Miten edetä, että lapsi oppii kulkemaan koulumatkat?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Syksy jännittää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Syksy jännittää

Vieras
Postissa tuli infoa koulun aloitukseen liittyen ja jotenkin oletin, että koulu järjästää aamu- ja iltapäivötoimintaa lapsille jotka eivät osaa mennä tai tulla itsenäisesti. Mutta lapsen lähikoululla johon hänelle on alustavasti puhuttu paikkaa pienryhmässä ei ole aamutoimintaa ollenkaan ja iltapäiväkerhokin loppuu klo 16.00. Esitteeseen oli laitettu, että vanhempien vastuulla on opettaa lapsensa kulkemaan koulumatkat aamuisin turvallisesti ja iltapäiväkerhosta on ehdottomasti sitouduttava hakemaan lapsi viimeistään klo 16.00.

Minulla ja miehelläni kummallakin loppuu työpäivä klo 16.00. Lapsella on adhd ja tarvitsee eskarissakin henkilökohtaisen avustajan, että saa puettua vaatteet päälle, pystyy siirtymään muiden mukana paikasta a paikkaan b tai ylipäätään mistään tulee mitään. Samoin kotona tarvitsee todella paljon muistutuksia, että pyydetty asia tulee tehtyä loppuun. Liikenteessä tarvitsee pitää kädestä kiinni kun impulsiivisuuden takia poukkoilee sinne tänne ympärilleen katsomatta.

Syksyyn on onneksi vielä aikaa mutta kai meidän pitäisi jo tosissaan alkaa treenaamaan syksyä varten koska lapsi on aika hidas oppimaan. Nyt ei saa edes vaatteitaan päälle jos ne laittaa hänen eteensä ja pyytää pukemaan vaan tarvitsee muistutuksen siitä mitä ollaan tekemässä moneen kertaan. Sama homma syömisen kanssa, ruokailu jää kesken ja lasta on kehoitettava monta kertaa ruokailun aikana jatkamaan syömistä. Kuvia on koitettu useassa paikassa ja useaan kertaan ottaa avuksi mutta niistä ei ole ollut mitään hyötyä kun ongelma on keskittymisessä eikä ymmärtämisessä.

Miten tähän harjoitteluun saisi tehoa tai miten edetä kun tuntuu ettei lapselta suju pienetkään asiat omatoimisesti jos joku ei ole jatkuvasti palauttamassa häntä tekemään ko asiaa.
 
Alku oli todella hankalaa mutta nyt käsittääkseni paremmin kun lapselle on sovittu aika paljon erityisjärjästelyjä. Alussa kokeiltiin, että lapsi olisi toiminut muiden kanssa samassa paikassa tehden samoja asioita mutta se ei alkanut sujua mitenkään. Esimerkiksi pakkaamme lapselle kotoa aamupalan jonka hän syö avustajan kanssa eri tilassa kun muut lähtevät aamupalalle, lounaalla hakevat ruuan valmiiksi ennen kuin muut lähtevät syömään ja samoin välipalalle hakevat ruuan etukäteen keittiöltä jolloin lapsi saa syödä kaksin avustajan kanssa. Hän menee pukemaan ennen muita avustajansa kanssa. Lapsella on siis henkilökohtainen avustaja vierellä koko ajan koska muuten ei tule mistään mitään.
 
Alku oli todella hankalaa mutta nyt käsittääkseni paremmin kun lapselle on sovittu aika paljon erityisjärjästelyjä. Alussa kokeiltiin, että lapsi olisi toiminut muiden kanssa samassa paikassa tehden samoja asioita mutta se ei alkanut sujua mitenkään. Esimerkiksi pakkaamme lapselle kotoa aamupalan jonka hän syö avustajan kanssa eri tilassa kun muut lähtevät aamupalalle, lounaalla hakevat ruuan valmiiksi ennen kuin muut lähtevät syömään ja samoin välipalalle hakevat ruuan etukäteen keittiöltä jolloin lapsi saa syödä kaksin avustajan kanssa. Hän menee pukemaan ennen muita avustajansa kanssa. Lapsella on siis henkilökohtainen avustaja vierellä koko ajan koska muuten ei tule mistään mitään.
Jos tilanne on noin paha, niin voisin kuvitella, että koulussakin järjestyisi luokkaan koulunkäyntiavustaja auttamaan/vahtimaan ja lisäksi koulutaksikyyti johon koulunkäyntiavustaja saattaa lapsen.
 
Koulutaksia kannattaa harkita. Täällä se vaatii lausunnon kunnalliselta psykologilta tai lääkäriltä, yksityisen lausunnot ei kelpaa. Tosin taksikuljetukset vaatii, että lapsi on sovitussa hakupaikassa odottamassa kyytiä ajoissa (ja jaksaa odotella siellä, jos taksi on myöhässä).

Jos on noin vaikeaa, niin suosittelen selvittämään myös erikoisluokkavaihtoehtoja muualla, mistä löytyisi niin aamu- kuin iltapäivähoito ja mihin kulkisi koulutaksilla. Meidän erkkaluokkalaisella oli saatto koulutaksiin, josta avustajat saattoivat eskarilaiset/koululaiset koululla ryhmiinsä ja takaisin taksiin kotiinpäin. Suurimpana ongelmana pidin aikatauluja, kotiintuloaika saattoi pahimmillaan heittää lähes tunnin. Nykyisin laittaisin varmaan gps-palikan reppuun seuraamaan kulkua, jos olisin vielä tuossa tilanteessa.

Laita lapsi itse tekemään kuvataulu (kuin sarjakuva, voit tehdä ruudut valmiiksi) aamutoimista, mitä kaikkea pitää tehdä ja missä järjestyksessä. Erkkaluokkalaiset saivat sen koulusta tehtäväksi. Mietitte yhdessä mitä kaikkea pitää olla, ensimmäisenä tietenkin herääminen.
 
No ainakin kannattaa viikonloppuisin ja lomilla vähintään kerran päivässä kävellä se reitti.
Ja joka kerran selittää, miten katsoa autoja ja varoa pyöräilijöitä jne. Alkuun kuljette vierekkäin, mutta vähitellen lapsi askelen edellä, jolloin tarkkailet, muistaako pysähtyä katsomaan autoja ennen tien ylitystä ja ekemääm kaiken, mitä on neuvottu aikaisemmilla kerroilla.,

Ekal- ja tokauokkalaisen vanhemmalla on oikeus osittaiseen hoitovapaaseen, kannattaa selvittää sitäkin vaihtoehtoa. Mitä olen kuullut, niin kaikissa työpaikoissa ei ole mahdollisuutta tehdä lyhennettyjä päiviä, jolloin on sitten ollut yksi vapaapäivä viikossa ja neljä on ollut normaalin pituisia. https://www.kela.fi/osittainen-hoitoraha
 

Yhteistyössä