kertonut hänelle muuten, etten kannata persuja enkä ole heitä äänestänyt. Siitä tulisi vain riitaa, koska nämä asiat ovat miehelle niin tärkeitä.
Itse en pidä miestä kovin älykkäänä, eikä meillä ole paljonkaan keskustelunaiheita.
Miksi otin hänet? Koska kumpikin halusimme kipeästi lasta, hän oli jo yli neljänkymmenen ja minä vähän alle. Kerron ihan rehellisesti että tuo oli syy. Tyhmä ehkä, tiedän sen, varsinkin kun alkuhuuma oli vielä päällä kun aloimme yrittää lasta- hedelmöityshoidoilla, kun minulle ei muuten onnistu, syistä joita en halua tässä kertoa, en voi saada luomusti lapsia. Mies tarjoutui maksamaan hoidot, jo viikon päästä kun olimme tutustuneet. Ajattelin kai,että "kyllä se siitä" kun huomasin että olemme erilaisia.
Riitamme ovat tulleet suurimmaksi osaksi siitä ettei hän ole kantanut vastuutaan raha-asioista eikä kovinhoidosta. Muistan että kerran suutuin siitä kun hän sanoi että eikö hän ole hyvä mies, kun "päästää" minut kerran viikossa 2 tunniksi harrastamaan. Itse oli silloin työtön, ja vietti kodin ulkopuolella 6 päivää viikosta, joskus sain sitä seitsemättä ihan anelemalla anella, että tehtäisi jotain yhdessä. Muistan miten itkin monet kerrat hoitovapaalla kun viikonloppuisin näin perheitä yhdessä, ja minä melkein aina olin vaan kahdestaan lapsen kanssa. Puhuin kyllä miehelle, aina oli selitys vaan, että se ja se projekti on pakko tehdä jne...harrastusjuttuja siis. Joissa hän ei ole saanut juurikaan mitään aikaiseksi.
Minä olen väsynyt, ja tiedän että lapsi kärsii siitä kun näkee meidän riitojamme ja näkee minun itkevän monta kertaa viikossa. Ei tämä enää voi olla lapsen etu. Pariterapiaa olen ehdottanut, mies ei halua lähetä.
Mieheni syyttää minua hankalaksi ihmiseksi ja sanoo usein että moni muu ei kestäisi minua.Silti kun mietin, olen suuttunut hänelle aina pelkästään laiskuudesta, vastuun kantamattomuudesta, siitä että hän on minulle tyly ja töykeä sekä kylmä ja itsekäs, epäreilu. Olen kyllä palon myös pitänyt suuni kiinni, ihan siksi että pääni ei olisi kestänyt enempää riitaa.
Ehkä minussa on vikaa, tietenkin on, en syytä vain miestä. Mutta haluaisin miehen joka kantaa tasapuolisesti vastuun perheen elatuksesta ja kotitöistä tai että ne ainakin jollain tavalla jaetaan ja mies olisi niissä oma-aloitteinen eikä kuin teinipoika joka nurisee ja pitkittää kun pyytää kerran kahdessa viikossa imuroimaan. Haluaisin etä arki olisi kivaa. Minusta elämä on mukavaa, nautin arkiarkareista ja ihan tavallisesta elämässä, oisi kiva jakaa se miehen kanssa, käydä yhdessä kaupassa, laittaa yhdessä ruokaa niin että toinen esim. keittää pastat ja tekee salaatin, toinen tekee kastikkeen ja kattaa pöydän. Tuntuu että kaikki tuollainen on miehelle vain pakkopullaa, hän haluaisi vain istua koneella. Tosin olemme jo pitkään vain kumpikin iltaisin istuneet koneella tai leikkineet erikseen lapsen kanssa tai katsoneet telkkaria, kun ei ole oikein yhteisiä puheenaiheita. Hän ei juurikaan jaksa kuunnella minun juttujani-musiikista, psykologiasta, taiteesta, lapsenkasvatuksesta, enkä minä jaksa kuunnella hänen paasaustaan politiikasta tai auton moottoreista.
En minä tiedä pystyisikö kukaan meitä auttamaan, joku pariterapeutti. Itse olen kaikin voimin koittanut parantaa suhdettamme, mutten vaan saa itseäni tyytyväiseksi mieheni kanssa, tuntuu että minun pitäisi muuttua täysin toisenlaiseksi ihmiseksi kuin olen.
