Mitä tämä voisi olla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huolestunut.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huolestunut.

Vieras
Pojalle nousi kuume torstai-iltana 38 asteeseen, perjantain jälkeen ei enään kuumetta. Nyt kahtena aamuna valittanut yöhikoilusta ja kaulalla suurentuneut imusolmuke. Pikkasen yskää mutta kurkku ei ole kipeä. Pojalla ikää 11v. Tulee jotenkin imusolmuke syöpä mieleen.
 
ettei olisi pusutauti??

Mononukleoosi, kansanomaisemmin myös "pusutauti", on Epstein-Barrin viruksen tai sytomegaloviruksen aiheuttama tartuntatauti johon liittyy usein kovaa kurkkukipua. Tauti on tavallisin nuorilla ja tarttuu syljen, veren tai kosketuksen välityksellä. Itämisaika on 7-50 vuorokautta

Pikkulapsilla mononukleoosi saattaa mennä ohi huomaamatta tai aiheuttaa vain lievän kuumetaudin. Vanhemmilla potilailla oireet voivat olla paljon voimakkaammat: korkeaa kuumetta, nielutulehdusta, lihaskipuja, imusolmukkeiden ja pernan suurenemista. Joissain tapauksissa myös maksatulehdusta esiintyy.

Joka kuudennella potilaalla tauti alkaa silmäluomien turvotuksella. Joka kymmenennellä potilaalla esiintyy punapilkkuista ihottumaa.

Mononukleoosin varmistamiseksi voidaan tutkia potilaan verenkuva tai tehdä mononukleoosia tunnistava pikatesti. Epäselvissä tapauksissa voidaan määrittää verestä vasta-aineita Epstein-Barrin virukselle. Kurkkukipuisilta mononukleoosipotilailta tutkitaan yleensä myös nieluviljely, koska usein potilaalla on samanaikaisesti streptokokin aiheuttama nielutulehdus eli angiina.

Yleensä mononukleoosi paranee itsestään muutaman viikon kuluessa. Kuumetta saattaa kuitenkin jatkua 1-6 viikkoa. Epstein-Barrin virukseen sopivaa täsmälääkettä ei ole ja antibiootit eivät virukseen tepsi.

Arvioiden mukaan n. 90-95 prosentilla maailman ihmisistä on Epstein-Barrin viruksen vasta-aineita, jotka ovat syntyneet aikaisemmasta altistumisesta virukselle. Viruksen tarttuminen lapsuudessa voi olla oireeton, joten mononukleoosi on tyypillisesti hygieenisessä ympäristössä kasvaneiden länsimaisten nuorten aikuisten tauti.
 

Yhteistyössä