Mitäö tehdä teinin kanssa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Auttakaa kiitos !!!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Auttakaa kiitos !!!

Vieras
Teini-ikä puskenut 14-vuotiaan päälle ja kunnolla.. koko kulunut kouluvuosi on ollut yhtä taistelua ja huolta.

Syksyllä alkoi koulu menemään huonosti ja erinäisten temppuilujen takia teinityttö on nyt erityisluokalla. Arvosanat parantuneet nyt kuitenkin niin, että jatkaa ysiluokalla ns. normaalilla luokalla. Jos ei pärjää, pääsee takas erityisluokalle. Mitään "vikaa" teinissä ei sinänsä ole, lukitestit ja muut tehtynä. Ei vaan kiinnosta ja keskittyminen hankalaa isossa porukassa joka ei pysy hiljaa.

Syksyllä tuli eka alkoholikokeilu. Sitten räjähti kunnolla. Teini oli ottanut viinaa & pillereitä. Tästä sain tietää parin pv päästä kun teini vihdoin kertoi. Kaveri oli joutunut sairaalaan ja oli tästä kovin huolissaan. Vannoi, ettei ikinä enää tee sellaista ja keskusteltiin pitkään asiasta.

Otin yhteyttä koulupsykologiin ja yhteisymmärryksessä teinistä tehtiin lastensuojeluilmo.

Sitten tuli myymälänäpistys. Samojen kavereitten kanssa kuin tuo pillerikokeilu. Jäivät onneksi kiinni ja hain tytön pois poliisilaitokselta. Poliisi teki lastensuojeluilmon myös.

Lastensuojelutarpeen selvitys aloitettiin ja reilun 4kk prosessin aikana syntyi päätös, että lastensuojelulle ei ole tarvetta. Tämän ajan teini käyttäytyi kunnolla ja parin aineen kouluarvosana nousi.

Viimeisestä lastensuojelupalaverista oli kulunut aikaa kaks viikkoa, kun teini jäi juomisesta kiinni. Istui arestinsa. Kun pääsi taas viikonloppuna vapaalle, sama juttu. Sitten taas arestia. Sitten maailma romahti taas kun teini tuli kotiin eräs perjantai-ilta ja sai paniikkikohtauksen kun pelkäsi.. oli ottanut viinaa ja lääkkeitä. Soitin 112 ja selvitin monen mutkan kautta, mitä lääkkeet olivat. Onneksi eivät vaarallisia. Ensihoitajat juotti tytölle pullollisen lääkehiilta ja antoivat jäädä kotiin.

Teini vannoi, ettei koskaan enää...
Sanoin, että seuraavasta kerrasta otan jälleen yhteyttä lastensuojeluun. Tämän on loputtava!

Kaverin äiti soitti sitten eräs ilta ja sanoi että meidän tyttö oli erään kaverin kotoa ottanu pillereitä- Selvitin asiaa ja tässä oli käynyt niin, että tää yks kaveri (joka on ollut mukana kaikissa näissä pahuuksissa) oli pakottanut ottamaan. Tyttö oli piilotttanut pillerit hihaan ja heittänyt pihalla pois. Ei ollut uskaltanut laittaa vastaan tälle kaverille joka on määräilevä ja ennen kiusannut tyttöäni (ala-asteella) rankastikin.

Kotiin on tullut aina ajoissa mutta sitten tapahtui sekin, ettei tyttlöä kotiin kuulunut. Puhelimeen ei vastaa ja kaverit valehteli, etteivät ole nähneet koko tyttöä. Valehtelu selvisi myöhemmin mutta olin todella huolissani.. Tuli kotiin vasta aamuyöllä. Kunnossa tosin. Vannoi, ettei ollut ottanut mitään.

En tiedä mitä tehdä :(( olen niin rikki ja hajalla, että tänäänkin olen vaan itkenyt ja syyttänyt itseäni, kun en osaa olla parempi äiti. Toivon koko ajan että lapseni "ryhdistäytyisi" ja aika kuluisi eteenpäin, että murkkuikä menisi ohi. Samalla pelkään, että tyttö ajautuu vielä enemmän hankaluuksiin ja nämä asiat seuraavat häntä aikuisikäänkin.

