E
epätietoinen
Vieras
Tarvitsisin vähän uusia näkökulmia tähän tilanteeseen.
Olemme miehen kanssa olleet 6 vuotta yhdessä. Kaljaa on aina ottanut reippaasti. Ajoittain vähemmän, kun en ole siitä suuremmin tykännyt varsinkaan lasten tulon myötä. Meillä on 3- ja 2-vuotiaat lapset sekä pieni vauva. Keväällä tein miehelle selväksi, kun kaljottelu taas lisääntyi, että pitää valita mikä elämässä on tärkeää. Jos haluaa juoda reippaasti niin sitte lähdetään erilleen ja saa juoda niin kuin haluaa. Silloin sovittiin (mies tuntui olevan asiassa täysillä mukana), että ottaa suunnilleen kahden viikon välein pienemmät tai isommat kännit jos on hyvää seuraa, mutta muuten harvakseltaan vaan saunakalja ym.
Ennen laskettua aikaa tämä alkoi taas lisääntymään ja synnytyksen jälkeen istui muutaman viikon lähes joka toinen yö kaljapullojensa kanssa "omaa aikaa" viettämässä. Sanoo itse ottavansa vain muutaman, mutta ihan selvästi on pikku pieruissa ja aamulla haisee kaljalle. Nyt muutama päivä sitten sain tästä jatkuvasta tissuttelusta tarpeekseni ja toivoin ryhdistäytymistä ja palaamista siihen mitä sovittiin, kun päätettiin jatkaa. Haukkui ensin minut pystyyn ja raivosi. Sanoin lähteväni kävelemään, ja kerroin olevani katkera siitä, ettei keväällä voinut ajatella asiaa kunnolla loppuun. Myöhemmin pyyteli anteeksi ja oli valmis muutokseen...
.. mutta nyt joitakin päiviä myöhemmin on ollu ukolla pinna koko ajan tosi kireällä ja kaikki tuntuu vituttavan. Sanoi suoraan, että haluaa pois tästä härdellistä ja pikku kaljottelu oli sitä. Muuttaisi kuulemma varastoon jos voisi.
Keväällä hankittiin moottoripyörä ihan että olisi jotain harrastusta, nyt se ei riitä, vaikka sillä saisi käydä vaikka päivittäin edes vähän ajelemassa.
Minulla on nyt tässä nämä lapset koko ajan ympärillä, pienimmällä on koliikkia. Yöt onneksi nukkuu suht hyvin syöden vain usein. Päivät menee pääosin mahaa ähertäessä tai huutaessa sylissä. Alku meni omalla tavallaan hyvin, kun isäntä oli hyvällä tuulella, kun sai juoda usein kaljaa. Toisaalta tekisi mieli sanoa, että juo hyvä mies juo. Mutta tulisi siinäkin rajansa. Väsyttää se kuitenkin, kun yötä myöten istuu pullon kanssa. Ja kyllä minäkin tarvisin päivisin lepoa.
Mulla ei ole yhtään omaa aikaa, mutta siihen olen osannut asennoitua, että sen aika on sitten joskus. Luksusta on päästä hetkeksi rauhassa suihkuun tai saada tehdä kotihommia rauhassa, ilman että vauva huutaa sylissä. Nyt on vaan miehen pinna niin kireä, että jos muutenkin vauvan itkun sieto on ollut heikohkoa niin nyt sitä ei oikeastaan olekaan. Eli minun sylissä saa huutaa ja sen mitä ei siinä huuda teen sitten kotitöitä.
Mies on ollut ihan kiitettävästi vanhempien lasten kanssa alkuun, mutta nyt on pinna niin kireällä, että hyvin herkästi tiuskii ja ärhentelee niillekin.
Työt miehellä kutsuvat vasta reilun kuukauden päästä ja pitäisihän sitä sittenkin osata olla ilman kaljaa ja kestää tätä..
Tuntuu tosi pahalta, koska minä olen ihan nauttinut tästä vaikka rankkaa on ollu. Vauva on masuvaivoistaan huolimatta ihana ja vanhempien lasten kanssa olisi mukava touhuta ja elää arkea. Nyt tuntuu vaan, ettei tiedä miten jaksaa. Eihän tästä voi kellekään oikein puhuakaan kuin näin anonyymisti. En kadu yhtään lasten lukumäärää ja pieniä ikäeroja. Tämä kolmaskin oli haluttu ja molempien toimesta sitä.
