Mitä teillä menisi tämä parisuhdekonflikti?

[Tiina]

Vaimo tekee päivän jotain todella raivostuttavaa ja pitkäveteistä pakollista hommaa kotona, vihdoin suuritöinen homma on valmis. Mies soittaa ja sanoo: "siis miten sä nyt sitten sen teit...siis mä olisi tehnyt sen näin ja näin..". Vaimolla hieman keittää tämä suhtautuminen ja kiihtyneenä kysyy: "miten tää nyt sitten olisi pitänyt tehdä..homma on kuitenkin jo tehty?!?". No, mies sanoo, että hän oli ajatellut näin ja näin. Vaimo kysyy: "mitä tätä jauhamaan, kun homma on jo tehty". Tätä jatketaan "ikuisuus".

Mies tulee kotiin. Jostain toisesta asiasta päädytäänkin miehen avustuksella tähän puhelukonfliktiin. Tätä aletaan jauhamaan. Taas menee "ikuisuus". Lopulta vaimo pyytää anteeksi, selittää että luuli miehen syyllistävän ja on tosi pahoillaan tästä ja eikö tästä voisi jo sopia.

Mitä teillä tapahtuu tässä vaiheessa? Kertokaa!

 

[sannulii]

jos meillä toinen valitta jostain hommasta että se on tehty väärin niin siinä samassa sanotaan että tee sitten itse äläkä valita.. vai haluatko tehdä tämän jatkossa ina, kun kerran paremmin osaat??

 

[Lilya]

No mies tekis mulle teetä hedelmäsalaattia jonka jälkeen harrastettasi sovintoseksiä. Mä varmaan sanoisin että voidaanko me nyt sovinnon kunniaksi ostaa mulle huomenna uudet kengät?

 

[ap.]

Tarkennan että kysymys ei ollut mistään imuroinnista tms., vaan eräiden korttien askartelusta. Siis asia, mitä tämä mies ei olisi muutenkaan tehnyt tai osannut tehdä.

 

[Taevahan Tosi]

Tuota me oltais ilmiriidassa jo tuossa vaiheessa kun käännytään puhumaan siitä puhelinkeskustelusta ja se riita päättyis mykkäkouluun ja sitten kun molemmat olis saanu tilanteen nollattua pyydeltäs anteeks.

 

[vieras]

No huh huh. Meillä ei kyllä mies arvostele jos jonkun homman teen ennemminkin kiittelee. Sit voi sanoa jos tosissaan on jotain (esim remontti jutuissa) sanomista ja senki kyllä osaa rakentavasti sanoa.
Mutta sitte toisinpäin. Mulla palaa pinna todella tyhjästä ja saatan miehelle huutaa ihan turhasta. Mies onneksi osaa ottaa yleensä huumorilla. Tai sit antaa kuulua takaisin. Mutta kyllä minäkin oon yrittäny opetella olemaan hiljaa jos ei oikeasti aihetta sanoa.

 

[hmm]

Vaimo tekee päivän jotain todella raivostuttavaa ja pitkäveteistä pakollista hommaa kotona, vihdoin suuritöinen homma on valmis. Mies soittaa ja sanoo: "siis miten sä nyt sitten sen teit...siis mä olisi tehnyt sen näin ja näin..". Vaimolla hieman keittää tämä suhtautuminen ja kiihtyneenä kysyy: "miten tää nyt sitten olisi pitänyt tehdä..homma on kuitenkin jo tehty?!?". No, mies sanoo, että hän oli ajatellut näin ja näin. Vaimo kysyy: "mitä tätä jauhamaan, kun homma on jo tehty". Tätä jatketaan "ikuisuus".

Mies tulee kotiin. Jostain toisesta asiasta päädytäänkin miehen avustuksella tähän puhelukonfliktiin. Tätä aletaan jauhamaan. Taas menee "ikuisuus". Lopulta vaimo pyytää anteeksi, selittää että luuli miehen syyllistävän ja on tosi pahoillaan tästä ja eikö tästä voisi jo sopia.

Mitä teillä tapahtuu tässä vaiheessa? Kertokaa!

Me ei ikinä alettais jauhamaan ikuisuutta aiheesta edes ensimmäistä kertaa.

Jos jotenkin kummassa jouduttaisiin tuohon tilanteeseen, niin varmaan sit sovittaisiin. Ja jos jommalla kummalla olis jotain hampaankolossa, niin puhuttaisiin. Ei etsien "oikeaa vastausta" vaan kuunnellen toisen kokemuksia ja varmaan sit pyydettäis anteeksi. Sit ehkä halittais ja mentäis sänkyyn

Ollaankohan me tylsiä...?

 

[hmm]

Tarkennan että kysymys ei ollut mistään imuroinnista tms., vaan eräiden korttien askartelusta. Siis asia, mitä tämä mies ei olisi muutenkaan tehnyt tai osannut tehdä.

