Mitä tehdä?

[huokaus...]

Olen pitkässä, hyvässä parisuhteessa ja rakastuin toiseen mieheen. Olen aina sitä pelännyt, koska se on tavallaan ollut ainoa uhka mielessäni tälle suhteelle. En voinut tunteelle mitään, ja se on molemminpuolinen. Toinenkin osapuoli on suhteessa, lisäksi perheellinen. Voisinpa sanoa, että mitään ei olisi tapahtunut, mutta tunteen vuoksi on jo tapahtunut... Emme voineet estää itseämme. En vaan usko, että tästä tulee mitään juuri tämän toisen perheen vuoksi? Itse voisin ehkä ottaa riskin ja heittäytyä uuteen suhteeseen, koska minulla ei ole lapsia. Olemme koettaneet jutella tunteistamme ja miettiä, menevätkö ne ohi. Koetamme antaa ajan selvittää, miten toimia...Tunteet ovat voimakkaat puolin ja toisin. Onko vahinko tyystin kummallekin suhteelle jo tapahtunut, vai onko paluuta koskaan takaisin? En haluaisi luovuttaa ja heittää suhdetta hukkaan, mutta en tiedä, miten vastaisuudessa käy. Odotanko tunteideni laimenemista ja yritän saada suhteeni kuntoon? Miten rakastumisen kieltäminen onnistuu vai onnistuuko? Kertokaa kokemuksianne siitä, miten suhteenne kävi, kun tunteita tuli toista ihmistä kohtaan. Varsinkin perheelliset. Onnistuuko parisuhteen koossapitäminen perheen vuoksi, jos on rakastunut toiseen?

 

[Sivupersoona]

Ottakaa järkikäteen ja ajatelkaa mikä on parasta, ja kertokaa se meille.

 

[Mies_82]

"En voinut estää sitä, vahinko on jo tapahtunut..."

Kuulostaa selityksiltä ja vastuun väistelyltä. Kyllä jokaisella on sen verran tahdonvoimaa, ettei sellaiseen ajaudu jota ei varmasti halua. Se, että olette tunnustaneet toisillenne tunteenne kertovat siitä, että ette ole pitäneet etäisyyttä toisiinne tunteita laimentaaksenne.

Älä väitä, että rakkaus vain vei sinua, sinä annoit sen viedä ihan omasta tahdostasi. Olet vastuussa itsestäsi ja omista teoistasi. Myös siitä, että sallit itsesi rakastua toiseen.

 

[no voi voi]

Jos alkaisin rakastua varattuun mieheen, ottaisin tähän heti välimatkaa. En sallisi itselleni k.o. henkilön tapaamista enää koskaan. Ei siinä paljosta luopuisi, jos ihan alussa tekisin tämän ratkaisun. Se ihminen unohtuisi suht nopeasti. Sinä taas olet päästänyt tilanteen pisteeseen, josta on enää vaikea palata. Voit siis syyttää vain itseäsi.

 

[Tylsän arkirakkauden sietäjä]

Järki käyttöön ja jarrut päälle jo alkuvaiheessa, jos alkaa varattu liikaa viehättää.
Kannattaa mieluummin vaikka hetki haaveissaan olla kyseisen mielenkiinnon kohteen kanssa kuin heittäytyä tunteidensa (ja sukupuoliviettinsä, mikä monilla tuntuu olevan se "hallitsematon" osio elämässä) vietäväksi. Vastuuton ihmonen usein perustelee tekosiaan, ettei tunteilleen voinut mitään...
Usein näissä suhteissa on mies se, joka ei osaa jarruttaa ajoissa, joten naisella on iso vastuu. Ennenkuin aivot siirtyvät jalkoväliin, kannattaa miettiä, mitä perheelliseen "sekaantuminen" maksaa nimenomaan tämän ihmisen perheelle, etenkin lapsille (mitä pienemmät lapset, sitä pahempi tilanne)...
Ihminen VOI tunteilleen jotain, kun ottaa etäisyyttä tunteidensa kohteeseen.
Se ei ole tappavaa, vaikka riuduttaakin aikansa!!!

 

[Usko mammaa]

tälle toimivalle, hyvälle nykyiselle parisuhteellesi? Lue nyt kirjoittamaasi ja mieti vähän... Elät jossain Herttasarja-unelmassa eikä tuo toinenkaan pettävä osapuoli juuri voi kypsyydellään kehuskella. Että niinkuin silleen voimatta mitään ajauduitte yhteiseen bunkkaan - missä muuten kun olette molemmat varattuja? Hotellihuoneessa, jomman kumman kaverin vapaana olevassa kämpässä? Ei kovin spontaania. Tai siis onhan nyt lämmin kesä, joten riippakoivun katveessa intohimo ehkä sai teidät valtaansa.