Tämän kaverin kanssa tyttö sanoi laittavansa välit poikki. On puhunut tytöstäni pahaa selän takana paljon ja kiusaaminen jatkunut, tosin nyt se on ollut näkymättömämpää (ala-asteella se oli fyysistä) ja sekä tyttö että minä olemme olleet uskossa, että tämä ihminen olisi muuttunut. Toisin kävi.

Samalla huolestuttaa se, että tyttöni on niin kavereitten vietävissä. Joskus sanoo, ettei esim. halua mennä heidän kanssa jonnekin, mutta kaverit houkuttelee, suostuttelee, uhkaavat välirikolla tms. jos ei suostu.

Tytölläni on huono itsetunto ja tämä sitten kai heijastuu. Käy nuorten itsetuntoryhmässä ja siellä on tullut edistystä hieman.

En tiedä mitä teen. Katsonko vielä eteenpäin vai otanko jo nyt lastensuojeluun yhteyttä? Vai mitä teen? Koulupsykologilla tosiaan käy (jos muistaa/Jaksaa/viitsii) ja siellä itsetuntoryhmässä.

Perheasiat on kunnossa. Riitelemme toki mutta aina myös sovimme. Kolmivuorotyöni vuoksi harmittaa - voisin olla lapselle läsnä enemmänkin.

Auttakaa.
 
Et voi oikeastaan kuin ymmärtää ja olla tukena niin paljon kuin pystyt. Tuossa iässä kaverit vie niin kuin lystäävät. Hyvä, että tyttäresi yrittää päästä eroon "huonosta" seurasta. Voimia sinne molemmille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
pitäisikö tyttö saada johonkin tiukempaan ympäristöön joksikin aikaa? Joku koulukoti tyyppinen paikka, jossa olisi etäisyyttä myös ystäväpiiriin.

Käsittääkseni asiat pitää olla tosi vinksallaan, että tuontyyppistä apua lopulta saa. Lastensuojeluprojektin aikana teinille selvitettiin, mitä kaikkea voi tapahtua jos asiat menee huonommin.. huostaanotto jne. oli puheenaiheena. Lapsi pelkäsi kovasti (tai sille vaikutti) että joutuisi kotoa pois. Tuntuisi kamalalle se, että omasta aloitteestani "ajaisin" sitä kotoa pois jonnekin.. samalla itselläni on tunne, että olen epäonnistunut.

Tuli muuten väärä hymiö tuohon alkup. viestiin. Mutta etteköhän sen arvanneet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppäri:
Jospa pääsisi kesllä vaikka jonnekkin muualle ja ilmapiirin vaihdos tekisi tehtävänsä :hug:

En tiedä minne pääsisi.. emme ole kovinkaan rahakkaita, mutta toimeen tulemme. Ei ole ketään, minne voisin tytön "lähettää". Ja jos olisikin, siitä syttyisi sota koska olen varma, ettei tyttö haluaisikaan minnekään.
 
En oikein mitään osaa sanoa, muuta kuin että onneksi tyttö luottaa sinuun niin paljon, että kertoo näistä jutuista sinulle. Tee kaikkesi, että tuo luottamus säilyy, voi pelastaa tytön pahemmilta tapauksilta jatkossa. Korosta sitä, että sinulle voi aina puhua ja pitää puhua. Rakastat ja tuet. Nähdäkseni teet jo paljon, ja onneksi tyttö on itsekin mukana noissa tapaamisissa ja ryhmässä.
 
seurannut tässä vähän saman tapaista, tosin kyseessä on teinipoika 15v.
Hänen vanhemmat asuvat erillään, mutta ovat jollaintavalla yhdessä. Isä on paljon heillä kotona, tosin nyt viimeaikoina alkanut tekemään paljon keikkahommia (pimeästi). Ei hyväksy että ketään puuttuu heidän asioihin, ei saa poikaa kuitenkaan mihinkään kuriin. Esim varastamisesta ei olisi saanut soittaa poliisille vaikka oli toinen kerta.
Äiti tekee vuorotyötä (2vuoro) ja tuntuu että lähinnä iltavuoroa. Eli ei juurikaan pojan tekemisistä tiedä. Välillä tuntuu ettei edes halua tietää. Nyt pojalle hieman jo opo vihjannut ettei tod. näk. saa päättötodistusta. Koulunkäynti ei kiinnosta. Kaverit vie 6-0. jne.