No semmoisesta aiheesta mun mies varsinkaan ei alkais alunperinkään mitään neuvomaan... Siis semmoisesta aiheesta, mitä ei itse olis muutenkaan tehnyt. Sanois varmaan vaan, että hyvä kulta!

 

[r u u s a]

Ensinnäkään mä en saa tehtyä mitään suuritöistä ja pitkäveteistä.

Toisekseen mulla kilahtaa, karjun ja yksikseni saan karjua, kun ei toi äijänkäppänä mitään koskaan riitele. (Mutta anteeksi en tossa kyllä pyytäisi! Miksi pyytäisin?)

Ja sitten voidaan siirtyä murjotusvaiheeseen mikä päättyy viimeistään sitten kun alkaa tehdä mieli... :xmas:

 

[ap.]

Oon nimittäin alkanut epäilemään, että elän jotenkin perin ahdistavassa suhteessa näiden riitojen suhteen. Siksi haluan kuulla, että miten muilla menee nämä tilanteet.

Lisää vaan!

 

[Piipi]

Meillä ei päädytä juurikaan tuollaisiin periaatteellisiin jankutuksiin jostain tekemisestä, vaan se joka tekee päättää miten tekee... ja jos asiasta on voitu puhua etukäteen, niin silloin sovitaan miten tehdää ja kuka tekee,ei jälkikäteen.

Vaikea tietysti arvioida kun ei tiedä mitä teillä on tehty ja miten.

 

[Lilya]

Siis lisään että meillä ei ikipäivänä edes tulisi tollasta riitaa tollaisesta.

 

[Pia]

Minä en jaksaisi jankata aiheesta, joten ihan noin pitkälle tilanne ei pääsisi. Mies tekisi seuraavalla kerralla asian itse. Tai sitten tekisin minä, mutta armaani pitäisi turpeliininsa kiinni. Anteeksi en kyllä pyytäisi. Miksi ihmeessä?

 

[sannulii]

siis olis yse jostain mitä mies ei osais tehdä, sitten ukolla ei olis mitään asiaa puuttua miten hommani teen esim, joskus saan palautetta vaikka jos ompelen miehn piataa. kavenna tai lyhennän verhoja, niin saan moitetta niin sanon, että no koita kestää. ja anna olla, jos miehelle tosi tposi tärkeä niin sanonettä vie mummolles ommeltavaks, mut muita että se ei ole aina tekemässä sitä..

 

[sannulii]

tiedän kyllä tunteen kun aletaan "riitelemään" aiheesta kun aiheesta.. :hug:

 

[tota]

Meillä ei alettais edes jauhamaan asiaa. Jos homma on tehty, niin se on tehty. Sama se miten, jos lopputulos on se mitä haettiin!!

 

[Piipi]

Siis lisään että meillä ei ikipäivänä edes tulisi tollasta riitaa tollaisesta.

Otan peesin tähän, jokin miehen spesiaaliala vois olla toinen juttu, esim jonkun seinän maalaus... tosin siihen mä taas pyytäsin ohjeet jo etukäteen mieheltä...

 

[Kotipsykologi]

Me oltaisiin jo tuon ekan puhelinkeskustelun aika huudettu kitarisat lepattaen. Mä olisin lyönyt puhelimen kiinni ja mököttänyt. Miehen tullessa kotiin, tilanne olisi ohi ja ehkä vähän jo nauretaankin. Toisen tekotapoihin ei puututa.

 

[Tallu -]

Aaahaaaa, eli kyseessä on taatusti hääkutsukortit, koska mieskin haluaa ottaa osaa ainakin niiden suunnitteluun. Mä olisin vastaavassa tilanteessa kysynyt isännältä mielipidettä, että onko hänellä asiaan mitään kommenttia. Hän olisi vastannut, että tee kuten tykkäät, joten edellä kerrottu tilanne ei olisi meillä mahdollinen. Mutta jos olisi, niin en olisi alkanut jankkaamaan asiasta, vaan tyynesti pyytänyt anteeksi, kun en keskustellut toteutuksesta hänen kanssaan ensin.

 

[ap.]

Siis ongelma ei minulla ole oikeastaan se, että aletaan riitelemään aiheesta kuin aiheesta, vaan se että tämä kohtaus oli siis omasta elämästäni eikä mies ole vieläkään leppynyt, vaikka siis pyysin anteeksi (jotain mitä en ole edes tehnyt!) ja olen yrittänyt hieroa sopua nyt kaksi tuntia. Tätä elämää kun on elänyt tässä kohta viisi vuotta, ei ehkä edes tiiä, mitä on "normaali kiistely/riitely". Se todellakin normaalisti loppuu jossain vaiheessa. Meillä ei.