Ja nyt alastomina toisiinne kietoutuneina itkette sitä, että teidän pitää mahdollisesti luopua toisistanne! No anna mä arvaan, kaveri aivan varmasti palaa häntä (nimenomaan hännästä tässä on kysymys) koipien välissä perheensä luokse heti kun huomaa, että alat suunnitella jotain teidän "yhteisen tulevaisuutenne" varalle. Mutta sua kehottaisin aloittamaan aivan uuden elämän itsesi kanssa ja vouhkaamaan niin kauan tämmöisten juttujen kanssa, että susta kasvaa aikuinen - jos nyt kasvaa ei sekään välttämättömyys ole.

 

[Been There, Not done that!]

Pitkässä parisuhteessa noita muihin ihastumisia tulee ja menee, se on varmaa, mutta tärkeämpää on se, miten niihin suhtautuu. joku tuolla ylempänä sanoi, että älä enää tapaa miestä, hyvä neuvo, mutta ei aina mahdollinen sillä kyseessä voi olla kolleega tms.

Paras neuvo, joka täälläkin on jo sanottu, on se, että päätät pitää ihastumista vain kivana piristeenä, mutta päätät myös että et tee enää aloitetta ja pyrit siihen, että et provosoi tilannetta enempää. Odota vaikkapa puoli vuotta (hammasta purren jos ei muu auta) ja katso sitten, onko tilanne vielä sama. Yleensä se pahin "rakastuminen" menee siinä vaiheessa ohi.

Jos kerran olet hyvässä ja rakastavassa parisuhteessa, voit myös kohdistaa rakastumisen tunteita puolisoosi, hän on ne ansainnut!

 

[Mustikka79]

"Jos alkaisin rakastua varattuun mieheen, ottaisin tähän heti välimatkaa. En sallisi itselleni k.o. henkilön tapaamista enää koskaan. Ei siinä paljosta luopuisi, jos ihan alussa tekisin tämän ratkaisun."

Tuossa oikeasti yksi järkevimpiä lauseita mitä tällä palstalla olen lukenut.
Herää pumpulistasi ja ole Nainen ja huomaa että olet itse vastuussa siitä mitä teet. Ei sitä mihinkään ajauduta, itse olet airon varressa veneen suuntaa ohjaamassa. Jätä miehesi tai kasva henkisesti aikuiseksi.

 

[Rakastaminen on tekoja]

Onnistuuko parisuhteen koossapitäminen perheen vuoksi, jos on rakastunut toiseen?

Onnistuu. Mulla on menossa kiihkeä suhde eksäni kanssa.

Tapaamme vain öisin ja suhteemme on täydellinen. Keskusteluja, hellyyttä, kunnioitusta... jaamme salaisuuksiamme ja hän kertoo miten kaipaa minua.

Sitten aamulla herään puolisoni vierestä, mumisen huomet, suikkaan suukon, ryhdyn taas äidiksi ja vaimoksi, laitan aamupalat, jaamme aamun lehden. Elämme tylsän arkisen päivän, jossa keskustelemme miten mäntti työkaveri on ollut, mitä ruokaa tänään, lähdettäisiinkö viikonloppuna käymään jossain... halaillaan, seksiä on silloin tällöin.

En vaihtaisi kumpaakaan. Täydellisiä uniani, jotka ilmeisesti kumpuavat jostain ihmisen perityytymättömyydestä ja arkeani, jonka hailaitit ovat kumppanin kanssa katsottu jenkkisarja. Järki tietää kertoa, että öinen Herra Täydellisyys olisi arjessa aika samanlainen kuin tämä nykyinen Herra Oikea.

Lisäksi tiedän, että tämä menee ohi. Arvostan sitä, mitä oikeasti on. Unelmassa elämisen tarkoittaa, että oikea elämä menee ohi.

Rakastaminen on tekoja. Rakkaus voi olla selitys kaikenlaiselle höperehtimiselle. Ei mikään tunne (viha, suru, rakkaus) kestä iänkaiken.

 

[Niin joo]

että yksi tunne- tai mielentila kestää enintään noin kahdeksan minuuttia. Eli siinä kärvistelee epätoivon ja masennuksen kanssa kahdeksan minuuttia ja taas elämä maittaa. Tosin näillä palstoilla tulee tunne, että se paljon peräänkuulutettu suuri rakkauskaan ei juuri kahdeksaa minuuttia kauempaa kestä. Vai olikse nyt kuukausia, enivei.

 

[´´]

Amen.