Miten hoikkien ihmisten ei tee mieli ruokaa

[Orion-]

[QUOTE="AnskuK";28782280]
Mutta aloin vaan miettiä lihavuutta; omaa ja muiden. Ja sehän on seurausta tasan tarkkaan siitä, että syö liikaa (jätetään nyt tämän ulkopuolelle kaikki sairauksista, lääkkeistä ja sensellaisista aiheutuvat paino-ongelmat)

Ja kysymys on, että mikä minut erottaa hoikasta ihmisestä, ja vastaushan on ilmiselvä. Minä syön enemmän. Mutta kysymys on "miksi ?" Miksi sen hoikan ihmisen ei tee mieli syödä yhtä usein ja/tai yhtä paljon kuin minun. (tai) Miten se hoikka ihminen on saanut niin täydellisen ja horjumattoman itsekurin, että ei sorru mässäilemään mitään herkkuja kuin vain hyvin harvoin, jos sitäkään. (tai) mitä muuta tahansa, mikä selittää sen, että miksi toinen syö liikaa ja toinen ei.[/QUOTE]

Lihavuus ei johdu ainoastaan liikaa syömisestä, vaan myös väärin syömisestä.

Syitä sitte vois olla vaikka
-liikaa hiilaria, liian vähän rasvaa
-ravinneköyhä ruoka
-opittu tapa, lohtusyöminen, pako todellisuudesta syömällä, jne

Geenit tekee oman pienen osansa, toisilla on laiskempi aineenvaihdunta ja lihoo herkemmin.

 

[Norminainen]

Mä olen normaalipainoinen (60kg/169cm). Tykkään syömisestä, joten joudun kyllä kieltäytymään ajoittain herkuista. Syön sillon kun on nälkä eli ei mulla ihan säännöllisiä ruoka-aikoja ole. Iltapainotteisesti pääasiassa syön.

Mun isosisko on erittäin hoikka, melkein voisi sanoa että laiha. Hän syö määrällisesti todella vähän. Omasta mielestään hän syö paljon, mikä ei kyllä pidä paikkaansa. Moni todella hoikka voi itse kokea syövänsä runsaasti, mutta yleisesti ottaen ruokamäärät ovat pieniä. Jos ei sitä mahalaukkua venytä, niin pienestähän sitä tulee kylläiseksi.

 

[Huutelen puskista]

[QUOTE="eee";28782600]Vanha viisaus pitää edelleen paikkansa: nothing tastes as good as skinny feels.[/QUOTE]

Kuulostaa joltain pro-ana -sivustolta lainatulta. Skinnyhän on laiha...No anyway. Joku rakastaa seksiä, joku saunomista, joku rääkkiliikunnan jälkeistä endorfiinihöyryä, joku syömistä. Ja kun rakastaa syömistä, näkyyhän se jollain tavalla.

 

[Khimaira]

[QUOTE="eee";28782745]Ymmärsinköhän nyt jotain väärin? Ei puolella kilolla kasviksia kyllä millään saa aikuisen ihmisen päivittäistä energiatarvetta täyttymään. Pienikokoisellakin naisella päivittäinen kulutus on kuitenkin ainakin 1200 kcal luokkaa.[/QUOTE]

1200? Aika vähän on mun mielestä..
Olen pienikokoinen ja kulutukseni ilman työtä/ liikuntaa on 1800kcal, työn ja liikunnan kanssa 2300kcal..siis se kulutus jolla paino ei nouse.

 

["eee"]

1200? Aika vähän on mun mielestä..
Olen pienikokoinen ja kulutukseni ilman työtä/ liikuntaa on 1800kcal, työn ja liikunnan kanssa 2300kcal..siis se kulutus jolla paino ei nouse.

Kysehän on perusaineenvaihdunnasta, siis kulutuksesta ilman liikuntaa/päivittäisiä askareita.
Sulla on sitten kyllä yllättävän iso peruskulutus. Itse olen hoikka, 176/56 ja perusaineenvaihduntani ilman työtä ja liikuntaa on alle 1400 kcal.

 

["keinonen"]

Suoraviivaisesti sanoen: Pidän karkista, mutta en lihomisesta jota karkinsyönti aiheuttaa. Siksi en syö karkkia. Jeps, helpommin sanottu kuin tehty.

