M
Monster
Vieras
Olemme 4-henkinen perhe, lapset kohta 3v ja vanhin 6v, aloittaa syksyllä eskarin. Tulomme ovat tänä päivänä nettona n 2500e, isäntä käy työssä ja minä olen kotosalla.
Kun nuorimmainen täyttää tuon 3, tulomme tippuisivat 2100e nettona kuussa. Olemme miettineet että olisin kuitenkin kotona vielä vuoden, kunnes eskarilainen aloittaa koulunsa, jäisi vain yhden lapsen päivähoitomaksu maksettavaksi. Tulojen pudotus olisi ihan tarkalleen 440e, kaikki tietenkin minun pussistani.
Työttömyyskorvauksta en laskelmien mukaan saisi kuin hyvin minimaalisen summan, olikohan n. 120e/kk bruttona, joten olen miettinyt etten ilmoittautuisi edes työttömäksi, ettei tulisi työkutsuja, koska kotona on tarkoitus kuitenkin olla tuon vuoden ajan.
Ja tähän väliin tarkennusta, minullakin on ammatti ja tarkoitukseni on lähteä vielä työelämään takaisin, vakituista paikkaa ei ole, mutta töitä silti piisaa. Eli ei ole tarkoitus lusmuilla kotona isännän siivellä, vaan saada lapset vuoden verran vanhemmiksi ja päivähoitomaksut samalla pienemmäksi.
Olemma paljon elämää nähnyt perhe, työttömyys on hyvin tuttua meillekin yli 5v ajalta, samoin asumistuet, sosiaalitoimisto, tarkan markan laskut ym.
Että sikäli uskoisin että pärjäisimme vaikka tulot putoavatkin.
Ja myönnän ettei ole helppoa elää rahatta, ainut tuloni olisi vaan lapsilisät, sekin mietityttää kyllä.
Jos saitte tästä jotakin selvää, niin kertokaa mitä te tekisitte jos olisitte minun housuissani, isäntä siis tietenkin asiasta perillä ja toivoo että olisin vielä vuoden kotona. Onhan se tietty aika lyhyt aika ihmisen elämässä, mutta... no, teidän vuoro.