Mitä tein oikein/väärin? Lapsen uhmasta..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja opetteleva äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No mun mielestä tässä ei ollut mitään tehty oikein. Turhanpäivästä valtataistelua vajaa 3v kanssa.

Olen aika samalla linjalla muiten kanssa: lapselle annetaan korkeintaa 2vaihtoehto josta syödä. Toki, se että annoit nyt lapsella itse valita sen banaanin, on minusta se kaikkein pienin homma. Mutta syömisestä ei kannattaa tapella. Eikä yhden banaanin kanssa istuta 1,5h ruokapöydässä uhkailemassa, kiristämässä tai edes lahjoamassa. Jos lapsi ei syö, niin seuraava ruoka on sitten luonalla. Ei mitään välipaloja ennen sitä. Meillä tajusivat paljon pienemmät sen systeemin, kun välillä ruuan kanssa lähtivät kikkailemaan. Ja kaikki ovat vieläkin hengissä, vaikka toi 5v saattoi välillä elä koko päivän parilla lusikallisella puuroa ja puolikkaalla näkkärillä ;) Mutta eipä hän nälkäkää valittanut, joten...

Ja sitten se koppi, sehän on ihan älytön! Oikeesti löytyy vanhempia, jotka telkee vajaa 3veen pimeseen vaatehuoneseen???? Ja vaihtoehtona näkevät ainoastaa sen tukistamisen tai luunapin? Se otti oikeesti sanattomaksi..
Itselläni on kolme tempperamenttista poika ja jäähypenkki ollut kausittain kovassa käytössä. Mutta se penkki on meillä tuulikaapissa (joka ei ole edes mikään koppero vaan aika iso ja siellä ovat lasiovet huoneistoon). HYvin on toiminut!
 
No johan olette jäähypaikan keksineet :O
Aika karua meininkiä jotten sanoisi.
PIstäkää ennemmin jakkara seinustalle ja siinä istuu tuon rapiat pari minuuttia, mutta ei nyt hyvänen aika pimeään komeroon lasta tungeta, ede sekunneiksi.
Mitä lapsi mielestänne tuosta oppii??

"Koppi" siis on meiän vaatehuone,jäähypaikka jota on muutaman kerran jouduttu käyttämään ja se on aina tehonnut. Eli kun tilanne ollu esim se että lapsi meluaa tarpeettomasti eikä tottele kun moneen kertaan pyydetään/komennetaan rauhoittumaan. Viimeisen varoituksen jälkeen "koppiin" eli pimeään vaatehuoneeseen ja liukuovi kiinni,10sekuntia riittää. Lapsi tulee syliin,lohdutus ja sovinto,ja sen jälkeen lapsi jatkanu leikkiä rauhallisesti. Mutta nyt auttanu.

Ja ai miksikö en voinu syöttää? Alunperin siksi kun söin itse aamupalaa vauva sylissä,loppu kädet kesken. Kun olin itse syönyt ja vauva rauhottunu sitteriin olisin ehkä voinu syöttää,mutta ajattelin että se johtaa vaan siihen että jatkossakin lapsi vaatii samaa ja ruokailut pitkittyy entisestään..

Kiitos asiallisesti vastanneille.
 
Uhkailun ja kiristyksen sijasta pienillä lapsilla toimii paremmin "lahjonta", teidän tilanteessa esim. "kun syöt banaanin, niin mennään ulos". Aikuiselle toi on itsestään selvää, mutta oon huomannut, että lapsia pitää välillä muistuttaa kivasta ;)

Mutta sitä en tajua ettet alunperin sanonut, että syöt ensin itse ja voit sen jälkeen syöttää.
 
