Mitä sinä tekisit? Mitä mieltä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sillas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sillas

Vieras
Mitä tekisit? Uutena vuotena naapurin nainen soitti. Yöllä siis, että oli huomannut poikansa takissa muutaman poltetun reiän, ja omaansa kuulusteltuaan oli poikani nimennyt syylliseksi. Omaltani asiaa tiedustelin ja sanoi heittäneensä papatteja tuossa pihalla kaksi, joihin tämä naapurin poika oli juossut ottamaan kiinni. Tämä oli myös tyttöni tarina, eri aikaan kysyttynä. Poikani oli ulkona 15 min ilman vahtimistä, enkä tiennyt että papatteja on mukana. Minun vika tietysti, paremmin olisi pitänyt vahtia ettei ota mukaan. Muut paukuteltiin yhdessä. No, uudenvuoden yönä naapuri oli ihan et asia ok, kaikki hyvin, pojat on poikia asenteella. Kovin hilpeä tuntui olevan. Pyysin anteeksi jne. Tänään tuli viesti että jos en korvaa takkia hän tekee ilmoituksen poliisille asioiden kulusta. Vastasin et okei, korvaan, mielellään osan koska omansa oli mukana takin tärvelyssä, ja et mulla ei salattavaa poliisiin päin jos siltä tuntuu. No ilmoitti tämä ei ole eka kerta, kun tämä nainen uhkailee poliisilla ihan tavallisissa lasten välisissä kahinoissa, eikä pelkästään meidän perhettä. Ja yhtään en vähättele, ettei poikani olisi saanut papattia yksin hallussa pitää ja pamauttaa. Ikää lapsilla 12vee. Mitä teen? Jotenki oon niin loppu tuon naisen ailahteluihin ja uhkailuihin että hakekoon sitte viranomaisteitä korvaukset takista myös kun tykkää niin tehdä.
 
Sinuna menisin oman katraan kanssa naapuriin ja lapset olisivat saaneet keskenään muistella ja selvittää tilanteen sinulle ja naapurinrouvalle, ja sitten olisin joko kaivellut kuvetta ja maksanut takista sopivan summan tai odottanut anteeksipyyntöä.

Voittehan te nytkin sinne mennä selvittelemään juttua sen naapurin väen kanssa. Hankalalta ihmiseltä hän tuntuu.
 
Mua oikeesti v***ttaa niin paljon, ettei asoita voi hoitaa niinku normaalit ihmiset. Puhumalla ja sopimalla. Laitoin viestiin, joka tuli työpäivän aikana, että palataanko asiaan illalla.

Muutkin asiat missä se on poliisilla uhkaillut on ollee tyylin, et toisten lapset on vienyt heidän poikien majasta jotain ja hänen lapset ei ole noissa tilantissa olleet sen syyttömämpiä kun muutkaan, Normaaleja lasten kahinoita siis.
 
hei älä oikeesti nyt vaivaa mieltäs tollasella, kuule kun se naapurin ämmä poliisille tollasesta ilmottaa niin poliisi on vaan että voi voi. niillä on vähä tärkeempääkin tekemistä!!!
 
No, jos se naapurin poikakin oli siellä mukana paikuttelemassa papatteja muitten kanssa, ja sekin on alaikäinen niin ihantyperää räyhätä tollaisesta. Yrittää vaan maksattaa sulla lapsensa kuteet.

Sanot, että et maksa penniäkään. Naapuri on itse antanut alaikäisen lapsensa osallistua touhuihin, mitkä on laissa kiellettyjä. Hänen olisi pitänyt myös valvoa lastaan. Niinkuin sinunkin, myönnät sen heti.
Mutta, että sitä ei voida todistaa miten ne jäljet hänen lapsenaa takkiin ovat tulleet, sitähän ei todellakaan voida todistaa, koska hänen lapsensa oli mukana papattien räjäyttelyssä.
Jos vänkyttää sanot että siitä vaan, mennään oikeuteen.
Ei muuten mene.
 