 

["vieras"]

Minä olen hoikka (BMI 20), mutta olen toisaalta myös tunnesyöppö, mieleni tekee ruokaa ja nautin ruoasta. En kuitenkaan syö kovin suuria annoksia, syön terveellisesti ja liikun kohtuullisesti. Myönnän, että joskus kuitenkin syön liikaa, mutta sen jälkeen olo on yleensä aika huono. Ylipainoiset usein syövät liikaa nimenomaan epäterveellistä ruokaa. Salaatilla on vaikea lihottaa itseään satakiloiseksi... Jos haluat laihduttaa, en suosittele mitään nälkäkuuria, vaan muuttamaan ruokavalion terveellisemmäksi ja miettimään milloin syöt epäterveellisiä herkkuja. Jos esimerkiksi syöt kun katsot telkkaria, vaihda telkkarin katsominen lukemiseksi tai virkkaa patalappuja syömisen sijasta.

 

[tassun]

....Syntymälahjat eivät mene tässä tasan. Geenit vaikuttavat hyvin paljon ruokahaluumme ja ruuan vaikutuksiin. Nämä on jo moneen kertaan tutkimuksissa todettuja asioita.

Olen samaa mieltä ap:n kanssa, että loppujen lopuksi kaikki on kiinni vain siitä mitä sitä suuhunsa ihan itse kukin työntää. ...Mutta nämä ajatukset "Hoikilla on parempi itsekuri" on hieman erikoisia....

Koska ihan tosissaan se ruoka ja herkut aiheuttaa meissä eriasteisia haluja.
...miten sen selittäisi..
Henkilön A näkee suklaapalan, hänen kaikki aistinsa heräävät, hän maistaa suklaan maun suussaan, hän rakastaa sitä suklaan tuntua suussaan, suklaa saa hänessä välillä suurempia hyvänolon tunteita mitä seksikään.
Henkilö B - nähdessään suklaan ajattelee, ok makea ruskea pala fazeria, minulla on nälkä, otankin vaan ruokaa.

---Joten miten noita voi edes verrata kun puhutaan itsehillinnästä. Onko laihalla absoluuttisesti parempi itsehillintä? Osaako hän pitää suunsa kiinni anoppilan kahvipöydässä kun tulee erimielisyyksiä jostain? Onko se nimenomaan laiha jolla on itsehillintää kieltäytyä vieraiden miesten drinkeistä? Laihat eivät aja ylinopeutta, koska heillä on niin rautainen itsehillintä nopeusrajoitusten edessä? Miten itsehillintää voidaan mitata vain ruualla, kun ponnistuksen määrä ei ole millään tapaa verrannollinen kahden ihmisen välillä.

..Lisäksi on paljon myös ympäristön vaikutusta. Opetettiinko kotona että lautanen pitää syödä tyhjäksi? Kysyttiinkö "Onko vatsa nyt täynnä?" ja hymyiltiin päälle / vrt. jos kysyttäis lähtikö nälkä? Opetettiinko kotona, että on syöty "tarpeeksi" sitten vasta kun vatsaa kiristää, ja joulu tai mikä tahansa juhla ei ole juhla, jossei vatsaa kivistä ähkystä.

Itsellä on ruokahalu vaihdellut. Itse olen se herkkujen rakastaja. Fazerin sininen plus fazerina levyt menevät aivan helposti. Herkuttelusta Ei tule huonoa omatuntoa. Harvoin pystyn syömään niin paljon että siitä tulisi huonoa oloa. Niin ja illalla menisi sitten jo lisääkin herkkuja. Niin ja kiitos pullakahvit myös toki toki. Jos teen mustikkapiirakkaa, niin mies syö siitä yhden palan, minä loput, samana päivänä. Nami!

Vaan olipa minullakin Raskaus aikana se itsehillintä!! Kun ei vaan tehnyt mieli. Kyllä oli niin hyvä itsehillintä. Oli muuten myös pahoinvointiakin..Mutta kun ei vaan tehnyt mieli, niin olihan se helppo olla syömättä. Tai jos pullan töissä otinkin, niin ei todellakaan tehnyt ohi kulkiessa mieli mennä ottaa toista ja kolmatta palaa. Oli hyvä itsehillintä, kun ei vaan tehnyt mieli. Ei edes suklaata.

 

[laiheliini]

Minulle on iän myötä tapahtunut jotain, en pysty enää syömään makeaa kuiten joskus 20-vuotiaana, maha ei vaan kestä ja tulee huono olo. Ehkä siis taipumus ja mieltymys esim. suklaaseen vaihtelevat eri ihmisillä jonkin verran ja toisen on vaan helpompi olla syömättä.