Ikävä sanoa mutta ainakin tässä tapauksessa oon ollut sitä mieltä että yhteys kuraattoriin (he eivät olleet yhteydessä) ja yrittää saada hetkeksi poika pois näistä ns. pahoista seuroista. Päähänsilittely ei enää auta.

Tuossa eräs vieras jo kirjoittikin ja vähän samoilla linjoilla oon että miten olisi koulukoti esim. hetkellisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Missä asutte? Monen kunnan nettisivuilta näet perheiden tukipalvelut, kuten nuorisokkodiy, koulukodit jne. Maksut eivät ole huimia.

Keski-Suomessa asumme.

Pois kotoa laittaminen tuntuu todella vaikealta ajatukselta... kotona kun olemme, on kaikki yleensä niin hyvin. Nauramme ja viihdymme, tehdään kaikkea yhdessä. Sit kun puhelin soi ja kaverit soittaa tyttö muuttuu... suuttuu, jos en päästä menemään jne.
 
Voisitko itsekin jutella sen koulupsykologin kanssa, ehkä hänellä olisi keinoja kotitilanteeseenkin? Olet hyvä äiti, koska välität, ja olet tehnyt paljon asian hyväksi. Viimeinen keino tietysti on vapaaehtoinen huostaanotto, jos et enää jossain vaiheessa millään jaksa. Siitä pitää toki puhua teinin itsensäkin kanssa, että ymmärtää asioiden syyt ja seuraukset. Mutta joskus se kannattaa, ja lapsen elämä palaa raiteilleen ja hän välttyy paljolta pahalta.

Tai sitten sisäoppilaitos, niitäkin on, jotka järjestävät perusopetusta.
 
Ymmärrän hyvin. Tilanne on kuitenkin sse, että tyttö on pitelemätön ja suunta alaspäin! Varhainen puuttuminen on tärkeää. Napakka kuri, turvalliset aikuiset ja kouluun keskittyminen kuitenkin koulukodissa tai vastaavassa voisi olla hyvä asia, ennenkuin esim huumeet tai rikokset tulee mukaan kuvaan.
 
moni sijoituspaikka edellyttää huostaanottoa. Se on välttämätön, jotta lasta voidaan hoitaa. Muuten ei ko. paikalla ole seim valtuuksia tutkia tavaroita, pitää nuorta sisällä jne.
 

Aivan kuin pikkusiskoni. Ajautui kaveriporukkaan, jossa kaverit olivat kavereita niin kauan kuin siskoni toimi kuten hekin - lintsasi koulusta, haistatteli opettajille, käytti viinaa ja pillereitä, karkaili kotoa. Siskoni oli aivan hukassa itsensä kanssa, ajautui välillä viiltelemäänkin itseään. Kotona pahoinvointi näkyi haistatteluna, varasteluna, valehteluna...

Vanhempani yrittivät setviä asiaa ensin koulun kanssa. Rehtorista ja kuraattorista ei ollut juurikaan apua. Koko perhe kärsi siskoni vuoksi, etenkin äitini oli todella lujilla. Koskaan ei aamulla töihin lähtiessä tiennyt, nouseeko sisko ylös ja menee kouluun, tai jos menee, haistatteleeko opettajille ja lähtee ovet paukkuen karkureissulle. Vanhempani olivat täysin voimattomia, siskoni toimi oman päänsä mukaan eikä vanhempani ymmärrettävästi voineet kulkea yläasteikäisen lapsensa perässä vahtimassa hänen tekemisiään ympäri vuorokautta. Isäni ajeli välillä satoja kilometrejä etsiessään karkuteillä olevaa siskoani, sisko saattoi häipyä kesken koulupäivän ja löytyä myöhemmin vaikka 200 km päästä kotoa jonkun ''kaverin'' luota.'

