mitä tehdä kun pinna ei kestä lasten kanssa?

[MyyMuikkunen]

Mä olin ihan samassa tilanteessa 3 vuotta sitten. Tuolloin esikoinen oli reilun puolentoistavuoden ikäinen ja vauva 4 kk. Mieheni aloitti juuri tuolloin reissutyön ja olimme juuri muuttaneet uuteen kotiin, uudelle alueelle. Olin niin rikki, että soitin ja itkin kunnalle, että voisinko saada esikoiselle hoitopaikkaa. Lupasivat 4 kuukauden jonotuksen jälkeen... Tunsin, ettei siitä sitten olisi ollut enää apua. Kunnan päivähoitoihminen mulle puheli rauhallisesti puhelimessa, ettei se hoitoon laittaminen olisi esikoisen kannalta hyvä ratkaisi ja varsinkin jos se tehdään vain siksi, että äiti ei jaksa ja että äiti saisi olla vain vauvan kanssa. Hänkin on kuitenkin vielä niin kovin pieni.

Mä aloin suhtautua asiaan niin, että nyt on rankkaa kahden "vauvan" kanssa, mutta että joka viikon jälkeen lapset on taas isompia ja aina ollaan menossa kohti vähän helpompaa arkea. Mun henkireiäksi tulivat juuri nuo perhekerhot, jossa kävimme kerran viikossa, sekä muiden kotiäitien kanssa puistotreffit ja varsinkin kyläilyt. Vaikka kädet oli täynnä ja meteli välillä huumaava, oli kaikista parasta se, että sai vastaavassa tilanteessa (tai isompien lasten kanssa kotona) olevan äidin vertaistukea ja seuraa.

Niin huomasin yhtäkkiä kevään ja kesän saapuneen ja voi kuinka elämä helpottui! Seuraavana syksynä ja talvena olikin jo ihan eri meininki, kun vauvakin sai jalat alleen ja äitikin sai vähän vapaata käsilleen.

Joten jos uskot, mä todellakin tiedän miltä susta tuntuu. Rankkaa on, mutta kyllä se helpottaa. Ja palkitsee! Nyt meidän reilu 4,5v ja 3v4kk on ylimmät ystävykset ja äidilläkin on jo välillä ihan omaa aikaa.

Tsemppihali!

 

[Kimalle84]

Meillä oli sama tilanne, nyt vauva on 6kk ja tilanne on paljon parempi. Olin ihan rikki ekat kuukaudet vauvan syntymän jälkeen. Esikoinen oli silloin siis 1v.

Eikö ole ystäviä/sukulaisia jotka auttaisivat?

Mikä ihmeen pakko on tehdä ne lapsensa noin pienillä ikäerolla että itse on sitten puhki eikä kukaan nauti tilanteesta, lapset vähiten. Eikö voi nauttia yhdestä kerrallaan niin kaikilla hyvä olla.

Eihän se mikään pakko olekaan, mutta sattuivat nyt tupsahtamaan tähän elämään. Ja kuten sanoin, tilanne näyttää koko ajan valoisammalta

 

[Nana]

Meillä oli sama tilanne, nyt vauva on 6kk ja tilanne on paljon parempi. Olin ihan rikki ekat kuukaudet vauvan syntymän jälkeen. Esikoinen oli silloin siis 1v.

Eikö ole ystäviä/sukulaisia jotka auttaisivat?

Mikä ihmeen pakko on tehdä ne lapsensa noin pienillä ikäerolla että itse on sitten puhki eikä kukaan nauti tilanteesta, lapset vähiten. Eikö voi nauttia yhdestä kerrallaan niin kaikilla hyvä olla.

Eihän se mikään pakko olekaan, mutta sattuivat nyt tupsahtamaan tähän elämään. Ja kuten sanoin, tilanne näyttää koko ajan valoisammalta

Ikinä en ole katunut pientä ikäeroa. Alussa oli rankkaa, mutta nyt ei lapsia huomaakaan, kun leikkivät toistensa kanssa tiiviisti. Nyt niillä perheillä on rankkaa, joilla on isot ikäerot, kun lapset ei viihdy niin hyvin keskenään ja leikit on niin erilaisia. Siellä on aina joku roikkumassa lahkeessa.

 

[vieras]

Meillä oli sama tilanne, nyt vauva on 6kk ja tilanne on paljon parempi. Olin ihan rikki ekat kuukaudet vauvan syntymän jälkeen. Esikoinen oli silloin siis 1v.

Eikö ole ystäviä/sukulaisia jotka auttaisivat?

