A
ap äiti
Vieras
Meillä minä lähden yleensä aikaisin töihin, mies herää lapsen kanssa, hoitaa hänen aamutoimensa ja vie hänet pph:lle. Mies hoitaa myös lapsen iltaisin jos minulla on iltavuoro (tulen silloin kotiin vasta lapsen mentyä nukkumaan), kuten myös viikonlopputöiden osuessa kohdalle. Miehellä ja lapsella on siis päivittäin kahdenkeskistä aikaa ja heillä menee kuulemma ihan mukavasti kahdestaan. Nyt poika on kuitenkin ruvennut kiukuttelemaan, että isä ei saa antaa syömistä/juomista, ei saa tulla paikalle jos minä olen pojan kanssa vaikka syömässä aamupalaa, suihkussa tms. Poikaa selvästi harmittaa, jos isä keskeyttää äidin ja pojan kahdenkeskisen ajan, alkaa huitoa, rupeaa työntämään isää ovesta ulos ja suuttuu jos isä ei tottele. Minua harmittaa aivan erityisesti, jos minä olen kotona ja teen jotakin omaa hommaa, eikä valmiiksi keittiössä oleva isä saa antaa lapselle syömistä tai juomista kun hän sitä pyytää, vaan tulee kauheat "Äitti! Äitti!" -huudot ja raivarit. En ymmärrä mitä syytä pojalla on tuohon, kun saa olla kahden kesken kummankin vanhemman kanssa joka päivä, eikä ole aikaisemmin tehnyt tuollaista. Onko tähä mitään keinoa olemassa? Pitääkö vaan kuunnella sitä huutoa päivittäin? Mieheni on sitä mieltä, että ei pitäisi huudattaa vaan minun pitäisi kävellä keittiöön antamaan syömistä tai juomista ja se ei varmaan ainakaan edistä tuon käytöksen loppumista. Noista tilanteista joissa isä ei saisi esim. tulla aamupalalle, selvitään sentään aika useasti neuvottelemalla.