Mitä nyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ukkomies
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Ukkomies

Vieras
Olemme vaimon kanssa tunteneet 15v. Naimisissa 6v. Saimme ekan muksun 5v sitten. Minua ahdistaa ettei meillä ole lainkaan omaa aikaa. Viimeksi olemme olleet yhdessä missään noin 4v sitten,kun kävimme hakemassa lainan pankista. Olen koettanut puhua vaimolle, mutta hänestä asia ei ole ongelma. Onko kellään samanlaista tilannetta?!
 
Mulla/meillä on sama tilanne. Tosin poika on vasta 1v ja yhdessä ollaan oltu 3v. Haluaisin enemmän yhteistä aikaa/omaa aikaa mutta se ei tunnu ikinä onnistuvan. Sukulaiset ei asu lähimaillakaan eikä oikein tiedä kenelle lapsen voisi viedä hoitoon.. Toisaalta lasta ei raaskisi(minä en raaskisi) edes jättää. Olemme olleet lapsen syntymän jälkeen tasan yhden yön kahdestaan ja tuntui uskomattoaman ihanalta.

Lapsi on ihana, mutta se myös kahlitsee ja vie vanhempien yhteisen ajan :(
 
Ei sitä olisi uskonut. Aikanaan kuvittelin että meidän suhteemme kestää kaiken. Mutta nyt en enää tiedä. Lapset ovat onneksi sellainen liima välillämme, ettei se ihan vähästä petä. Miten sinä olet ajatellut, jaksatko lasten avulla jättää oman itsesi sivummalle. Luuletko että teidän suhteenne korjaantuu?
 
Jos tilanne ei vaimosi mielestä ole ongelma, ei sinulla ilmeisesti ole mitään virkaa. Olet nyt täyttänyt tehtäväsi; siittänyt vaimolle jälkikasvua. Nyt vaimo voi keskittyä siihen, eikä sinua enää tarvita -paitsi elättäjäksi.
 
Välillä tuntuu että en jaksa. Lapsi on ihana mutta... kamalaa myöntää etten haluaisi luopua omista tarpeista niin paljon kuin joudun nyt tekemään.

Haluaisin olla miehen kanssa kahden, syödä, naida, nukkua jne. Edes yhden päivän viikossa niin sillä jaksaisi pitkälle. Samoin haluaisin aikaa vain itselleni, aikaa harrastuksille, haaveile , rentoutumiselle.

Arki ennen lasta oli uskomattoman helppoa ja nautinnollista mutta ei siitä silloin osannut nauttia. Olen kai itsekäs ihminen, mutta en voi elää lapseni kautta. Tarvitsen jotain itsellenikin. Ja silti rakastan lasta yli kaiken. Vaikeaa :(
 
Paljolti samat sävelet. Tuntuu kuin löisi päätä seinään. Ei siinä mitään lapset ovat ihania, mutta kyllä välillä olisi hyvä olla kahden. Ilman että tarvitsee varoa lapsien kuulevan. Riidellä,rakastaa ja unelmoida.
 
ei voi riidellä, rakastaa ym lasten kuullen?? On tervettä näyttää tunteensa. Myös ne riidatkin, kunhan aina lapset näkevät myös sen sovun, että isä ja äiti taas rakastaa. Parasta, mitä vanhemmat voivat lapsilleen antaa, on opettaa heidät NÄYTTÄMÄÄN TUNTEENSA. Se onkin suomalaisten yksi ""puute"" mielestäni. Ihmisyyteen kuuluvat erilaiset tunteet: mitä aikasemmin ne opitaan ja hyväksytään, niin sitä ehjemmäksi lapsi tulee, eikä tukahduta tunteitaan aikuisenakaan.

Meillä ovet paukkuu ja huudetaan ... sitten anteeksi pyydetään ja pussataan eli RAKASTETAAN. Myös aikuisten riidoissa ja ennen kaikkea LASTEN NÄHDEN. Nyt, kun lapset melkein murkkuja, niin kuulee usein:""Niil on taas joku kohtaus päällä - kohta ne pussaa"". Mitä aikasemmin lapset oppivat sietämään riitaa ym sen parempi :)
 
On samoja piirteitä ja harmeja. On vain niin että miehelläni tuntuu ajan käyttö olevan meidän kahden suhteen sivuseikka. Ollaan oltu saman katon alla yli 10v ja sattumuksia muutenkin liian kanssa,joissa olen ainainen ymmärtäjä. Muut ensin ja viimeisenä minä. Kun otan asian puheeksi ja ""yleiset häiriöt""suhteessa,"" elämä nyt vain sattuu menemään näin"" tulee vatauksena. ""Olenhan tehnyt kaiken niin että mitän ei puutu"", mutta millä lailla ja millä aikavälillä, voin puolestani kysellä. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta on sinun lapset ja minun lapset. Siinäpä vasta yhdistelmä. Monella varmaan mutkikkaitakin lapsi yhdistelmiä/perhe. Olen päättänyt hiljalleen erkantua tästä huushollista. -Ajan kanssa. Ja saada hoidetuksi oman terveyteni,joka mennyt näinä vuosina. Ja vihdoin elää ja löytää ihan oma elämä. Ei jää paha omatunto eikä siltoja tarvitse polttaa.
 
Yhteisen ajan löytyminen ilman lapsia on kiinni ainoastaan omasta halusta ja organisoinnista. Ei vaadi paljon.
Oli myös maininta, ettei helpolla petä kun lapset on liimana välillä, niin ikävä kyllä se on niin, että kun tunteet vie, niin lapset ei todellakaan ole se voima, jolla yhdessä pysytään, harvemmin ainakaan pidemmällä tähtäimellä.
 
