Mitä mieltä?

["duudeli"]

Mitä mieltä olette 18 vuotiaana raskaaksi hankkiutumisesta? Minä ja mieheni olemme vakavasti harkinneet raskautta jo jonkin aikaa ja jätin e-pillerit ottamatta jo viimekuussa.(Tosin ehkäisyä käytämme vielä) Itse olen kuitenkin harmissani, paras ystäväni ja muutama ihminen kenelle olen asiasta jo hiiskunut ovat todella kauhuissaan ja ihmeissään kun näin nuorena edes asiaa harkitsen. Olen omasta mielestäni hieman ikäistäni kypsempi mutta tuntuu että minua jo paheksutaan tämän asian tiimoilta. Mies käy kuitenkin töissä, oma asunto on ja itse opiskelen. Tukia saisimme tietysti, joten kyllä raha asiat ja kaikki olisivat kunnossa. Onko teidän mielestänne näin nuorella iällä lapsen hankkimisessa jotain paheksuttavaa tai epäilyttävää. Itselläni tuli vähän paha mieli muiden kommenteista, mutta eivät ne minua kuitenkaan lannista. Kiitoksia jos vastailette ja mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

 

[tittin]

Jokainen tietää itse parhaiten koska on oikea aika. Toki kannattaa miettiä miten pärjää jne, mutta 18vuotias on jo kuitenkin täysi-ikäinen. Jos teistä tuntuu, että haluatte lapsen ja olette varmoja asiasta niin mikä ettei. Aina löytyy niitä jotka kauhistelee...

 

[hoya bella]

Minkä ikäinen mies on?

 

["duudeli"]

Mieheni on 23 vuotias.

 

["mä"]

Olethan miettiny seuraavat asiat:
- menet hetken päästä töihin ja teille miehesi kanssa alkaa jäämään reilusti rahaa käteen
- suuri osa tuosta rahasta menee lapseen
- ulkomaille ei lähdetä reissaamaan tuosta noin vaan vaan matkat suunnitellaan pitkälti lapsen ehdoilla
- illanistujaiset jäävät minimiin
- uudet vuodet ja juhannukset toteutaan lapsen ehdoilla
- saatat joutua luopumaan monista sinulle tällä hetkellä olevista itsestään selvyyksistä
- lapsenvahtia ei todellakaan aina saa, kun sitä tarvitsee
- öitä ei valvota vain sitä ensimmäistä vuotta vaan koko lapsen elämän ajan tulet heräilemään jos vaikka ja minkälaisten syiden vuoksi

Lapsi antaa hirveän paljon enkä epäile kykyäsi olla äitinä. Siitä tässä ei ole kyse. Mutta moni nuorena lapsen saanut kokee jääneensä loppujen lopuksi paljosta paitsi. Esim. etelänmatkoista miehen kanssa kaksin tai ystävien seurassa.

 

["mmm"]

Oletko varma, että saat opiskelut päätökseen vauvan kanssa?
Kannattaisiko harkita valmistumista ensin? Tai raskauden ajoittamista siten, että ehdit valmistua ennen vauvan syntymää.
Nuori ikä ei sinänsä ole mikään este.

 

["duudeli"]

Olemme miettineet kyseisiä asioita mieheni kanssa paljonkin ja olemme sitä mieltä että vastuun pystymme kantamaan sekä ottamaan lapsesta tulevat "nurjat puolet" vastaan. Opiskelujen suhteen mietin suorittavani koulun oppisopimuksella jolloin saisin töissä olemisesta n. 80% palkan. Opiskelujani on kuitenkin enää vuosi jäljellä ja alkuraskauden ajan pystyn tekemään töitä ja opiskelemaan. Tietyt asiathan tulevat tietysti uutena vastaan koska omasta lapsesta ei kokemusta ole, mutta sehän on aivan välttämätöntä näin ensimmäisen lapsen hankkivana. Mietimme ja punnitsemme asiaa vielä monelta kannalta ja teemme päätöksen niinkuin parhaaksi näemme. Hyvä kuulla teidän mielipiteitänne asiasta, tuo asiaan uusia näkökulmia.

 

[hoh]

"Tukia saisimme tietysti" -pisti silmään. Eikö ensin kannattaisi rakentaa elämälle pohjaa sen verran, että olisi muutakin turvaa kuin yhteiskunnan tuki (miehen palkan lisäksi).

 

["duudeli"]

Niin, en tietenkään luota pelkkien tukien varaan mutta ovathan ne lisänä tottakai. Ja kuten äsken puhuin tuosta oppisopimuksesta, olisi minunkin palkkani siinä vaiheessa mukana kuvioissa. Mutta totta on että jos tulot ovat pieniä ja tilanne muutenkin heikko, eihän se ole hyvä pohja lapsen tulolle. Minun mielestäni tulisimme näillä rahoilla toimeen, vai mitä itse olisitte? Kun kuitenkin lapsen ollessa sen ikäinen että voin töihin palata, olisin jo luultavasti opiskelut suorittanut ja työpaikka varmasti jo etsinnöissä ja tällä alalla työntekijöistä pulaa kummasti...