R
Renatta
Vieras
Itselläni on vähän ominaisuuksia mitä tulee tämän ajan rakkauden trendeihin. Vartaloni on lihava. Olen selkeästi ylipainoinen. Ikäni ei ole optimialueella. Olen terävä kielestäni, vaadin mieheltä siisteyttä ja omien jälkien siivoamista. Viime aikoina on joutunut silittämään paidatkin.
Joskus valmistan ruokaa ja siivoilen kotia hänen kanssaan.
Seksi on tasaisen varmaa, ei huonoa, mutta yksitotista. Se kuitenkin tyydyttää kohtalaisesti. Pidän miestäni uskollisena vaikka hän työskentelee kaukana kotoa. Kotona vain kaksi kertaa kuukaudessa yht. 6 päivää.
En ole hämmästellyt elämämme, mutta nyt minun eräs ystäväni otti asiamme puheeksi. Hän kertoi hämmästelevänsä, miksi mieheni viitsii käydä kotona. Hän kuulemma saisi paljon nuorempia ja kauniimpia. Tämä ""ystävä"" pohti millä ominaisuudella pidän miestä itselläni.
Aloin miettiä sitä itsekin. Tähän asti en ole pohtinut tuollaisia. Minulle on riittänyt, että viihdymme yhdessä, hauskaakin on, riidellään ja sovitaan. Ei suurta draamaa. Lapsiakaan ei ole, eikä tilata. Nautitaan kotoisista pienistä asioista ja yhdessä matkustelusta.
Mitä rakkaus oikeastaan on?Tiedän vain, että en halua muutosta. Olen tyytyväinen eikä ole ollut isoa tarvetta analysoida asiaa. Selväksi kävi, että ulkopuolisesta tämä ei näytä rakkaudelta.