Miten auttaa lasta vai ollakko puuttumatta (kiusaaminen, syrjintä)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pahoillaan oleva äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pahoillaan oleva äiti

Vieras
6-v poika on ollut 3-vuotiaasta saakka kyseisessä päiväkodissa. Ensi syksynä menee eskariin. Tarhassa ollessa on ollut 1 poika joka on paras tarhakaveri. Kyseinen poika on syntynyt edellisen vuoden puolella, eli on nyt jo eskarissa. Ikäeroa meidän pojalla ja tällä toisella on muutamia kuukausia. Nyt syksyllä on eskariin tullut tästä meidän kodin pihapiiristä meidän pojan paras kaveri. Nyt on tämä paras kaveri ja paras tarhakaveri alkaneet syrjiä meidän poikaa. Kun kaikki kolme on hoidossa ei meidän poikaa oteta leikkiin tai kiusataan. Kun vain toinen on hoidossa kelpaa meidän poika kaveriksi.

Miten voisin auttaa poikaa? On luonteeltaan herkkä ja ehkä sitten liian kiltti.
 
Tietysti puutut. Voit puhua asiasta hoitotädin tai vanhempien kanssa. Meillä poikaa kiusattiin koulussa pari ensimmäistä vuotta, on erityislapsi. Soitin opettajalle ja yhdessä kerroimme muille oppilaille miksi poika on joissain asioissa erilainen ja siihen loppui kiusaaminen. Lapset ymmärtää kun niille selittää. Puuttumatta ei saa olla, kuka sitä lasta puolustaa jos et sinä.
 
Alusta saakka molemmat pojat on olleet enemmän kiusaaja luonteisia kuin kilttejä. En usko asian muuttuvan vaikka pojille asiasta puhuttaisiinkin. Tarhakaverilla on myös pahana tapana käydä fyysisesti käsiksi jos ei mene hänen mielen mukaan. Tähän on aina puututtu ja olemme myös äidin kanssa asiasta puhuttu. Jotenkin tuntuu että asia selviää vasta syksyllä kun molemmat lähtevät kouluun ja meidän poika aloittaa eskarin. Meidän poika on vain niin herkkä ja kiltti luonteeltaan, että uskon osittain ongelmien johtuvan myös siitä ettei hän itse hanakammin pidä puoliaan vaan tyytyy kohtaloon. Poika sanoi tarhatädeille kertoneen ettei toiset halua ottaa mukaan leikkiin, mutta tädit eivät kuulemma välittäneet. Meillä on kohta tarhassa varhaiskasvatussuunnitelma keskustelu, jossa asian ajattelin ottaa esille. Kysellä myös vähän miten kavereiden kanssa tarhassa on sujunut. Onko ongelmat olleet näkyvissä olevia.
 
Puutu ihmeessä kiusaamiseen, et voi tietää muuttuuko poikien suhtautuminen jos et puutu siihen. Meneekä poikasi perässä samaan kouluun kiusaajien kanssa? Toiminta voi hyvin jatkua siellä..
 
meillä sama ongelma, poika nyt 4,5 vuotias iloinen vesseli, vähän vilkas välillä mutta kiltti, ei kiusaa muita ja ottaa muut huomioon. arastelee aivan hirveästi yhtä tarhakaveria joka todella raisun oloinen. tarhaan olin viemässä poikaa aamulla kun tämä "arasteltu" tarhakaveri tuli vastaan ja alkoi karjumaan pojalleni. no poikahan piiloutui selkäni taakse eikä meinannut sieltä esiin tulla. sanoin hoitajille asiasta, mutta sain käsityksen että vika onkin minun pojassani - koska on niin arka puolustamaan itseään. onko niin että nämä hiljaisemmat ja arat saavat syyt niskoilleen jotta nämä isoääniset ja kovistelijat voivat rellestää rauhassa ja kiusata muita.
 
Meillä kanssa lapsen kiusaamisen syy oli päiväkodin mielestä herkkyys. Mitä hittoa sekin tarkoittaa? Silläkö voidaan kuitata toisten kiusaaminen? Kohde vaan ei kestä... prkele
 
Monille hiljaisille,aroille ja herkille lapsille pitää osata selittää myös se, että on olemassa muunkinlaisia lapsia kuin oman itsensä kaltaisia. Voi kertoa, että se kaveri kuka on rajumpi ja äänekkäämpi jne... ei ole paha eikä halua kiusata vaan se on sen toisen pojan osa luonnetta ja tapaa olla poika/tyttö.
Aina ei todellakaan ole kyse kiusaamisesta vaan lapsen pelosta erilaisuutta kohtaan ja tässä tapauksessa kiltti,rauhallinen jne lapsi pelkää näitä villejä ja arvaamattomasti käyttäytyviä niinkauan kun selitetään, wettä on olemassa muunkinlaisia lapsia kuin hän itse.
Sitten kun kiltti kokee ongelmaksi oman pelkonsa niin nämä rajut kaverit huomaavat pelon ja alkavat sen vuoksi sitten käyttää omaa persoonansa hyväksi ja jossain vaiheessa se sitten muuttuu oikeaksi kiusaamiseksi ja ongelmaksi.....

Valistakaa ja rohkaiskaa ja keskustelkaa ja sallikaa näille kilteille lapsille myös toisten erilaisuus ja opettakaa hyväksymään, että vaikka itse tekee aina oikein niin toiset eivät välttämättä sitä osaa tai tiedä ennenkuin opetetaan....
 
[QUOTE="totuus on";23425097]Monille hiljaisille,aroille ja herkille lapsille pitää osata selittää myös se, että on olemassa muunkinlaisia lapsia kuin oman itsensä kaltaisia. Voi kertoa, että se kaveri kuka on rajumpi ja äänekkäämpi jne... ei ole paha eikä halua kiusata vaan se on sen toisen pojan osa luonnetta ja tapaa olla poika/tyttö.
Aina ei todellakaan ole kyse kiusaamisesta vaan lapsen pelosta erilaisuutta kohtaan ja tässä tapauksessa kiltti,rauhallinen jne lapsi pelkää näitä villejä ja arvaamattomasti käyttäytyviä niinkauan kun selitetään, wettä on olemassa muunkinlaisia lapsia kuin hän itse.
Sitten kun kiltti kokee ongelmaksi oman pelkonsa niin nämä rajut kaverit huomaavat pelon ja alkavat sen vuoksi sitten käyttää omaa persoonansa hyväksi ja jossain vaiheessa se sitten muuttuu oikeaksi kiusaamiseksi ja ongelmaksi.....

Valistakaa ja rohkaiskaa ja keskustelkaa ja sallikaa näille kilteille lapsille myös toisten erilaisuus ja opettakaa hyväksymään, että vaikka itse tekee aina oikein niin toiset eivät välttämättä sitä osaa tai tiedä ennenkuin opetetaan....[/QUOTE]

No saman voisi varmasti tehdä myös näille möykkääjille ja raisuimmille, valistaa heitä ottamaan myös nämä hiljaiset ja arat huomioon. Vai pitääkö tämänkin olla yksipuolista?
 

Yhteistyössä