Mitä ajatuksia tämä lukijoissaan herättää?
Olemme miehen kanssa olleet 6 vuotta yhdessä. Kaljaa on aina ottanut reippaasti. Ajoittain vähemmän, kun en ole siitä suuremmin tykännyt varsinkaan lasten tulon myötä. Meillä on 3- ja 2-vuotiaat lapset sekä pieni vauva. Keväällä tein miehelle selväksi, kun kaljottelu taas lisääntyi, että pitää valita mikä elämässä on tärkeää. Jos haluaa juoda reippaasti niin sitte lähdetään erilleen ja saa juoda niin kuin haluaa. Silloin sovittiin (mies tuntui olevan asiassa täysillä mukana), että ottaa suunnilleen kahden viikon välein pienemmät tai isommat kännit jos on hyvää seuraa, mutta muuten harvakseltaan vaan saunakalja ym.
Ennen laskettua aikaa tämä alkoi taas lisääntymään ja synnytyksen jälkeen istui muutaman viikon lähes joka toinen yö kaljapullojensa kanssa "omaa aikaa" viettämässä. Sanoo itse ottavansa vain muutaman, mutta ihan selvästi on pikku pieruissa ja aamulla haisee kaljalle. Nyt muutama päivä sitten sain tästä jatkuvasta tissuttelusta tarpeekseni ja toivoin ryhdistäytymistä ja palaamista siihen mitä sovittiin, kun päätettiin jatkaa. Haukkui ensin minut pystyyn ja raivosi. Sanoin lähteväni kävelemään, ja kerroin olevani katkera siitä, ettei keväällä voinut ajatella asiaa kunnolla loppuun. Myöhemmin pyyteli anteeksi ja oli valmis muutokseen...
.. mutta nyt joitakin päiviä myöhemmin on ollu ukolla pinna koko ajan tosi kireällä ja kaikki tuntuu vituttavan. Sanoi suoraan, että haluaa pois tästä härdellistä ja pikku kaljottelu oli sitä. Muuttaisi kuulemma varastoon jos voisi.
Keväällä hankittiin moottoripyörä ihan että olisi jotain harrastusta, nyt se ei riitä, vaikka sillä saisi käydä vaikka päivittäin edes vähän ajelemassa.
Minulla on nyt tässä nämä lapset koko ajan ympärillä, pienimmällä on koliikkia. Yöt onneksi nukkuu suht hyvin syöden vain usein. Päivät menee pääosin mahaa ähertäessä tai huutaessa sylissä. Alku meni omalla tavallaan hyvin, kun isäntä oli hyvällä tuulella, kun sai juoda usein kaljaa. Toisaalta tekisi mieli sanoa, että juo hyvä mies juo. Mutta tulisi siinäkin rajansa. Väsyttää se kuitenkin, kun yötä myöten istuu pullon kanssa. Ja kyllä minäkin tarvisin päivisin lepoa.
Mulla ei ole yhtään omaa aikaa, mutta siihen olen osannut asennoitua, että sen aika on sitten joskus. Luksusta on päästä hetkeksi rauhassa suihkuun tai saada tehdä kotihommia rauhassa, ilman että vauva huutaa sylissä. Nyt on vaan miehen pinna niin kireä, että jos muutenkin vauvan itkun sieto on ollut heikohkoa niin nyt sitä ei oikeastaan olekaan. Eli minun sylissä saa huutaa ja sen mitä ei siinä huuda teen sitten kotitöitä.
Mies on ollut ihan kiitettävästi vanhempien lasten kanssa alkuun, mutta nyt on pinna niin kireällä, että hyvin herkästi tiuskii ja ärhentelee niillekin.
Työt miehellä kutsuvat vasta reilun kuukauden päästä ja pitäisihän sitä sittenkin osata olla ilman kaljaa ja kestää tätä..
Tuntuu tosi pahalta, koska minä olen ihan nauttinut tästä vaikka rankkaa on ollu. Vauva on masuvaivoistaan huolimatta ihana ja vanhempien lasten kanssa olisi mukava touhuta ja elää arkea. Nyt tuntuu vaan, ettei tiedä miten jaksaa. Eihän tästä voi kellekään oikein puhuakaan kuin näin anonyymisti. En kadu yhtään lasten lukumäärää ja pieniä ikäeroja. Tämä kolmaskin oli haluttu ja molempien toimesta sitä.
Mitä ajatuksia tämä lukijoissaan herättää?
