V
"Vieras"
Vieras
Mulla on yks omasta mielestäni tosi hyvä ystävä, joksi hän myös minua kutsuu.. Meillä on suht samanikäisiä lapsia, erotus vain se että hällä ylikiltit tytöt ja mulla vilkkaamman puoleiset pojat. Ollaan asuttu aika lähekkäin jo puolisen vuotta, ja oltu yhtäaikaa jopa mammalomallakin.Mutta...
Hän ei ole KERTAAKAAn käynyt meillä lasten kanssa. aina jos hän tulee kylään hän tulee illalla, yksin. Me ollaan käyty siellä nyttemmin kyllä vähemmän kun mielestäni suhtautuminen lapsiini on aika ynseää..
He kyllä kyläilevät miltei päivittäin kaikkialla muualla, kaikkien muiden ystävien luona muttei meillä, Ja niillä muillakin ystävillä on siis vain niitä rauhallisia tyttölapsia.
Onko tässä nyt hivenen dissauksen makua teidän mielestä? Hän on joskus aikoinaan sanonut inhoavansa vilkkaita poikia (onneks hällä siis vain tyttöjä), joten johtuuko siit? olemme lapsiemme kummeja myös puolin ja toisin, mutta hän ei osoita mitään kiinnostusta minun lastani, siis hänen kummilastaan kohtaan. Yhdellä kaverilla on poikalapsi, tosin pieni ja sitä hän paijaa aina kovastikin, mutta minun lastani ei ollenkaan. Toki on mukava jos ja kun olen AIKUINEN ystävä jonka luona voi kyläillä ilman niitä lapsia. mutta minusta on outoa ettei hän koskaan ei ikinä ole käynyt meillä lapsiensa kanssa, vaikka muualla käykin.
Alkaa tosissaan tuntumaan että meidän pojat on hälle rasittavuus eikä hän halua selvästikään tässä käydä. muutaman kerran olen asiaa ihmetellyt ja hän on vain naurahtanut, kommentoimatta asiaa mitenkään... Mitäs tekisitte? jos lapseni ei hänen kontrollifriikkimäiseen rauhaisaan eloonsa sovi, niin minusta tuntuu että sitten myöskään minä en halua hänen ystävänsä enää olla, niin harmilliselle kuin se tuntuukin. Mutta tuntuu vain oudolle tämä homma, että minä kelpaisin mutta lapseni eivät.
Hän ei ole KERTAAKAAn käynyt meillä lasten kanssa. aina jos hän tulee kylään hän tulee illalla, yksin. Me ollaan käyty siellä nyttemmin kyllä vähemmän kun mielestäni suhtautuminen lapsiini on aika ynseää..
He kyllä kyläilevät miltei päivittäin kaikkialla muualla, kaikkien muiden ystävien luona muttei meillä, Ja niillä muillakin ystävillä on siis vain niitä rauhallisia tyttölapsia.
Onko tässä nyt hivenen dissauksen makua teidän mielestä? Hän on joskus aikoinaan sanonut inhoavansa vilkkaita poikia (onneks hällä siis vain tyttöjä), joten johtuuko siit? olemme lapsiemme kummeja myös puolin ja toisin, mutta hän ei osoita mitään kiinnostusta minun lastani, siis hänen kummilastaan kohtaan. Yhdellä kaverilla on poikalapsi, tosin pieni ja sitä hän paijaa aina kovastikin, mutta minun lastani ei ollenkaan. Toki on mukava jos ja kun olen AIKUINEN ystävä jonka luona voi kyläillä ilman niitä lapsia. mutta minusta on outoa ettei hän koskaan ei ikinä ole käynyt meillä lapsiensa kanssa, vaikka muualla käykin.
Alkaa tosissaan tuntumaan että meidän pojat on hälle rasittavuus eikä hän halua selvästikään tässä käydä. muutaman kerran olen asiaa ihmetellyt ja hän on vain naurahtanut, kommentoimatta asiaa mitenkään... Mitäs tekisitte? jos lapseni ei hänen kontrollifriikkimäiseen rauhaisaan eloonsa sovi, niin minusta tuntuu että sitten myöskään minä en halua hänen ystävänsä enää olla, niin harmilliselle kuin se tuntuukin. Mutta tuntuu vain oudolle tämä homma, että minä kelpaisin mutta lapseni eivät.