 

["kiira"]

minulla on hyvä aineenvaihdunta ja minulla on lievä aspergerin syndrooma. vaikka muuten olen hieman aistiyliherkkä, niin en huomaa nälkää. Lääkärini n laskenut minun syövän eniten noin 2200kaloria päivässä, mutta joinakin päivinä en muista syödä ollenkaan. olen 171cm pitkä ja 52 painava

 

[Orion-]

[QUOTE="vieras";28782692] Lihavilla on vatsalaukku venynyt syömisestä niin paljon että sen palautumisessakin kestää. [/QUOTE]

Ei välttämättä. Mä syön ihan normaalikokoisia ruoka-annoksia, hirmumääriä en jaksa. Esim kotipizzan normaalipizzan jaksan just ja just syödä, riittävän hitaasti syöden ja kun edellisestä ruokailusta on jo hyvä tovi aikaa. Mieluiten pizza puoliksi.
Mikä sitte on lihottanu...jatkuva sokerinsyönti.

 

[luikku]

Täälläkin yksi 170/52 laiheliini, jota on siunattu hyvällä aineenvaihdunnalla ja geeneillä. Itsehillinnästä ei tässä voi puhua, syön paljon ja usein, sekä herkuttelen pitkin päivää, mikä näkyy kyllä jo hampaissa, mutta ei painossa. Juuri viimeistelin iltapalaksi nauttimani suklaalevyn ja ajattelin juoda myös siiderin. Päivittäin laskurin mukaan syön enemmän kuin liikkumalla kulutan, mutta en silti liho. En juurikaan edes harrasta liikuntaa, satunnaisesti saatan kävellä kouluun.

 

[hieman alipainoinen]

Henkilön A näkee suklaapalan, hänen kaikki aistinsa heräävät, hän maistaa suklaan maun suussaan, hän rakastaa sitä suklaan tuntua suussaan, suklaa saa hänessä välillä suurempia hyvänolon tunteita mitä seksikään.
Henkilö B - nähdessään suklaan ajattelee, ok makea ruskea pala fazeria, minulla on nälkä, otankin vaan ruokaa.

Just näin. Mä olen aina ollut laiha, niin että sitä on lapsesta asti päivitelty, ja yläasteella terkka otti puhutteluun että onko anoreksia. Kyllä karkeista ja herkuista olen aina tykännyt, niitä syönyt itseäni hillitsemättä (mitään itsehillintää mulla ei tässä ole, tai edes tarvitse olla) sen verran kuin on tehnyt mieli. Kuitenkaan niitä ei tee kamalasti mieli kerralla syödä. Myös perusruokaa mun on vaikea saada alas mitään hirveää vuorta; olen aika hidas syömään, ja tykkään syödä sen verran että nälkä lähtee.

Ennen lasta söin oikeastaan kun oli nälkä enkä kellon mukaan -> olin laiha. Nyt kun on pieni lapsi, on säännöllinen ruokarytmi -> olen laiha. Raskausaikana kyllä paino nousi (ja voi miten onnellinen olin siitä), mutta imettäessä painokäyrä laski taas kuin lehmän häntä.

Kerran sanoin kaverilleni, etten ole koskaan syönyt 200 g suklaalevyä kerralla, niin kaveri oli aivan hämmästynyt, ja sanoi että mä olen määräsokea ruoan suhteen, en ymmärrä syöväni aivan liian vähän. No myönnetään, annoskoot voisivat olla isompiakin, mutta hei - levy suklaata kerralla, sekö on sitä normaalia???

 

[Huutelen puskista]

Kuulostaa joltain pro-ana -sivustolta lainatulta. Skinnyhän on laiha...No anyway. Joku rakastaa seksiä, joku saunomista, joku rääkkiliikunnan jälkeistä endorfiinihöyryä, joku syömistä. Ja kun rakastaa syömistä, näkyyhän se jollain tavalla.

Jatkan sielä sen verran, että ilmiö on mielestäni sama kuin mikä tahansa ns. riippuvuus. Mulla on kavereita, jotka eivät juurikaan ajattele ruokaa ja syömistä, se ei ole "heidän juttunsa". He syövät pysyäkseen hengissä, mutta eivät koe sitä minään nautintona. Anorektikoista ei ole kyse, koska eräskin saattaa hoksata ilta yhdeksältä, että oho, tänään on mennyt vain kahvia, haenpa iltapalaksi ison pizzan.

