mitä tekisitte tässä tilanteessa- päivähoito asiaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lamaantunut ilmoituksesta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vau";22129718]Tuohan olisi aivan ihanne! Miksi tilapäisratkaisuna?[/QUOTE]

Sitten esikoinen meni päiväkotiin eskariin ja en halunnut vieraita lapsia kotiini nuoren vieraan hoitajan valvontaan. Samalla perhepäivähoidossa vapautui paikkoja vakinaisille hoitajille.
 
No kyllä sinne parinkymmenen kilsan päähän menee busseja. Otatte sen paikan vastaan ja haette koko ajan lähipäiväkotiin.
Jos hoitoaika alkaa nykyisinkin 6.15 on se kunnan päivähoidossa tiedossa ja päiväkoti avaa ovensa tuohon aikaan teitä (ja kenties jo nyt muita tarvitsevia) varten.

Sinuna kyllä soittelisin siihen lähipäiväkotiin ja itkisin paikkaa. Ei siinä ainakaan mitään menetä.
 
No, ihan saman mitä muutkin työssäkäyvät. Veisin lapsen sinne mistä paikan saa, on olemassa polkupyöriä ja busseja.
ja toisekseen on kummallista, että jos teillä on auto, sillä ei voi yhtä kersaa viedä hoitoon.

Ei sitä noin lyhyellä varoitusajalla saa lähipäiväkotiin, eikä teillä ole oikeutta muita etuilla, jos on jonoa.

taidatte olla niin vaikeita ihmisiä, että pph ei jaksanut enää teidän vaatimuksianne.
 
Te otatte paikan mistä saatte ja haette parempaa paikkaa samanaikaisesti. Mä en ihan ymmärtänyt millainen kriisi teitä nyt kohtaa, jos ette naapurista saa paikkaa.

Kunnalla on velvollisuus järjestää kaikille paikka. jostain.

juu ei ymmärrä ei. yksi kersa jolla kaksi vanhempaa, luulisi nyt helvetissä sen roudaavan sinne, jos viel ämolemmilla ajokortti.

nyt ap potkaiset itseäsi perseelle ja lopetat kaikenlaisen voivottelun. jos matkaa alle 20 km. sen voi vaikka aja apolkupyörällä.
että teillä ei ole varaa jäädä hoitamaan mutta kaiken pitäisi tulla ilmaiseksi ja jonkun muun pitäisi kuljettaa kersa vielä hoitoon?
 
Joo hommaa hoitaja kotiin ja ota siihen pari ulkopuolista lasta lisäksi!!! Mun ystävä teki näin ja ei maksa sen enempää ku jos veis päiväkotiin. Tietty oma talo hoitajan ja lasten käytössä, mutta jos se ei haittaa niin suosittelen! Heille sattu vielä aivan ihana hoitaja, leipo lasten kans päivisin, teki ruokaa niin että vanhemmillekin oli kun tulivat töistä kotiin jne.
 
Perhesyistä lopettaa uransa tältä erää. Aivan mahtava hoitaja ollutkin, se harmittaa kaikista eniten.
Eikä me niin tyhmiä olla ettei ymmärrettäisi hakea heti siirtoa, itse asiassa mulla on paperit tuossa jo täytettynä ja postitusta vailla.
Mä vain olen sellainen äiti, että ajattelen lapsen parasta ettei sen tarvitsisi olla hoidossa koko päivää, herätä aamulla kukonlaulun aikaan että vanhemmat ehtii töihin yms. Kyseessä kuitenkin vielä alle 2 vuotias. Joku kyseli yksityisistä pph:sta, nekin on kaikki täynnä =(
 
No, ihan saman mitä muutkin työssäkäyvät. Veisin lapsen sinne mistä paikan saa, on olemassa polkupyöriä ja busseja.
ja toisekseen on kummallista, että jos teillä on auto, sillä ei voi yhtä kersaa viedä hoitoon.

Ei sitä noin lyhyellä varoitusajalla saa lähipäiväkotiin, eikä teillä ole oikeutta muita etuilla, jos on jonoa.

taidatte olla niin vaikeita ihmisiä, että pph ei jaksanut enää teidän vaatimuksianne.

Kyllä sillä autolla viedään lasta (ei kersaa) nytkin hoitoon, joko viedään tai haetaan riippuen siitä mikä työvuoro minulla on. Minulla sen verran pitkä työmatka että tarviin siihen auton.

Niin, meillä ei ole oikeutta etuilla, mutta meiltä voidaan kyllä hoitopaikka viedä...
 
Niin, meillä ei ole oikeutta etuilla, mutta meiltä voidaan kyllä hoitopaikka viedä...
On ihan normaalia, että ihmiset jäävät eläkkeelle, vaihtavat työpaikkaa, vaihtavat alaa, muuttavat toiselle paikkakunnalle, sairastuvat ja jotkut jopa kuolevat. Ei ketään voi velvoittaa olemaan maailman tappiin asti samassa työssä samassa paikassa. Ei teiltä hoitopaikkaa olla viemässä, hoitopaikka vaan vaihtuu. Kurja tilanne tietysti teille, mutta niillä jonossa olevilla ei ole edes vielä sitä paikkaakaan, joka teillä kuitenkin jo on.
 

Yhteistyössä