A
A shadieeyah
Vieras
http://uutiset.msn.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kontulan%20Alko%20myi%2014-vuotiaalle%20pojalle/1135236039470?ref=msn
Kontulan Alko on myynyt 14-vuotiaalle pojalle alkoholia rikkoen näin lakia.
Poika oli ostanut mietoja alkoholijuomia, joiden ostoon vaaditaan 18 vuoden ikää.
Vartija otti alkoholia ostaneen pojan kiinni, kun hän alkoi välittää juomia muille alaikäisille Kontulan ostoskeskuksessa sijaitsevan Alkon edustalla. Tapaus sattui tämän vuoden tammikuussa.
Rangaistukseksi Kontulan Alko on saanut Etelä-Suomen lääninhallitukselta kolmen päivän alkoholin myyntikiellon. Myymälä on sen takia suljettuna toukokuun 26.-28. päivinä. Lääninhallitus päätti asiasta viime viikolla.
"Tietojeni mukaan myyjä oli arvioinut, että ostaja on 25-vuotias tai yli", Alkon palvelujohtaja Kari Pennanen sanoo. Alkon linjana on, että henkilöpaperit tarkastetaan kaikilta alle 25-vuotiailta näyttäviltä.
"Myyjä on erittäin kokenut eli työskennellyt Alkossa 30 vuotta. Hän tietää kyllä alkoholinmyynnin periaatteet."
Virhearvion tehnyt myyjä on saanut Pennasen mukaan sanktion, mutta hän on edelleen töissä Alkossa. Kontulan Alkon työntekijät työskentelevät todennäköisesti muissa Alkoissa oman myymälän ollessa kiinni.
"Olen myyjän ja Alkon puolesta pahoillani, että tällainen vahinko on päässyt syntymään. Tosi huono juttu", Pennanen sanoo.
Pennasen mukaan väärinkäytös on harvinainen. Hän muistaa viimeisten 20 vuoden ajalta vain yhden vastaavan tapauksen vuodelta 2004. Silloin Rovaniemen Alko suljettiin kolmeksi päiväksi, kun alaikäiselle oli myyty alkoholia.
Perjantai-iltapäivänä viiniostoksille Kontulan Alkoon tullut Luca Cannavò on huomannut myyjien tarkistavan asiakkaiden papereita kassalla usein. "Yleisesti palvelu on tällä toiminut aina hyvin."
Parinkymmenen metrin päässä Alkon ulko-ovelta istuskelevat 15-vuotiaat Ali ja Ahqu ovat kuulleet 14-vuotiaan pojan juomaostosta.
Etunimillään esittäytyvien poikien mukaan alaikäisen ei tarvitse Kontulan Alkoon mennä, koska aikuiset ostavat nuorille alkoholia myymälästä parin euron korvausta vastaan.
"Tänäänkin tässä on ollut ainakin kymmenen sellaista tapausta", Ahqu sanoo.
Vuodessa Alkoissa on noin 63 miljoonaa asiakasta. Henkilöpapereita myyjät kysyvät pari miljoonaa kertaa vuodessa. Kyselyistä 5-10 prosenttia johtaa siihen, ettei alkoholia myydä.