Näillä henkilöillä on puolestaan omat akilleenkantapäänsä. Joku on hankkinut kunnon nikotiiniriippuvuuden, joku pössyttelee, joku ei voi olla kahta päivää ilman kunnon panoa. Joku katsoo yötä myöhään pornoa, joku vetää viinaa hirveitä määriä ja joku on koukussa nettipokeriin. Joku juoksee ultramaratoneja, joku harrastaa vaarallisia extremelajeja ja joku on koukussa työntekoon, työnarkomaani.

Mun mielestä kyse on siis riippuvuudesta mutta eri asiaan. Toki geenit yms. vaikuutavat eli joku ruokaa rakastava saattaa olla hurjan hoikka, mutta kyllä useammin lienee kyse siitä, että hoikka ei saa jatkuvasta syömisestä samanlaisia kicksejä kuin pönäkkä tunnesyöjä. Hoikalla se saattaa olla jokin yllä mainituista tai jokin ihan muu.

 

["vieras"]

Kyllä monet hoikatkin syövät paljon. Tai ainakin napostelevat pitkin päivää, vaikkei olisi nälkä. Itsekin teen niin. Tänään olen syönyt normaalien aterioitten lisäksi 200g suklaalevyn, kolme korvapuustia, kolme palaa maustekakkua, säilykeananasta, sämpylöitä juustolla. No nää ainakin. Olen 60/178, mutta näin paljon en ole koskaan painanut. Taitaa ikä vaikuttaa aineenvaihduntaan.

 

[SeInka]

Ihmisten vilkkaudessa / liikkuvuudessa / aktiivisuustasossa on suuria eroja. Itse olen näitä hoikkia, jotka mielestään (ja muidenkin mielestä) syövät paljon, mutta pysyvät kuitenkin hoikkina. Paperilla en myöskään liiku mitenkään erityisen paljon, ainakaan sen enempää kuin pullukka kaverinikaan. Mutta huomaan, että kävelylenkillä menisin aina reippaampaa vauhtia, puhun käsilläni, pomppaan ruokapöydästä tai sohvalta ylös ja alas sitä mukaa kun muistan jotain juttuja, mitä haluan tehdä tai tarkistaa, juoksen mieluummin kuin lähden ajoissa matkaan, hyppään automaattisesti portaat ylös (usein kaksi askelmaa kerrallaan) hissin sijaan, en jää liukuportaissa seisomaan vaan kävelen jne. jne. Huomaamatta sitä tulee poltettua useampikin ekstrakalori.

 

["Vieras"]

Kotiolot vaikkuttavat. Vanhemmilta perii paljon ruokatottumuksia. Meillä kotona oli säännöliset ruoka-ajat ja monipuoliset ateriat. Lapset otettiin ruuanlaittoon mukaan ja olimme kiinnostuneita ruuasta. Ruuasta ei myöskään ikinä tehty showta ja olemmekin sisarusteni kanssa oppineet syömään järkevästi aikuisenakin.

Miesystäväni kotona ruokailu on ollut lapsuudessa aivan erillainen kuin minulla. Ei ole ollut esim aamupalaa ja perheessä oli yksi bulimikko, mikä teki koko perheensyömisestä aika inhoittavan tilanteen. Hän on myös ollut aika hemmoteltu lapsi ja saanut aika paljon valita mitä syö.

Miesystäväni on ollut aina joko langanlaiha tai huomattavasti ylipainoinen. Ei ole siis ikinä oppinut kulkemaan kultaista keski tietä. Syödä pitää joko liikaa ja todella rasvaista ruokaa tai sitten ei syödä melkein mitään. Nyt on kyllä opetellut fiksumpaa ruokailua ja on onnistunut laihduttamaan jonkin verran tämän hetkisestä ylipainosta

 

["Puff"]

Mä taidan kiittää geenejäni. Olen myös 160 pitkä ja painan 57kiloo. Syön kaikkea epäterveellistä ja herkkujakin kuluu jos niitä on saatavilla. Olen tunnesyöppö siinä mielessä että kun stressaannun/huolestun/suren niin en voi syödä. Liikuntaa en pahemmin harrasta. Mutta niinhän se on ettei mulla hirveesti lihaskuntoakaan ole. Jos treenaisin niin paino nousisi muutaman kilon.

