Y
"Yksinäinen"
Vieras
Yritän parhaani tiivistää. Kysykää jos epäselvyyksiä. 
Olemme seurustelleet 7-vuotta, näistä rakastin miestäni ensimmäiset 4-vuotta. Ensimmäisen kerran aloin miettiä eroa silloin, kunnes samaan aikaan plussasin ja nyt meillä on 2-vuotias poika. Molemmat tiedämme, että ilman lasta olisimme jo eronneet. Jotenkin luulin, että se muuttaa kaiken, rakastaisin taas miestäni, mutta ei.
Tunteeni ovat kuolleet. En rakasta miestäni, minua ahdistaa olla hänen seurassaan. Tietyllä tapaa, jopa inhoan hänen läsnäoloaan. Tunne on vahvistunut kuukausi kuukaudelta. Tiedän etten halua elää näin.
Olemme keskustelleet tilanteesta monta kertaa. Hän vain käskee yrittämään enemmän. Ja minä olen yrittänyt! Iltaisin katson häntä nukkuvana, en tunne mitään...välitän, en rakasta. Olen yrittänyt pakottaa itseni rakastamaan, mutta eihän se niin mene. Vaikeinta aikaa on kestänyt vuoden. Meillä ei ole fyysistä kontaktia. En halua mieheni koskevan minuun, koska ahdistun. Olen yrittänyt pakottaa itseni seksiin, mutta pelkkä halaaminen ja lähellä olokin tuntuvat pahalta. Mies rakastaa minua. Hän ei halua edes miettiä eroa, hän ei näe sitä edes vaihtoehtona. Olemme molemmat löysässä hirressä. Mieheni, joka ei saa rakkautta, arvostusta minulta. Minä, joka rimpuilen elämässä jota en halua elää näin. Miksi teen näin? Lapsen takia, varmasti. Mieheni takia, kyllä.
Tilanne on mennyt jo siihen pisteeseen, että tein jotain kammottavaa miehelleni. Petin häntä. Se tapahtui vain kerran, mutta sen jälkeen mieleeni on vahvistunut vain lujemmin, että haluan pois tästä. Pettäminen tuntuu pahalta, kauhealta, mutta en silti kadu. Se on ehkä pahinta tilanteessa ja sai minut tajuamaan, että en todella välitä miehestäni tarpeeksi. Petin täydessä tietoisuudessa ja jopa ehkä etsiäkseni syyn eroon.
Olen aivan hukassa, en tiedä mitä tehdä. Jatkaako? Erotako? Sen tiedän, etten halua olla tässä 5-vuoden päästä.
Lapseni on minulle kaikki kaikessa. Elämme täysin kahdenkeskistä elämää. Mieheni on töissä 12h päivässä, viikonloput pois. Olen miettinyt kärsiikö lapsemme? Varmasti kärsii, mutta ei nyt, sitten myöhemmin kun ymmärtää. Ja silloinkin haluan hänen ymmärtävän sen, että hänen on parempi elää kahden erillään olevan, rakastavan vanhemman kanssa, kuin perheessä, jossa ei ole rakkautta. On vain vihaa, ahdistusta, kiirettä, itkua ja riitoja.
Olemme seurustelleet 7-vuotta, näistä rakastin miestäni ensimmäiset 4-vuotta. Ensimmäisen kerran aloin miettiä eroa silloin, kunnes samaan aikaan plussasin ja nyt meillä on 2-vuotias poika. Molemmat tiedämme, että ilman lasta olisimme jo eronneet. Jotenkin luulin, että se muuttaa kaiken, rakastaisin taas miestäni, mutta ei.
Tunteeni ovat kuolleet. En rakasta miestäni, minua ahdistaa olla hänen seurassaan. Tietyllä tapaa, jopa inhoan hänen läsnäoloaan. Tunne on vahvistunut kuukausi kuukaudelta. Tiedän etten halua elää näin.
Olemme keskustelleet tilanteesta monta kertaa. Hän vain käskee yrittämään enemmän. Ja minä olen yrittänyt! Iltaisin katson häntä nukkuvana, en tunne mitään...välitän, en rakasta. Olen yrittänyt pakottaa itseni rakastamaan, mutta eihän se niin mene. Vaikeinta aikaa on kestänyt vuoden. Meillä ei ole fyysistä kontaktia. En halua mieheni koskevan minuun, koska ahdistun. Olen yrittänyt pakottaa itseni seksiin, mutta pelkkä halaaminen ja lähellä olokin tuntuvat pahalta. Mies rakastaa minua. Hän ei halua edes miettiä eroa, hän ei näe sitä edes vaihtoehtona. Olemme molemmat löysässä hirressä. Mieheni, joka ei saa rakkautta, arvostusta minulta. Minä, joka rimpuilen elämässä jota en halua elää näin. Miksi teen näin? Lapsen takia, varmasti. Mieheni takia, kyllä.
Tilanne on mennyt jo siihen pisteeseen, että tein jotain kammottavaa miehelleni. Petin häntä. Se tapahtui vain kerran, mutta sen jälkeen mieleeni on vahvistunut vain lujemmin, että haluan pois tästä. Pettäminen tuntuu pahalta, kauhealta, mutta en silti kadu. Se on ehkä pahinta tilanteessa ja sai minut tajuamaan, että en todella välitä miehestäni tarpeeksi. Petin täydessä tietoisuudessa ja jopa ehkä etsiäkseni syyn eroon.
Olen aivan hukassa, en tiedä mitä tehdä. Jatkaako? Erotako? Sen tiedän, etten halua olla tässä 5-vuoden päästä.
Lapseni on minulle kaikki kaikessa. Elämme täysin kahdenkeskistä elämää. Mieheni on töissä 12h päivässä, viikonloput pois. Olen miettinyt kärsiikö lapsemme? Varmasti kärsii, mutta ei nyt, sitten myöhemmin kun ymmärtää. Ja silloinkin haluan hänen ymmärtävän sen, että hänen on parempi elää kahden erillään olevan, rakastavan vanhemman kanssa, kuin perheessä, jossa ei ole rakkautta. On vain vihaa, ahdistusta, kiirettä, itkua ja riitoja.