  • Tykkää
Reactions: lissukka.
Älä lukitse lastasi pimeään huoneeseen yksin! >:o Meillä annetaan myös vaihtoehdot ruoalle. Ja jos ei keskity ja nousee pois pöydästä niin ruoka lähtee ja seuraava tulee seuraavaan ruoka-aikaan. Tuo vaatehuoneeseen laitto on kyllä todella järkyttävää! Tuo ei ole myöskään tilanne, jossa pitäisi tuollaisiin rangaistuksiin päätyä. Jos ei syö niin ei syö. Älä pakota!
 
Tämä ei ole tilanne meillä mutta jos noin periaatteessa kysyn niin kumpi sun mielestä "ok" ranagistus esim tottelemattomuudesta: 10sekuntia pimeässä huoneessa vai tukistus/luunappi/täyttä kurkkua karjuminen? Meillä siis ei väkivaltaa hyväksytä eikä käytetä missään tilanteessa,ihan vaan vertailuna kysyn.

Apua. Lastensuojelu puuttuisi jos saisi tietää, ja toivottavasti saa.

Lasta ei missään nimessä saa sulkea mihinkään eikä todellakaan rankaista satuttamalla!!!

Jos ei ruoka maistu, niin sitten on syömättä seuraavaan ateriaan. Turhat valtapelit pois ruokailuista, niin lapsi kyllä oppii aika pian, että kannattaa syödä ettei joudu olemaan nälkäisenä. Seuraavalla aterialla lapselle tarjotaan sitä mitä muutenkin on tarjolla, ei siis missään tapauksessa edelliseltä aterialta syömättä jäänyttä. Se on sadismia, ihan niin kuin "koppiin" sulkeminenkin. Ja ulos mennään, jos se kuuluu päivärytmiin, ei lapsi saa sanella mennäänkö ulos vai ei, mutta tietenkin jos olet mennyt uhkaamaan sisään jäämisellä, on siitä pidettävä kiinni.
Kamala ajatellakin miten jotkut aikuisena itseään pitävät ihmiset rankaisevat lapsiaan! Ihan paha olo tuli. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja opetteleva äiti;26915809:
2v10kk lapsi. Kysyin aamulla mitä haluaa aamupalaksi syödä,ja vastaus oli banaani. Annoin banaanin,mutta lapsi kieltäytyi syömästä itse,yritti vaatia että syötän (eli pidän banaania kädessä ja hän haukkaa). En suostunut,ja siitähän show alkoi. Kiristys (ennen ei voida lähteä ulos..) ja uhkailu (jos et nyt syö,menet koppiin) ei toiminut,joten 1,5 tunnin taistelun kuluttua luovutin ja sanoin että voidaan lähteä pois keittiöstä,mutta koska lapsi ei syönyt aamupalaa niin ulos ei voida lähteä. Parku ja jankutus loppui siihen paikkaan,lapsi leikkii tyytyväisenä mutta itsellä päivä pilalla.

Miten mun pitäis tästä jatkaa? Jos nyt kuitenkin lähdemme ulos (itselle olis mukavampi&helpompi lähteä ulos ja tehdä tälle päivälle suunnitellut asiat) niin vesittyykö homma ihan lopullisesti? Mikä olis vastaavassa tilanteessa järkevä kiristys/uhkaus? Periaatteessa olen sitä mieltä että kiristys ja uhkailu on ok kunhan pysyvät järkevissä mitoissa ja sanotut asiat myös toteutetaan.

Pahoittelut jos vaikutan tyhmältä,uhma vaan on meillä vielä aika uutta. Tähän asti lapsi on ollut oikein reipas ja tottelevainen..


vaan moni tuon ikänen haluaa sitä vauva ikää. Syötä ja helli + paapo. ei 2,5 osaa uhkailla!!! Se vaan toistaa sanoja joita on kuullut. Se ei voi viellä ajatella tunteilla.

Tunne puoli on sellanen jota ei kaks vuotias osaa vaikka se voi kuullostaa aikuiselta siltä. Sanat kertoo tuntee mutta lapsi on eri asia!!!!
 

Yhteistyössä