Mitä tämä voi olla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Auttakaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minulla oli tuonkaltaisi oireit kilpirauhasen liikatoiminnassa. Lisäksi nukkumaan mennessä kuulin sydämeni lyönnit korvissani niin häiritsevästi etten meinannut saada nukahdettua.
En itse tajunnut oireiden olevan yhtään mitään, mutta lääkäri huomasin leikkaussalissa, että leposykkeeni on 120 -130 ja alkoi epäilemään liikatoimintaa. En uskonut häntä vaikka aloinkin syömään lääkkeitä kiltisti. Tilanne korjaantui eikä tuo vaiva ole sen jälkeen minua vaivannut.
 
Ei ole työuupumusta ainakaan, olen ollut viimeset 3 vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä..
Stressiä on ollut paljon enemmän viime kevään ja kesän ja syksyn aikana kuin mitä nyt.
Eniten pelkään jotain sydämessä olevaa vikaa.
Pelko on ihan kamalaa!!
 
Tuota pienehköä muljahtelua tuntunut pitkin päivää, ei kamalan voimakkaita mutta tunnen ne kuitenkin sellaisena pienenä tunteena rinnassa.
En tiedä mitä teksisin, mikä auttaisi, mistä tämä yhtäkkiä alkoi?
Olen itkenyt monta kertaa eilen illalla ja tänään, että kuolen ja tyttö jää ilman äitiä.
Psyykeeni romahtaa, sekoan ym.ym.
 
Mulla on myös ahdistuneisuushäiriö ja siitä johtuen tulee välillä täysin harmittomia sydämen liikalyöntejä. Tuntuu kuin sydän jättäisi ensin lyönnin välistä ja sitten "kirisi" sen nopeammilla lyönneillä. Noita tulee aina silloin kun stressaan tosi paljon.
 
Mulla on joskus ollut just että silloin tällöin tuntunu, mutta nyt tosi tiheään ja sitte
ne oudot yölliset olot, kun menee vuoteeseen. Tunne,että sydän tulisi rinnasta ulos, semmoinen lepatus ja tosi outo tunne, kuin olisi "sisällä joku kramppi" mutta tunteena äärimmäisen pelottava kokemus! Ja epämiellyttävä.
 
[QUOTE="Aloittaja";23081810]Mulla on joskus ollut just että silloin tällöin tuntunu, mutta nyt tosi tiheään ja sitte
ne oudot yölliset olot, kun menee vuoteeseen. Tunne,että sydän tulisi rinnasta ulos, semmoinen lepatus ja tosi outo tunne, kuin olisi "sisällä joku kramppi" mutta tunteena äärimmäisen pelottava kokemus! Ja epämiellyttävä.[/QUOTE]

Jos menisit vaikka lääkärissä käymään? Päivystyksessäkin ottavat sydänfilmin jos siltä tuntuu. Itse olen tosiaan noiden takia käynyt ja sydän kuvattukin kun noita tuli tosi paljon eikä sydämessä silti ollut mitään vikaa. Tuo oli juuri niinä aikoina kun ahdistus oli pahimmillaan. Oletko huomannut että olisit ollut ahdistuneempi viime aikoina kuin normaalisti?
 
mulla kerran kesti tuollainen oireilu n. puoli vuotta ja olin tulla hulluksi ja pulkäsin kuolevani. siis sydän jyskytti korvissa asti, hengitys tuntui tosi vajavaiselta (hirveä tunne), heräsin juuri kun olin nukahtanut, tuska hiki ja vilun väristykset, välillä valvoin neljättä tuntia odotellen unta. ym.

laukkasin lääkärissä ja sydänfilmeissä. ja juuri kun kohtaus oli päällä ja se saatiin filmille mutta normaali oli. ainoastaan verenpaine oli pilvissä sillä hetkellä. minulla oli tosi stressaava elämäntilanne. ja kesti tosi kauan ennen kuin alkoin palautumaan ja oireet vähenemään.

minä olen tosin diagnosoinut itse itselleni ahdistuneisuushäiriönja ylihuolestuneisuuden. lääkärissä laittoivat stressin ja uupumuksen piikkiin.
 
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ahdistuneisuushäiriön takia.
Nostelen vielä. Kiitos vastauksista, kuulisin niitä mielellään vielä lisää.
Ja mulla on sellainenkin pelko, että pelottaa mennä uudelleen sydänfilmiin jos siinä sitten
sattuukin näkymään jotain vakavaa ja joudun sairaalaan ym.
 
Mulla oireili kilpirauhasen vajaatoiminta noin (tiedän, että on yleensä liikatoiminna oire).
Samoin itselläni on rintaranka usein jumissa ja se tekee muljahduksia, rytmihäiriöitä, ajoittaista tykyttelyä ja sellasta, että sydämenlyönnit tuntuu tosi voimakkaana. Ja siihen kuuluu, ettei meinaa saada vedettyä keuhkoja täyteen ilmaa. Siksi haukottelen silloin paljon, koska ainoastaan silloin keuhkot täyttyy kunnolla.
 
Mulla on kanssa aika ajoin ollu samanlaisia tuntemuksia ja käynyt niiden takia päivystyksessäkin. EKG:ssä ei näkyny mitään, mutta lääkäri kuuli kyllä lisälyönnit. Sano niiden olevan vaarattomia lisälyöntejä, mitkä voi johtua esim. stressistä ja ne harvoin tosiaan filmillä näkyy. Joten jossain määrin "normaalia". :)
 

Yhteistyössä