Mitä oikein olen tehnyt??????

[ei minusta ollutkaan tähän]

Tietokoneen näytönsäästäjä menee päälle ja alkaa näytää muistissa olevia kuvia. Esikoinen vauvana, keskimmäinen 1-vuotiaana, kuopus vauvana, jne.
Itkettää. Mitä ihmettä minä olen noille lpasille tehnyt??!! Pilannut ne. Niiden elämän. Miten iloisen nökönen tuo esikoinenkin oli tuossa kuvassa, ihana pieni taapero. Nyt ne on agressiivisia marisijoita eikä syytä tarvi etsiä kaukaa.
En minä ollut riittävän hyvä äiti. Minulta loppui voimat kesken. Mies on pitkiä päiviä töissä. Kaikki ystävät jäi toiselle paikkakunnalle. Kolmas lapsi tuli tehtyä kun töitä ei löytynyt. Oli sellainen kompromissi-ratkaisu. Sen jälkeen löysin "hanttihommia", ei koulutusta vastaavaa. Katkeroitti niin kun jouduin elämään miehen rahoilla eikä saanut tehdä edes oman alan töitä.
Rahat on jatkuvasti tiukalla. Pinna kiristyy. Työpäivän jälkeen täytyy selvitä kolmen kiukuttelevan ja tappelevan lapsen kanssa. Mies tulee vasta tuntia ennen nukkumaanmenoa.
En minä jaksanut. Enkä jaksa. Rähisen, tukistan, raivoan. Itken pahaa mieltäni. Lapset uhmaa entisestään. Tai välillä koittaa lohduttaa. Tarvisin apua arkeen, tiedän kyllä. Mutta keneltäs pyydät??? Neuvolassa en aio puhua halaistua sanaa, kohta on lastensuojelu ovella.
Tai ehkä niin olisparempikin. Ei minulla oo enää mitään annettavaa lapsille. Väsynyt rähisevä äiti. On ne ansainneet parempaa. Ei minulla ole oikeutta saada olla edes niiden äiti.
Tottakai rakastan niitä. Eihän mulla edes ole muuta koko elämässä.
Mutta ei minusta ollutkaan tähän. Huono äiti. Tässäkin olen epäonnistunut. Surettaa lasten takia.

 

[halit]

Miten sä voit ajatella tuollain? Voi hyvänen aika! Olet varmaan todella masentunut ja väsynyt. Pitäiskö sun nyt edes hakea jotain masennuslääkettä lääkäriltäsi? Voi että, ei kaiken tarvitse aina niin täydellistä olla, joskus elämässä on huonojakin ajanjaksoja.

 

[vieras]

täällä yksi jolla samat tuntemukset.. illalla itken itseni uneen kun kaduttaa kaikki äyskimiset lapsille.. olishan sitä tietenkin voinut selittää asiat lempeämmin mutta kun pinna palaa niin huuto alkaa minulta..ja lapset tietenkin matki..

 

[LisaMarie]

Neuvola on just sitä varten, että sieltä saa apua, ennen kun lastensuojelun tarvetta on. Ja lastensuojelustakin saa vaikka kotiavustajan, mikkä kylä nykyään on joku ihan muu nimi...kuulostaa paljon pelottavammalta, siis enemmän sosiaaliselta tukitoimelta. Olikohan se perhetyöntekijä. Ja sen saa joko laittaa kotihommiin, että saa itse laatuaikaa lasten kanssa tai sen voi jättää lasten kanssa kotiin ja lähteä viettämään omaa aikaa tai sen voi lähettää lasten kanssa ulos että saa rauhassa tehdä kotitöitä tai levätä.
Mä en suosittele tuohon kohtaan omalääkäriä van psykiatriaan erikoistunutta lääkäriä. Omalääkäriltä saa vaan reseptin, jolla voi hoitaa oireita, mutta ei terapiaa, jolla hoidetaan itse sairautta.

 

[E]

Lopeta tuo itsesäälissä kieriskely ja hae apua itsellesi ja ennen kaikkea lapsillesi. Soita sinne neuvolaan ja kerro missä mennään, ei tuollaisesta tilanteesta mitään lastensuojelua ovelle saa, mutta apua ja neuvoa voisit saada. Tai jos et neuvolaan halua soittaa, niin soita itsellesi terkkarista aika ja käy kertomassa siitä, miten itse voit. Tilanne ei parane, jos et sille mitään tee. Ja ehkä olisi myös perheen isän syytä miettiä suhdetta työhön, mikä elämässä on tärkeintä, koska selvästi isää tarvittaisiin nyt kotona.

 

[jips]

Ei muuta kuin apua arkeen! Kodinhoitajat tahtoo olla kaikkialla valjastettu nykyisin vanhustyöhön, mutta neuvolasta voisitte saada perhetyöntekijän vaikka pariksi iltapäiväksi viikossa apuun. Se perhetyön muoto vaihtelee eri paikkakunnilla, mutta itse ajattelisin että jos joku ois teitä helppimässä siinä iltapäivä/illan aikana; lapsille touhua, sulle aikaa tehä kotihommat, omaa aikaa, niin jos se siitä sitten soljuis eteenpäin.

Ennen oli niitä kodinhoitajia, joita lapsiperheet sai soittaa apuun. Muistan kun muakin oli hoitamassa sellainen, kun äidin piti lopulta mennä töihin ja mulla keuhkokuume = ei voinut mennä kouluun pariin viikkoon. Sellaisella kyllä oli kynnys matalalla soittaa, mut nykyisin se kynnys on nostettu ylös, kun se on yhdistetty lastensuojelun alle. Mutta ei sitä kannata pelätä!

Entäs sairasloma sulle itselle?

Entä oisko ketään mummua tai jotain, vaikka asuisivat kauempana, että ehtisivät tulla silloin tällöin apuun.

 

[minä]

Joo eihän kukaan yksin tuollaista rumbaa jaksa.

 

[saman kokenut]

Tiedän tunteen... Itekin olin samassa tilanteessa muutama vuosi sitten. Enkä myöskään puhunut neuvolassa enkä soitellut sossuun ym. En vaan uskaltanut. Mulla autto se kun erosin miehestä ja sain joka toinen vknloppu omaa aikaa
Ei ehkä paras ratkaisu mutta meille ainut oikea.
Jaksuja sulle!! Harmin paikka kun Suomessa sossuilla on niin hirveästi valtaa että sinne ei uskalla soittaa oikeasti apua tarvitsevat