Mielestäni et vaadi kohtuuttomia, jos haluat vaimon kanssa yhteistä aikaa. Moni nainen olisi asiasta oikeinkin onnellinen. Oletko yrittänyt aivan konkreettisesti järjestämään aikaa. Tilaisit yhteisen yllätysmatkan ja hoitaisit asiaan liittyvät käytännön järjestelyt esim. lasten hoidon. Aluksi voisit aloittaa vaikka yhden vuorokauden reissusta, lapsen kasvaessa reissuja voisi pidentää. Tai järjestä yksi vapaa ilta viikossa (vaatii taas lapsen hoitajan järjestämistä). Voisitte ottaa vaikka yhteisen harrastuksen. Luulisin myös, että yhden teatteri-, konsertti- tai kapakkaillan järjestäminen ei olisi aivan kiven takana. Tämä on vain järjestelykysymys ellei syynä ole sitten se, että vaimo ei halua. Joka taas on keskustelun paikka.
 
Lapsen paras koti on toimiva ja hyvä parisuhde. Ilman parisuhteen hoitamista sitä ei pitkän päälle onnistu säilyttämään hyvänä, valitettavasti.
Hienoa, että ap on huolissaan tilanteesta, yleensä näitä ajatuksia on naisilla. Paitsi nykyisin, kun lapset tehdään aika vanhoina, niin naiset jotenkin takertuvat näihin lapsiinsa ja unohtavat miehen, ystävät yms joka kuuluu normaaliin elämään.
Hommatkaa hoitaja lapselle, jos sellaista ei ole lähistöllä (sukulaiset) niin voihan lapsen viedä esim isovanhemmille yökylään.
Tehkää pieni retki sieltä käsin jonnekin-> leffaan, teatteriin, keilaamaan, syömään ja yö hotellissa.........
 
kun muistan pari joulua sitten, kun mentiin mieheni kanssa kaksistaan jouluostoksille (varmaan kymmeneen vuoteen, meil on neljä lasta). Voi, että kun huomasi esim. rullaportaissa kuin tarttu käteen ja lounaan jälkeen flirttas kuin ennen vanhaan. Jos lapset olis ollu mukana niin olis vaan niitä passannut ja hoitanut ja ""antanut toiselle tehtäviä"".

Näin pienestä se on kiinni!
 
Joo, meilläpä ei lasta noin vain isovanhemmille viedäkään. Kaikki sukulaiset väh.500km päässä ja lapsi tavannut isovanhempansa yhden kerran. MLL:n lastenhoitajia ei voi tietääkseni palkata yön yli?? Ja 1-vuotiaan yöhuutajan jättäminen vieraalle ei oikein houkuttele. olen vankina kodissani :( Mies käy välillä yksin ulkona, itse olen käynyt 2 kertaa. Muttei koskaan yhdessä, aina on toisen oltava kotona lasta hoitamassa.... Yhden yön olemme olleet yhdessä, mummo matkusti tänn elasta hoitamaan ja kävimme yhden yön matkalla tallinassa. Ihanaa oli! :)

Olen tosi kateellinen niille, joilla mummo asuu lähellä ja haluaa hoitaa lasta usein.
 
""vankeutta"" kestää aikansa ja sitten pääsette taas. Varastakaa kuitenkin kaikki välillä pikku aikoja toisillenne, vaikka se arjessa vaikeaa onkin. Nyt lapset meillä murkkuja ja saadaan usein olla kaksistaankin. Jouduttiin se kyllä ihan opettelemaan uudestaan vaan nyt tosi yes. Aika aikaansa kutakin... sano pässi...
 
...ei sen enempää. Kaikki aikanaan. Meillä on tuo vaihe tavallaan jo ohi, kun lapset ovat murrosikäisiä. Tosin ei se vanhempien tarve siitä mihinkään häviä, se vain muuttaa muotoaan. Nyt meitä tarvitaan enemmän olemaan läsnä tarvittaessa.

Jos vanhemmilla menee hyvin parisuhteessaan, niin lapsetkin voivat hyvin. Ja tietysti päinvastoin. Jos nyt ette saa yhteistä aikaa, elätte vain lapsillenne ja myöhemmin huomaatte, ettette vaimonne kanssa tunne enää toisianne. Vaihtoehtona on sitten joko opetella uudelleen parisuhteen kiemuroita tai erota. Valitettavasti monet huomaavat siinä päälle neljänkympin iässä, että puolison kanssa ei ole enää mitään muuta yhteistä kuin lapset. Ja kun lapset lähtevät maailmalle, mikään ei enää pidä parisuhdetta kasassa.

Yritä keskustella vaimosi kanssa asiasta - asiallisesti. Ymmärrän tavallaan myös vaimoasi (naisena), on niin helppo heittäytyä vain äidiksi, jolloin mies tuntee itsensä aivan ulkopuoliseksi.

Meillä oli aikoinaan sellainen tilanne, että mummo oli enemmän kuin halukas vahtimaan lapsia ja niinpä kävimme yhdessä ja ystävien kanssa ravintolassa aina silloin tällöin. Ja sen jälkeen taas jaksoi temuta muksujen kanssa. Nyt taas pääsisimme lasten puolesta menemään ilman lapsenvahteja, mutta emme viitsi lähteä mihinkään...
 
Elämään tulee vähän jännitystä, kun milloin touhuaa vaatekomerossa, milloin varastossa. En väitä, että aikaa rakasteluun olisi ylen määrin runsaasti pienten lasten vanhemmilla, mutta pienellä kekseliäisyydellä tulee kuin varkain mahdollisuuksia, jotka vaan on osattava hyödyntää.

Toinen asia onkin sitten, jaksaako sitä innostua. Tuon kotirumban pyörittäminen kun vie välillä kaikki mehut...
 

Yhteistyössä