Vasta kun vanhempani ottivat yhteyttä sosiaalitoimeen ja VAATIVAT että asialle on tehtävä jotain, alkoi tapahtua. Siskolle annettiin ehdot: ei laittomuuksia, koulussa käydään, sääntöjä noudatetaan ja psykologia tavataan kerran viikossa. Muutamaksi viikoksi sisko ryhdistäytyi, mutta taas kaverit houkuttelivat siskon omille teilleen (en nyt syytä pelkästään kavereita, mutta tosiystävät eivät toimi niin kuin he toimivat). Annettiin vielä yksi mahdollisuus. Senkin sisko mokasi. Sisko laitettiin koulukotiin käymään peruskoulu loppuun.

Sekin oli raskasta, mutta alun vastustelun jälkeen sisko alkoi ymmärtämään käyttäytyneensä ja toimineensa paitsi muiden, myös OMAN parhaansa vastaisesti. Koulukodissa hänet ''pakotettiin'' säännölliseen elämään, joka paransi hänen fyysistä ja psyykkistä terveyttään. Hän sai uusia harrastuksia, hän oppi ottamaan vastuuta, tekemään kotitöitä, auttamaan myös muita. Hän kävi vuodessa 8. ja 9. luokat, saaden peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoksi kahdeksikon. Peruskoulun käymisen jälkeen sisko pääsi taas kotiin, ja nyt, 4 vuotta myöhemmin hän on kiitollinen että katkaisimme hänen huonoille laduille menneen elämäntyylinsä ja pakotimme hänet ottamaan itseään niskasta kiinni. Opiskelee muuten sosiaalialaa parasta aikaa, tavoitteena nuorisotyö, hänellä kun on kokemusta vaikeastakin nuoruudesta.

Älä häpeä, et ol huono äiti, sillä huono äiti ei pohtisi lapsensa hyvinvointia eikä yrittäisi tehdä asialle mitään. Kaikki ongelmatapaukset eivät tule ''huonoista perheistä''. Paljon voimia teille, toivottavasti asiat kääntyisivät teilläkin parhain päin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Aivan kuin pikkusiskoni. Ajautui kaveriporukkaan, jossa kaverit olivat kavereita niin kauan kuin siskoni toimi kuten hekin - lintsasi koulusta, haistatteli opettajille, käytti viinaa ja pillereitä, karkaili kotoa. Siskoni oli aivan hukassa itsensä kanssa, ajautui välillä viiltelemäänkin itseään. Kotona pahoinvointi näkyi haistatteluna, varasteluna, valehteluna...

Vanhempani yrittivät setviä asiaa ensin koulun kanssa. Rehtorista ja kuraattorista ei ollut juurikaan apua. Koko perhe kärsi siskoni vuoksi, etenkin äitini oli todella lujilla. Koskaan ei aamulla töihin lähtiessä tiennyt, nouseeko sisko ylös ja menee kouluun, tai jos menee, haistatteleeko opettajille ja lähtee ovet paukkuen karkureissulle. Vanhempani olivat täysin voimattomia, siskoni toimi oman päänsä mukaan eikä vanhempani ymmärrettävästi voineet kulkea yläasteikäisen lapsensa perässä vahtimassa hänen tekemisiään ympäri vuorokautta. Isäni ajeli välillä satoja kilometrejä etsiessään karkuteillä olevaa siskoani, sisko saattoi häipyä kesken koulupäivän ja löytyä myöhemmin vaikka 200 km päästä kotoa jonkun ''kaverin'' luota.'

Vasta kun vanhempani ottivat yhteyttä sosiaalitoimeen ja VAATIVAT että asialle on tehtävä jotain, alkoi tapahtua. Siskolle annettiin ehdot: ei laittomuuksia, koulussa käydään, sääntöjä noudatetaan ja psykologia tavataan kerran viikossa. Muutamaksi viikoksi sisko ryhdistäytyi, mutta taas kaverit houkuttelivat siskon omille teilleen (en nyt syytä pelkästään kavereita, mutta tosiystävät eivät toimi niin kuin he toimivat). Annettiin vielä yksi mahdollisuus. Senkin sisko mokasi. Sisko laitettiin koulukotiin käymään peruskoulu loppuun.

