Mitä teen, kun en pidä lapsestani...

["noo"]

Sun pitää hakea nyt teille apua. Sulle ja lapsellesi, mutta myös sulle itsellesi. Ota yhteyttä neuvolaan! Ja kerro niin kuin asia on.

 

[tassun]

..... pyydä perheneuvolasta apua. Oma ajatukseni on, etyä lspsi reagoi ympäristöön, väsymykseesi, turhautumuseesi ja kasvatustaitojen puutteeseen. Linusta tuntuu ettet osaa vain siksi ettet itse ole saanut mallua kuinka olla vanhempi. Ensikodit myös auttavat ihan kädestä pitäen, ja joillakin paikkakunnilla lasten-ja nuorten psykpolilla on kotiryhmiä jotka vain tulevat kotia auttamasn arjen opettelussa.
Kuullostaa että olet aika yksin murheidesi kanssa? Ja vaihtoehdoksi osaat miettiä/muut tarjoavat vain sitä samaa vanhaa eli lapsesta luopumista. Toki jos et lastasi halua pitää ja tiedät mummolan olevan hyvä ja rakas paikka, niin sittenhän asia on selvä. Ja toki lapsi voi käydä olla luonasi niin paljon kuin teistä tuntuu. Näin tyttö tietää ettet ole hylännyt häntä. Onhan toiset yhteishuoltajuudessakin olevat lapset melki samanakin päivänä kummankin vanhemman luona jos lähekkäin asuvat.
Mutta jos periaatteessa haluaisit lapsesi pitää, tilanne vain tuntuu niin hankalalta, niin hae apua. Mummo varmasti auttaa kun tarviit lepoa. Perheneuvolan psykologi (ilmainen) voi auttaa ymmärtämään miksi sinun on vaikea kestää lapsen kiukuttelua ja neuvoa kuinka tilanteista selvitään ilman koko päivän kestävä kiukuttelua. Selvästi haluat kuitenkin olla tekemisissälapsesi kanssa koska veit hänet sinne lintsillekin, ja totta kai lapset sielä k6ukuttelevat kun eivät saa tarpeeksi herkkuja, rahaa tai pääse isojen laitteisiin. Asia ehkä meni pieleen siinä ettette ehkä k6mpikaan osaa viedä kiukuttelua loppuun. Sinä olla provosoitumatta liikaa ja laittaa rauhassa selkeät säännöt ja rajat lapselle, eikä lapsesi osaa lopettaa kiukuttelya ja pyytää anteeksi koska sitä ei ole hänelle kukaan johdonmukaisesti opettanut. Ja lapsikin pystyy yleensä rauhoittumaan vasta sitten kun näkee että aikuinen on rauhoittunut.
Kyllä asiat järjestyy <3 niin tai näin, kuullostat silti osaavan tehdä asiat vastuullisesti, olla riittävän hyvä äiti lapsellesi

 

[astrolabe]

Öhm, lapsi kiukuttelee niin äiti sanoo, ettei pidä lapsesta?

 

["Vieras"]

Ei sitä tarvitse kauhistella, se on vain elämää ja varmaan parempi näin loppujen lopuksi kuitenkin lasten äitiä ei ole enää, mutta ei kyllä eläessäänkään lapsiaan paljon tavannut. Oon kuitenkin syntymästä asti hoitanut lapseni.

Lasten äidille tapahtui

 

["vieras"]

Ei sitä tarvitse kauhistella, se on vain elämää ja varmaan parempi näin loppujen lopuksi kuitenkin lasten äitiä ei ole enää, mutta ei kyllä eläessäänkään lapsiaan paljon tavannut. Oon kuitenkin syntymästä asti hoitanut lapseni.

Otan osaa, luulin aina että olette eronneet ... Mihin hän kuoli?

 

[Miili]

Luin vaan aloituksen ja mielestäni tyttösi kuulostaa
suhteellisen normaalilta 8 vuotiaalta.

 

["vieras"]

Mun 8 v käyttäytyy noin kun se on surullinen ja hakee huomiota.
Entäs jos koittaisit kasvaa aikuiseksi, ja vietät sen lapsen kanssa aikaa ihan kotona, luette, leivotte ja halitte. Jo alkaa kiukku hiipua.