Kysyin tuossa aiemmin, että voitaisiinko jo sopia ja olla normaalisti. Minä kuulemma haluan voittaa ja hän sanoo, kun sopu voidaan tehdä. Tuntuu niin sairaalta tää touhu!

Olen aika kypsä tähän. Ja aina minä teen väärin, vaikka hokisin vaan "tehdään sopu, olet kiva, ollaan normaalisti."

 

[ap.]

Aaahaaaa, eli kyseessä on taatusti hääkutsukortit, koska mieskin haluaa ottaa osaa ainakin niiden suunnitteluun. Mä olisin vastaavassa tilanteessa kysynyt isännältä mielipidettä, että onko hänellä asiaan mitään kommenttia. Hän olisi vastannut, että tee kuten tykkäät, joten edellä kerrottu tilanne ei olisi meillä mahdollinen. Mutta jos olisi, niin en olisi alkanut jankkaamaan asiasta, vaan tyynesti pyytänyt anteeksi, kun en keskustellut toteutuksesta hänen kanssaan ensin.

Oli jo siis päätetty mitä tehdään ja miten. Kysyn AINA hänen mielipidettään asioihin, aina.

 

[Kotipsykologi]

Siis ongelma ei minulla ole oikeastaan se, että aletaan riitelemään aiheesta kuin aiheesta, vaan se että tämä kohtaus oli siis omasta elämästäni eikä mies ole vieläkään leppynyt, vaikka siis pyysin anteeksi (jotain mitä en ole edes tehnyt!) ja olen yrittänyt hieroa sopua nyt kaksi tuntia. Tätä elämää kun on elänyt tässä kohta viisi vuotta, ei ehkä edes tiiä, mitä on "normaali kiistely/riitely". Se todellakin normaalisti loppuu jossain vaiheessa. Meillä ei.

Kysyin tuossa aiemmin, että voitaisiinko jo sopia ja olla normaalisti. Minä kuulemma haluan voittaa ja hän sanoo, kun sopu voidaan tehdä. Tuntuu niin sairaalta tää touhu!

Olen aika kypsä tähän. Ja aina minä teen väärin, vaikka hokisin vaan "tehdään sopu, olet kiva, ollaan normaalisti."

Siis jotain valtataistelua teillä? Kokeeko mies jotenkin huonommuutta sinua kohtaan?

 

[Piipi]

Olen aika kypsä tähän. Ja aina minä teen väärin, vaikka hokisin vaan "tehdään sopu, olet kiva, ollaan normaalisti."

Kuulostaa siltä että mies haluaa pitää sun itsetunnon alhaalla ja riippuvaisena itsestään. Haluaa ikäänkuin kontrolloida sun tunteita ja tekemisiä ja pitää sut riippuvaisena omista mielipiteistään. Ikävän kuuloista.

 

[r u u s a]

Eikä siinä käynyt niin, että mies vaan sanoi että noin se olisi ollut helpompaa ja sitten jäit vääntämään? (kunhan nyt varmistan!)

 

[ap.]

Siis ongelma ei minulla ole oikeastaan se, että aletaan riitelemään aiheesta kuin aiheesta, vaan se että tämä kohtaus oli siis omasta elämästäni eikä mies ole vieläkään leppynyt, vaikka siis pyysin anteeksi (jotain mitä en ole edes tehnyt!) ja olen yrittänyt hieroa sopua nyt kaksi tuntia. Tätä elämää kun on elänyt tässä kohta viisi vuotta, ei ehkä edes tiiä, mitä on "normaali kiistely/riitely". Se todellakin normaalisti loppuu jossain vaiheessa. Meillä ei.

Kysyin tuossa aiemmin, että voitaisiinko jo sopia ja olla normaalisti. Minä kuulemma haluan voittaa ja hän sanoo, kun sopu voidaan tehdä. Tuntuu niin sairaalta tää touhu!

Olen aika kypsä tähän. Ja aina minä teen väärin, vaikka hokisin vaan "tehdään sopu, olet kiva, ollaan normaalisti."

Siis jotain valtataistelua teillä? Kokeeko mies jotenkin huonommuutta sinua kohtaan?

Ilmeisesti hänellä on valtataistelu minun kanssa minun tietämättä. Sopukin on hänelle tappio ja se tekee tästä elämästä aika helvettiä. En ole tod. mikään pomottaja vaimo, kysyn kaikesta hänen mielipiteen enkä määräile häntä. Huonon itsetunnon hän on kyllä myöntänyt... En vaan oikein tiedä, mitä voin tehdä, jos syy on sitten minussa. Kovasti aina anteeksi pyytelen, vaikka varmuuden vuoksikin, koska silloin hän ilmeisesti tuntee olevansa vahvoilla eli kun "nöyristelen"

Sori, kuulostaa ehkä tosi sairaalle, mutta tätä tää on.