Sekin oli raskasta, mutta alun vastustelun jälkeen sisko alkoi ymmärtämään käyttäytyneensä ja toimineensa paitsi muiden, myös OMAN parhaansa vastaisesti. Koulukodissa hänet ''pakotettiin'' säännölliseen elämään, joka paransi hänen fyysistä ja psyykkistä terveyttään. Hän sai uusia harrastuksia, hän oppi ottamaan vastuuta, tekemään kotitöitä, auttamaan myös muita. Hän kävi vuodessa 8. ja 9. luokat, saaden peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoksi kahdeksikon. Peruskoulun käymisen jälkeen sisko pääsi taas kotiin, ja nyt, 4 vuotta myöhemmin hän on kiitollinen että katkaisimme hänen huonoille laduille menneen elämäntyylinsä ja pakotimme hänet ottamaan itseään niskasta kiinni. Opiskelee muuten sosiaalialaa parasta aikaa, tavoitteena nuorisotyö, hänellä kun on kokemusta vaikeastakin nuoruudesta.

Älä häpeä, et ol huono äiti, sillä huono äiti ei pohtisi lapsensa hyvinvointia eikä yrittäisi tehdä asialle mitään. Kaikki ongelmatapaukset eivät tule ''huonoista perheistä''. Paljon voimia teille, toivottavasti asiat kääntyisivät teilläkin parhain päin.

Kiitos sinulle kirjoituksestasi.

Minulla on aina ollut perusperiaatteena se, että jos tuntuu, etten pärjää, haen apua. Samalla kuitenkin olen optimistinen (liiankin?) ja toivon, että NYT se tyttö tajuaa ja ymmärtää ja NYT se alkaa toimimaan oikein. Kunnes taas tulee seuraava romahdus...

Vaikeaa tämä on senkin vuoksi, ettei oikein ole ketään kelle puhua. Omat vanhempani ovat sen verran vanhakantaisia, että heille kaikki tämä olisi järkytys ja neuvot olisivat tyyliin "no laita se kuriin". Kaikilla ystävilläni on vasta pieniä lapsia ja ne, mitä olen heille kertonut on saanut esiin kommentteja "no pitäähän sitä tuossa iässä kaikenlaista kokeillakin" tai "voi kauheeta mä en kyllä ikinä.. " Voitte uskoa, etten ole pahimpia juttuja heille edes vaivautunut kertomaan.

Olen ollut koulupsykologiin yhteydessä ja tällä on tuntuma, että asiat olisivat menossa parempaan. Tytöllä ja hänellä on luottamuksellinen suhde ja vaitiolovelvollisuuden vuoksi ei tietenkään kerro yksityiskohtia tapaamisistaan. On helpottavaa tietää, että on joku, jolle tyttö voi kertoa asioitaan jos ei halua minulle puhua.

Olen itse niin väsynyt tähän tilanteeseen ja pelkään tulevia viikonloppuja. Mitä tapahtuu, tuleeko ajoissa kotiin, kenen kanssa liikkuu, pitääkö huolen itsestään.. joka ainoa kerta kun soitan hänelle tarkistaakseen, että asiat on kunnossa, pelkään ja nappulaa painaessani että mitäs jos ei vastaa puhelimeen.. mitäs jos.

Sain todella paljon rohkaisua viesteistänne, kiitos kaikille. Koulukoti tai huostaanotto tuntuu edelleen vaikealle, mutta ymmärrän että jos sama meno jatkuu, en muita vaihtoehtoja keksi. Tärkeintä on lapsen hyvinvointi ja se, että tuon käyttäytymisen on loputtava. Samalla itseäni painaa syyllisyys ja jonkinasteinen häpeäkin, miksi juuri me? Miksi juuri minun tyttäreni? Mitä olen tehnyt väärin?

Meillä on melko avoimet välit. Tyttö kertoo asioistaan ja pystyy puhumaan minulle. Tuskin olen aina kovinkaan viilipytty ja sorrun itsekin välillä lapsellisuuksiin riidellessämme mutta aina on pystytty lopulta keskustelemaan. Isäänsä tytöllä on asialliset välit. Isä on enemmän auktoriteetti meidän perheessämme ja tätä vastaan tyttö kapinoi vieläkin enemmän. Isälleen tyttö ei halua kertoa asioistaan samalla tavalla kuin minulle.