HÄNEN lapsellaan ei ole ollut omia papatteja, mun on. Tämä syy siis siihen miksi poikani on syyllinen. Hänen lapset toki aina on olkona yksikseen, isompi vanhtii 4 veetä jatkuvasti.

Mä en jaksa tuon kanssa alkaa vänkäämään, enää mitään, maksa en mitään ja jos viranomaiset ottaa yhteyttä hoidn asian heidän kanssaan. En vaan JAKSA enää.
 
NYT AUTTAKAA?

Sen naisen ÄIDILTÄ tuli tänään uhkailuviesti. Ilmoittaa poliisille jos en maksa oli viesti.

Mä' oon ihan hukassa tollasten ihmisten kanssa, samalle tasolle en halua vajota, eli riitelemään, mut vastaanko sille ja mitä?

Taidan itse soittaa poliisille huomenna et mitä tuollaisille voi tehdä!?
 
Siis etkö sä kirjoittanut että ne on jo ilmoittanut poliisille ja nyt sitten uhkailee että jos et maksa niin ilmoittavat? :D Jos näin on niin taitavat vaan jauhaa paskaa ja yrittävät maksattaa sulla takkejaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;25352629:
Mitenhän herkästi poiliisi tuosta lastensuojeluilmoituksen tekee?

Sen olisi vähän niin kuin virkansa puolesta pakko ilmoittaa asiasta. Mutta mikäs siinä. Siinähän sitten ilmoittaa ja selvitätte asian. Ja pidä ne uhkailuviestit tallessa jotta niiden jatkuessa voit jättää syytteen häiriköinnistä tai kotirauhanrikkomisesta tms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen;25361036:
Joo, tytär ilmoitti eilen soittaneensa poliisille, ja äiti laitto et soittaa jos ei makseta! PRKL ärsyttää tollaiset.

Eli valehteli jo tosta, eiköhän se voi valehdella muustakin. Älä maksa mitään, ne vaan yrittää saada ilmaisen takin. Ja älä huoli mistään lastensuojeluilmoituksista tms. VAIKKA naapuris ilmoittais poliisille niin kyllä, siitä voi mennä ls-ilmo mutta luultavasti sieltä vaan soitetaan sulle, kysellään onko kaikki muuten ok ja jos on niin sanovat vaan että ei tässä sitten mitään jatkotoimenpiteitä tarvita, heihei.
 
Jos vastaat niin vastaa vaikka että miten hän ensin sitten sanoi asian olevan ok ja miksi alkaa heti uhkailemaan poliisilla ym. eikä selvitä asiaa kuten normaalit ihmiset. Ja riippuen siitä mitä hän vastaa voit sanoa ettet koe olevasi korvausvelvollinen tuossa asiassa vaikka osittain on sun vikasi mutta se ei ole sun vika että naapurin poika juoksi papatteihin.
 
Vastaa asiallisesti tekstiviestillä, että "koska lapsemme leikkivät yhdessä papateilla, voin maksaa puolet takin hinnasta"
jos esimerkiksi se olisi sinusta kohtuullista tai ylipäätään kertoa aiotko maksaa vai et.

Enempää ei kannata kommunikoida. Sen sijaan ne vastausviestit ja muut tiedotteet, joilla teitä lähestytään kannattaa pitää tallessa.
 
Asiaa tässä hetken pohdittuani ja mietittyäni ajattelin nyt sanoa kuitenkin mielipiteeni..
Raketit, papatit, sädetikut ym ovan lailla kielletty alle 18 vuotiailta. Alle 18 vuotiaalle ilotulitteiden antamisesta voidaan tehdä poliisille ilmoitus, josta poliisi tekee myös lastensuojeluilmoituksen. Ja nykyään lastensuojeluilmoitus ei ole enään pelkkä puhelin soitto vaan jokaisesta ilmoituksesta tehdään kunnon selvitykset ja varsinkin, kun ilmoituksen tekee poliisi.