 

[clpoi]

Kehotat hylkäämään lapsen! Minulla on ollut huolehtivat ja tasapainoiset vanhemmat heti siitä lähtien, kun minut hylättiin. Ei se ole sitä hylkäämistä korvannut.
Hylätköön ap lapsensa, jos niin päättää tehdä, mutta ymmärtäköön silloin sen tosiasian, että on todella hylännyt lapsensa. Sillä on seuraukset olipa minkälaiset tukijoukot kasattu ottamaan kiinni se lapsi. Jos ap haluaa tehdä niin kuin on paras, niin pitää lapsensa ja muuttaa tunteensa. Hän voi tehdä myös niin.

Aina lähdetään liikkeelle näillä erityistapauksilla. Esim. eikö saisi erota, jos mies on väkivaltainen ja tadaa tulos on se, että erotaan jos paremmannäköinen tai parempituloinen kävelee vastaan. Ei nyt ruveta kaunistelemaan lapsenhylkäystä. Vai halutaanko me oikeesti, että siitä tulee yhtä hyväksyttyä kuin avioerosta? Syllistää ja tuomita ei muka saisi, mutta onko oikein että aikuinen, joka aina on syyllinen lapseen nähden vapautetaan syyllisyydestä. Jos väärintekijä saa armon ei hän opi oikeutta.

Eihän tietysti lynkkausmentaliteetilla mitään saavuteta, mutta oikeassa olet, että aikuisen on vastattava teoistaan. Miksei voi nähdä asiaa niin, että on toiminut huonosti ja vastuuttomasti lasta kohtaan ja tässä vaiheessa yrittää korjata tilanne. Jos kuitenkin mieluummin hylkää oman lapsensa, joka reagoi rakkauden ja huolenpidon puutteeseen (jonka hänelle on äiti aiheuttanut) ilman että edes yrittää hakea apua, on kyllä aika arveluttavaa. Vai onko ap yrittänyt saada ulkopuolista apua viime vuosina? Joku lintsin reissu ei todellakaan korvaa vuosien välinpitämättömyyttä. Ei se lapsi pahuuttaan noin käyttäydy.

Eikö kannattaisi yrittää jostain (perheneuvola tms?) saada konkreettisia neuvoja siihen, mikä vuorovaikutuksessa mättää ja miten sitä lähteä korjaamaan. Tuskin on myöhäistä vielä. Jos motivaatiota ei ole, niin varmasti tytöllä on parempi asua pysyvästi kodissa, jossa on tasapainoisia aikuisia ja rakastava ilmapiiri. Kuinka tyttö käyttäytyy muuten ollessaan mummolassa, minkälaiset on tytön ja mummon välit?

 

["vieras"]

Eihän tietysti lynkkausmentaliteetilla mitään saavuteta, mutta oikeassa olet, että aikuisen on vastattava teoistaan. Miksei voi nähdä asiaa niin, että on toiminut huonosti ja vastuuttomasti lasta kohtaan ja tässä vaiheessa yrittää korjata tilanne. Jos kuitenkin mieluummin hylkää oman lapsensa, joka reagoi rakkauden ja huolenpidon puutteeseen (jonka hänelle on äiti aiheuttanut) ilman että edes yrittää hakea apua, on kyllä aika arveluttavaa. Vai onko ap yrittänyt saada ulkopuolista apua viime vuosina? Joku lintsin reissu ei todellakaan korvaa vuosien välinpitämättömyyttä. Ei se lapsi pahuuttaan noin käyttäydy.

Eikö kannattaisi yrittää jostain (perheneuvola tms?) saada konkreettisia neuvoja siihen, mikä vuorovaikutuksessa mättää ja miten sitä lähteä korjaamaan. Tuskin on myöhäistä vielä. Jos motivaatiota ei ole, niin varmasti tytöllä on parempi asua pysyvästi kodissa, jossa on tasapainoisia aikuisia ja rakastava ilmapiiri. Kuinka tyttö käyttäytyy muuten ollessaan mummolassa, minkälaiset on tytön ja mummon välit?

Kiva ja hienoa jos ammattiapu pystyy antamaan ap:lle työkaluja ja apua olla rakastava ja huolehtiva äiti.. Jotenkin ap:n asenne on kuitenkin niin vinsahtanut, aivan kun lasta voi heitellä ja pompotella miten sattuu! Se lapselle tosi raskasta.