Mikä ihmeen pakko on tehdä ne lapsensa noin pienillä ikäerolla että itse on sitten puhki eikä kukaan nauti tilanteesta, lapset vähiten. Eikö voi nauttia yhdestä kerrallaan niin kaikilla hyvä olla.

Eihän se mikään pakko olekaan, mutta sattuivat nyt tupsahtamaan tähän elämään. Ja kuten sanoin, tilanne näyttää koko ajan valoisammalta

Ikinä en ole katunut pientä ikäeroa. Alussa oli rankkaa, mutta nyt ei lapsia huomaakaan, kun leikkivät toistensa kanssa tiiviisti. Nyt niillä perheillä on rankkaa, joilla on isot ikäerot, kun lapset ei viihdy niin hyvin keskenään ja leikit on niin erilaisia. Siellä on aina joku roikkumassa lahkeessa.

Niin juu, lapsiahan tehdään juuri siksi että niistä ei olisi mitään vaivaa eikä niitä huomaakaan....

 

[sama tilanne,.]

Mulla on melkeinpä tismalleen sama tilanne juuri nyt. Vauva ja taapero sekä mies aina töissä. En osaa neuvoa koska itsekkin sitä tarvisisin. Meillä ei hoitoon vienti onnistu monestakaan syystä. Onneksi mies välillä pitää taaperoa mukanaan että saan levätä ja aina osallistuu kun töiltään voi. Ja välillä taapero käy myös mummon luona serkkujen kanssa leikkimässä.

Jotenkin tässä on vaan luovittava. Aina kun vauva on tississä, taapero heittäytyy hankalaksi mutta yritän venyttää pinnaa äärimmilleen ja olla itse rauhallinen ja kommunikoida lapsen kanssa paljon. Oon vauvan kanssa paljon lastenhuoneessa katselemassa kun lapsi leikkii, siitä tykkää paljon.
Ei tässä muuten mitään hätää ole mutta ulkoilut on menneet todella hankaliksi. Vauva syntyi pienenä ja vasta saatiin lupa ulkoilla jos pakkasta on alle 10 mutta eipä ole ollut moneen viikkoon sellaista. Onneksi mies melkein päivittäin jossain vaiheessa taaperon kanssa ulos kerkeää.

Yritän pitää huolta itsestäni. Nukun aina kuin mahdollista, syön hyvin ja jumppailen aina kun vaan voin. Oma hyvinvointi auttaa jaksamaan.

Jotenkin pitäisi osata heittää aivot vapaalle kaikesta joutavasta ja yrittää vaan olla lapsille läsnä. Tiedän että kohta helpottaa =)
Ei tätä okeasti kauaa kestä ja kesää kohden helpottaa koko ajan. Nyt pitää vaan taaperoa huomioida paljon ja ottaa aina syliin kun vaan voi.

Pitkää pinnaa sulle sinne ja yritähän nauttiakkin elämästä tälläkin välin =)

 

[Nana]

Meillä oli sama tilanne, nyt vauva on 6kk ja tilanne on paljon parempi. Olin ihan rikki ekat kuukaudet vauvan syntymän jälkeen. Esikoinen oli silloin siis 1v.

Eikö ole ystäviä/sukulaisia jotka auttaisivat?

Mikä ihmeen pakko on tehdä ne lapsensa noin pienillä ikäerolla että itse on sitten puhki eikä kukaan nauti tilanteesta, lapset vähiten. Eikö voi nauttia yhdestä kerrallaan niin kaikilla hyvä olla.

Eihän se mikään pakko olekaan, mutta sattuivat nyt tupsahtamaan tähän elämään. Ja kuten sanoin, tilanne näyttää koko ajan valoisammalta

Ikinä en ole katunut pientä ikäeroa. Alussa oli rankkaa, mutta nyt ei lapsia huomaakaan, kun leikkivät toistensa kanssa tiiviisti. Nyt niillä perheillä on rankkaa, joilla on isot ikäerot, kun lapset ei viihdy niin hyvin keskenään ja leikit on niin erilaisia. Siellä on aina joku roikkumassa lahkeessa.

Niin juu, lapsiahan tehdään juuri siksi että niistä ei olisi mitään vaivaa eikä niitä huomaakaan....

Nyt olet varmasti niin paljon tyytyväisempi itseesi. Kun sait jotain sanottua. Oli se sitten kuinka typerää ja pointin ohittavaa hyvänsä.

