Meillä tuossa 3 ikävuoden kohdalla alkoi myös eräänä päivänä päivähoitokielteisyys. Kuukauden verran vein aamuisin itkevän, surkean lapsen hoitoon ja jätin hänet huutavana hoitajansa syliin. Päivät meni kuitenkin sitten hyvin ja iltapäivällä ei ollut mitään kiirettä lähteä kotiin. Kyseessä oli siis testausvaihe ja samoin tulevina kuukausina meillä testattiin kaikki arkirutiinit syömisestä, nukkumaan menemisestä ja iltapesuista lähtien. Kuulemani mukaan monilla muilla saman ikäisillä oli näin eli kyseessä taisi olla se kuuluisa 3-vuotisuhma. Tuossa hoitoon menosta silloin aina sitten iltaisin lapsen kanssa kotona juteltiin ja selitin hänelle, miksi äiti käy töissä ja hän on hoidossa. Aamulla käyttöön otettiin tarrat eli reippaasta pukemisesta sai yhden tarran ja autoon tulemisesta toisen. Kiukuttelua ei tietenkään lapselta voinut kieltää, koska täytyi hänellä säilyä oikeus osoittaa tunteensa. Vähitellen ongelma poistui, yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja aamut alkoivat sujumaan taas ilman suuria ongelmia. Voimia! Tuo on todellakin raskas vaihe, mutta se loppuu aikanaan. Ja ihmettelijälle: Kyllä joidenkin vanhempien on ihan oikeasti pakko vain käydä töissä, jotta saa rahaa elämiseen. Ja minä haluan opettaa omalla töissä käymiselläni lapselleni vastuuta, että oma toimeentulo on ihan itse ansaittava. Lisäksi lapselle tulee mielestäni myös opettaa se, että kaikki asiat elämässä eivät ole välttämättä hauskoja tai kivoja, mutta silti ne vain täytyy tehdä. Ei minustakaan ole joka aamu mukavaa herätä töihin, mutta näin aikuisten on vain tehtävä.