Jos kyseessä olisi oma lapseni olisin ensimmäisenä tietenkin kysynyt että eihän lapselle tullut vammoja ja sen jälkeen alkanut tiedustelemaan miten asiasta saataisiin ratkaisu ilman, että siihen tarvitsee sotkea viranomaisia. Kantaisin kuitenkin vastuuni, jos omalle lapselleni antama raketti olisi polttanut vaikka vain muutaman reiän toisen takkiin ja maksaisin tottakai osan takista tai koko takin riippuen nyt asian sopimisesta.

Jos taas oma lapseni olisi ollut kohteena oli se sitten heitetty tahallaan, osunut vahingossa ja ollut kenen tahansa syy niin kyllä minäkin olisin vaatinut korvausta takista (oletan että näin olisit myös varmasti itse toiminut). Minä olisin jopa tehnyt ilmoituksen poliisille seuraavista syistä : ilotulitteiden antaminen lapselle ja ilman riittävää valvontaa.

En mitenkään halua asiaa vähätellä enkä aiheuttaa kenellekkään mielipahaa, mutta minä en antaisi alaikäisen käsiin ilotulitteita ja tästä syystä meille ei niitä edes osteta (järjetöntä rahan hukkaan laittamista), meidän lapset ovat tyytyneet katsomaan kauniita raketteja toisten ampumana, joko ihan koti ikkunasta tai syrjästä missä vaaraa ei ole!!
 
Yhdyn samaan edellisen kirjoittajan kanssa. Mitään ilotulitteita tai sen sellaisia ei saa antaa ala- ikäisille. Alle 18-vuotias ei paukuttele mitään. Alun alkaen niitä ei olisi pitänyt lapselle antaa. Ok on, että myöntää lapsen olleen ala-ikäinen mutta siitä pitäisi jo tajuta, että niitä ei saa lapselle antaa. Järjen käyttö on sallittua ja vastuun ottaminen.
Tarvitseeko korvata, mielestäni osittain kyllä koska hän äitinä on vastuussa siitä että hänen ala-ikäinen lapsensa on heitellyt papaatteja pihalla.
Koen, että siinä ei ole mitään väärää kun poliisilta kysyy miten tulisi toimia! Eikä todellakaan tarvitse vänkää, kantaa vastuun. Homma on siinä!
 
No jos olet päättänyt että et maksa mitään ja opetat lapsellesi että sieltä mennään mistä aita on matalin. Sinä ja lapsesi teette mitä haluatte ja mitä huvittaa, msitään ette vastuuta kanta, teoistanne. Teillä on oikeuksia, ei velvollisuuksia. Te ette kunnioita ketään. Niin sinä et maksa ja piste. Se on tullut jo selväksi.
 
Ajattelin kertoa myös oman kokemukseni vastaavanlaiseata tapauksesta. Kyseessä lähes samanlainen tapaus jossa minun lapseni ( tuolloin alaikäinen ) oli ottanut salaa muutaman raketin ja niitä heitellessä/ammuskellessa oli sitten naapurin lapsen vaatteet saaneet palojälkiä, meni siis takki ja housut. Näin lyhyesti kerrottuna asia eteni poliisilta lastenvalvojalle ja siitä edelleen oikeuteen asti jonka minä omalla huolimattomuudellani hävisin. Maksoin siis vaatteet, sakot ja oikeudenkäyntikulut. Sakot tuli erikseen minulle oman huolomattomuuteni takia koska en ollut piilottanut niitä raketteja tarpeeksi hyvin.Jos olisin alunalkaen heti korvannut ne vaatteet olisi rahallinen korvaus jäänyt paljon pienemmäksi. Harmittaa sekin että meidän nimi taitaa löytyä sekä poliisin että lastensuojelun arkistoista.
Omasta tapauksestani viisastuneena olen samaa mieltä edellä olevien kommenttien kanssa.
 

Yhteistyössä