Aion nyt katsoa tilannetta vielä vähän eteenpäin. Keskustelen tytön kanssa lisää ja sanon, että jos sama meno jatkuu niin sitten hankin ulkopuolista apua tilanteen pysäyttämiseksi. Ja sitten pallo ei ole enää kokonaan minun hanskassani. Isälle tämä kaikki tuntuu olevan hankalaa. Pystymme kyllä keskustelemaan mutta hän ei täysin ymmärrä, miksi tyttö käyttäytyy kuin käyttäytyy. Ei ymmärrä murrosikäisten paineita tai sitä miksi tyttö ei osaa sanoa ei. Tämä näkyy sitten niin, että isä ennemminkin karjuu kuin keskustelee. Riitojensa jälkeen kyllä puhuvat ja anteeksipyynnöt toimii molemmin puolin. Tosin nyt viime aikoina isäkin on ottanut hieman "lunkimmin" tytön kanssa koska on huomannut (ja olemme keskustelleetkin) että huutaminen vaan pahentaa asioita.

Pääpiirteittäin asiat kuitenkin sujuu kotona hyvin. Ei meillä huudeta ja tapella läheskään jokainen päivä. Asiat sujuu.

Takapakkia tulee oikeastaan ainoastaan silloin, kun tyttö on kavereitten kanssa liikkeellä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Auttaisikohan jokin harrastus? Tarkoitan sitä, että harrastus veisi tytöltä "liian" vapaa-ajan ja harrastuspiiristä voisi löytyä toisenlaisia kavereita.

Tätä olen itsekin tytölle puhunut ja yrittänyt onkia, mikä olisi sellainen, mistä pitää. Ratsastanut on vuosia mutta viimeisen kahden vuoden aikaan tämä harrastus on jäänyt minimiin. Talli, jossa kävi, ei enää miellytä ja seuraavalle on pitkä välimatka.

Tyttö harrastaa valokuvausta ja hyvä kamera hällä onkin. Mutta se ei valitettavasti ole harrastus, joka veisi aikaa kavereilta pois. Valokuvaajien harrastuspiiriin tai vastaavaan "ei kyllä varmana mene!".

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Auttaisikohan jokin harrastus? Tarkoitan sitä, että harrastus veisi tytöltä "liian" vapaa-ajan ja harrastuspiiristä voisi löytyä toisenlaisia kavereita.

Mietin tuossa samaa. Tyttö on kuitenkin vielä nuori eikä osaa päättää sillä tavalla elämästään, että "järkiintyisi". Ainakaan ilman apua. Tuo vääränlainen kaveripiiri tuntuu olevan tässä se avainasia. Tuntuu että tyttäresi on erittäin herkkä toisten vaikutteille ja varsinkin jos on huono itsetunto, niin on helposti toisten vietävissä koska haluaa olla hyväksytty.
Kannattaisi vakavasti miettiä yhdessä tyttäresi kanssa, että voisiko joku kiva harrastus astua kuvioihin? Sellainen, mistä tyttäresi todella nauttisi ja josta voisi saada mukavia ja todellisia ystäviä. Pelkästään ystäväpiirin muutos voisi tehdä paljon, ellei jopa pelastaisi koko tilannetta.
Toivon sydämestäni, että löydätte sopivan ratkaisun ilman ahdistavia lastensuojelutoimenpiteitä ja että tyttärestäsi kasvaa vielä vahva ja tervejärkinen nainen! :hug:
 
Jospa ottaisit selvää kaikki mahdolliset harrastukset ym. tapahtumat paikkakunnaltasi. On niin paljon mitä voi harrastaa. Musiikkia, käsitöitä, taidejuttuja, teatteria, eläintenhoitoa ja urheilun puoleltakin löytyy vaikka mitä. Tai mitäpä jos perheenä keksisitte jonkin yhteisen jutun? Jotain uutta koko perheelle, jotain sellaista mikä kääntäisi elämänsuunnan. Vaihtoehtoja löytyy, ne vain pitää etsiä!
 

Yhteistyössä