 

[Kohtalotoveri]

...sillä oma viestisi kosketti ainakin minua. Olen itse 12-, 9-, 3- ja 1,5-vuotiaiden äiti ja parhaillaan sairauslomalla burnoutin takia. Yli vuosi sitten alkoi nuorimmaisen edelleen jatkuva korvatulehduskierre, lisäksi hänellä oli vatsakirurginen toimenpide pitkine toipumisineen sekä fysioterapia 2x vko jo vuoden ajan motoriikan kehityksen viivästymisen vuoksi. Lisäksi 3vuotiaamme sairastui keväällä astmaan ja minä syksyllä epilepsiaan. Kaikenkaikkiaan sairaala- ja kuntoutuskäyntejä kertyi meille viime vuonna neljättä kymmentä, pelkkiin matkoihin liki tuhat kilometriä vuodessa autolla-ajoa... Tämä kaikki + normaalit kotityöt + psyykkisesti sairaan isäni asioiden hoito olivat minun kontollani, koska mieheni ei päivätyönsä vuoksi voinut niitä hoitaa. Lisäksi vanhimman alkava murkkuikä, 9-vuotiaan koulukiusaaminen... näin esimerkkinä. Mutta tämä ei ollut pointti, vaan se, että minä tiedän, mitä on olla todella uupunut ja pelätä pahana hetkenä vaikkapa satuttavansa lapsiaan tai itseään. Sitä kun vaan uupuu ja väsyy, niin sille ei mitään voi! Kukaan ei jaksa loputtomiin.
Itse sain apua neuvolasta, kun puhuin jaksamattomuudestani. Sain perhetyöntekijän kertaviikkoisesti ja lisäksi pienimmät ovat nyt päivähoidossa 2pv viikossa vaikka -tai nimenomaan siksi että- olen itse sairaslomalla nyt.
Jos itse et saa apua neuvolan kautta, varaa aika terveyskeskus/yksityislääkärille ja kerro uupumuksestasi!!! Ottavat yhteyttä sosiaalitoimeen ja voit saada perhetyötä myös lastensuojelun kautta (on eri asia kuin nlan tarkoittama ehkäisevä perhetyö) tai mahdollisesti vaikka tukiperheen -meille tuo on hakusessa juuri nyt, koska sukulaisia tms. ei todellakaan ole sellaisia, jotka auttaisivat. Päinvastoin, itse joudumme kantamaan huolta alkoholisoituneista appivanhemmistani ja sairastuneesta isästäni.
Tiedän, ettei tuossa tilanteessa jaksaisi taistella, mutta yritä!! Kerro hädästäsi, viime kädessä lääkäri tms. tekee vaikka lastensuojeluilmoituksen, johon sosiaalitoimen on PAKKO reagoida tukitoimilla!!! Ja siis sehän ei tarkoita mitään lasten huostaanottoa, vaikka aika rajulta sanana kuulostaakin. Mutta raju ja vaativa on tilanteesikin nyt ja apua sinun on saatava.
Sylillinen jaksamista ja voimia sinne!!!

 

[ap]

Kiitos kovasti teille ihanista vastauksista!
Yritän selvitellä hoitotilannetta ja muutenkin suhtautua tilanteeseen niin että lapset kasvaa koko aika ja tilanne on erilainen päivän mukaan.

Iso kiitos lämpimistä sanoista :heart:

 

[vieras]

Kiitos kovasti teille ihanista vastauksista!
Yritän selvitellä hoitotilannetta ja muutenkin suhtautua tilanteeseen niin että lapset kasvaa koko aika ja tilanne on erilainen päivän mukaan.

Iso kiitos lämpimistä sanoista :heart:

Neuvoa en osaa mutta tiedän miltä tuntuu, sama tilanne täälläkin (lapset 3v,1v ja vauva). Jotkut päivät on yhtä kaaosta kun yrittää selvitä iltaan asti, toiset päivät taas menee hyvin. Olen huomannut että kun itse osaa vain löysätä ja asettua olemaan lasten kanssa, jättää oikeasti kaikki turha tekeminen pois niin johan helpottaa! Ja jaksaa itsekin kuunnella lasten juttuja ja leikkejä ihan eri tavalla. Ja pihistää itselleen pikkuhetken aina kun mahdollista, lukaista lehteä tai juoda kahvit, mitä tahansa! Meillä toisaalta jo "helpompi" tilanne kun nuo isommat viihtyvät keskenäänkin joitain aikoja. Tekemistä riittää,mutta niinku joku jo sanoi: ei ne kauaa oo pieniä! Ja toisaalta musta on ihanaa kun saa elää ilman aikatauluja, ei oo koululaisia vielä tässä. Ja pienillä on pienet murheet jotka unohtuu nopeasti,isompien lasten kanssa on varmasti sitten eri huolenaiheet..