Uskon että ap:lle on annettu mahdollisuuksia kun kerran lasun asiakkaana on ollut - ja lapsi asunut jo lastenkodissa. Ehkä nyt on lapsen paras päästä aidosti välittävään ympäristöön ja saada vihdoin tasapainoiset kasvattajat, ketkä eivät hylkää :/

 

[Elisa Day]

[QUOTE="vieras";28834138]Kiva ja hienoa jos ammattiapu pystyy antamaan ap:lle työkaluja ja apua olla rakastava ja huolehtiva äiti.. Jotenkin ap:n asenne on kuitenkin niin vinsahtanut, aivan kun lasta voi heitellä ja pompotella miten sattuu! Se lapselle tosi raskasta.

Uskon että ap:lle on annettu mahdollisuuksia kun kerran lasun asiakkaana on ollut - ja lapsi asunut jo lastenkodissa. Ehkä nyt on lapsen paras päästä aidosti välittävään ympäristöön ja saada vihdoin tasapainoiset kasvattajat, ketkä eivät hylkää :/[/QUOTE]

tätä minäkin ajoin takaa. Lapselle ei ole hyväksi pompotella ympäriinsä. Jos ei pysty lapsesta huolehtimaan, niin paras ja rakastavin teko on myöntää se ja etsiä lapselle se tasapainoinen ja rakastava, ennenkaikkea PYSYVÄ koti.

 

["aloittaja"]

Ei sitä tarvitse kauhistella, se on vain elämää ja varmaan parempi näin loppujen lopuksi kuitenkin lasten äitiä ei ole enää, mutta ei kyllä eläessäänkään lapsiaan paljon tavannut. Oon kuitenkin syntymästä asti hoitanut lapseni.

voi että, olen pahoillani silti kokemastasi ja lastesikin puolesta. Ei ole helppoa menettää äitiään ja puolisoaan. Osanottoni.

 

[Yh-isä]

[QUOTE="aloittaja";28834578]voi että, olen pahoillani silti kokemastasi ja lastesikin puolesta. Ei ole helppoa menettää äitiään ja puolisoaan. Osanottoni.[/QUOTE]

Kiitos, oltiin kuitenkin erottu muutama vuosi ennen tapahtunutta. Ja kyllä sinä selviät, tarvitset vain tukea elämääsi

 

["vieras"]

Sinulle on annettu ihana ja haastava lapsi, lähde hänen kanssa yhdessä selvittämään mikä toisi avun teidän kahden väliseen vuorovaikutukseen. Jokainen äiti inhoaa omaa lastaan jossain vaiheessa, ihan varmasti mutta se ei tarkoita että lapsi annetaan pois ja asia on sillä selvä. Minulla on 3 lasta, 3 ihanaa lasta joita olen sydän verellä rakastanut mutta vanhin heistä 4 luokkalainen oireilee pahasti murrosiän vuoksi( kaikille tiedoksi, murrosikä ei ala vasta ylä-asteella) , olen tuntenut omat voimavarani hyvin vähäisiksi ja olo on kuin jyrän alle jäänyt joka ilta. Hän sanoo kaiken, hän tekee kaiken, hänellä on paha olla, mutta ei itsekään tiedä miksi, mitä hänen kehossaan ja mielessään tapahtuu. Vaikeimpina hetkinä olen halunnut muuttaa pois ja antaa isän kasvattaa, lähteä vaan pois ja kuvitella että viikonloppuisin sieltä tulee kylään vierailulle äidin esikoinen, ihana reipas poika. Ei se elämä niin mene, minä olen aikuinen, hän on lapsi, minä sanon rajat, minä otan vastaan kaiken mitä tulee mutta en käännä koskaan hänelle selkääni, sillä jos hänet nyt hylkäisin niin hän menisi rikki ja koko tulevaisuuden miettisi miksi??? vain koska hän kasvaa ja joillakin kasvaminen ottaa koville, joillakin se todella tuntuu enemmän kuin perus kiukuttelut siitä mitä haluaa ja mitä saa. Hän kiukuttelee minulle koska rakastaa minua ja koska luottaa minuun. Aloittaja, älä vaan tee virhettä ja anna lastasi pois, hän tulee aian ksymään itseltään, mitä teki väärin, miksi äiti minut laittoi pois. Peilaat itseäsi lapsesi kautta ja sinuun sattuu koska et halua nähdä sitä mistä olet itse jäänyt paitsi.