 

[----]

Mulla ainaki jää välillä päälle,
esimerkiksi lapsuudessa piti pitää puolensa jos halusi jotain hyvää -> jos oli jotain hyvää, tuli ahmittua -> tekee mieli lisää hyvää jonkin ajan päästä = tulee ostettua useammin ja enemmän

sitten tajusin että eihän mun nykyään tarvitse ahmia, voin ottaa silloin tällöin pari namia tai sipsiä, se pussi säilyy kyllä. Tajusin myös että ei siihen kuole jos hetken tuntee nälkää eikä aina tarvi vetää ähkyyn -> pienensin annoksia ja söin siis vähemmän -> maha tottui tosi nopeasti eikä isoja annoksia enää edes saanut alas. Sipsit rupesi maistuu pahalta kun pussia tyhjensi monta päivää, joten puol pussia lens aina roskiin. = Putos 40kg ja aloin ekaa kertaa elämässä myös nauttia liikkumisesta (jonka aloitin kotona jumppaamalla ja kävelylenkeillä, koska olis hävettäny mennä lihavana kuntosalille tai hölkkäämään) ja olin ekaa kertaa elämässä lähes tyytyväinen itseeni (uskalsin mennä kuntosalille, olla oma itseni...)!

Sitten sain lapsen. En lihonnut raskausaikana juuri yhtään koska vaikka yritin kuinka paljon saada alas, suurin osa tuli ylös (koko raskauden). Vauvan ollessa pieni opin sitten vielä syömään aina kun ehdin, niin paljon kuin ehdin ja mitä käteen sattuu sillä hetkellä (ei alkuun ollut siis paljoa). Yhtäkkiä aloin sitten lihota taas ihan siitä syystä että toi hotkiminen jäi päälle vaikka lapsen hoidolta jäi sitten aikaa sille syömisellekin. = +10kg

On ollut tosi vaikea uudessa elämäntilanteessa sopeutua taas siihen ennen raskautta opittuun malliin, koska toi nopeet syö hitaat-ajatus on niin iskostettu päähän. Nyt oon taas löytänyt aikaa liikkumiselle ja alkanut opetella sitä oikeaa syömistä.

Vinkkinä että syömisessä tärkeintä on määrä, ei ole pakko pistää kaikkia herkkuja ikuisesti pannaan. Kyllä useimmat laihatkin joskus syö jotain hyvää. Liikunta on helppo aloittaa ihan vaan kun tekee vaikka joka ilta jonkun jumpparutiinin vaikka siinä telkkarin edessä lattialla, ei ole pakko möllöttää sohvalla kun katsoo telkkaria. Kun jaksaa muutaman kerran tehdä, siitä tulee tapa. On myös kannustavaa miten nopeasti sitä kehittyy: alkuun olo on ku hyljellä mutta nopeesti rupee jaksaa enemmän, taipuu paremmin..

Ja kun noita laihojen makunystyröitä spekuloitiin, niin kun laiha vetää hampparia, sipsiä, karkkia (rasvaa tai sokeria) paljon, hänelle tulee paha olo. Pullukka ei pahaa oloa aina tunne siedätyksen ansiosta. Tääkin muuttuu kun jättää/pienentää herkuttelua.

 

["vieras"]

[QUOTE="juup";28782350]Oliko tää vitsi? "Syön kuin hevonen" !!?[/QUOTE]

On tuo paljon. Jos itse söisin noin, ei menisi aikaakaan, kun olisin aika tuhdissa kunnossa. Nyt olen jo bmi 26, vaikken syö tollein.

 

["vieras"]

Minä olen hoikka ( mitat 161/48) ja syön kuin hevonen. Tänään mennyt 2 palaa paahtoleipää, 2 sämpylää juustolla, lautasellinen spagetti bolognesea, jätskituutti, lautasellinen perunaa ja kastiketta, puolikas suklaalevy.

Liikun paljon, teen kahta työtä.

No ihan normimäärä, eikä hevosen....

Meillä laihoilla taitaa se mahalaukku vetää vähemmän, joten annoskoot on pienempiä. Laiha tod.näköisemmin lopettaa ennen ähkyä, lihavuuteen taipuva syö itsensä ähkyyn, jolloin mahalaukku venyy. Siksihän tehdään näitä mahalaukun pienennysleikkauksia, että saatais se tunne "täydestä mahasta" normalisoitua.

 

[Huutelen puskista]

Yksi hoikka tuttu taas kertoi, että hänen suolensa on lyhyt ja ruoka tulee nopeasti toisesta päästä ulos. Läpipaskoiksi meillä noita kutsutaan . Hän syö usein, mutta tulee kylläiseksi melko pian ja sitten mennäänkin jo kakkostarpeille vessaan. Kohta onkin taas nälkä.

Olen huomannut muuten saman, mitä eräs tähän ketjuun kirjoittaja mainitsi: aktiivisuustasoissa on eroja. On niitä sähköjäniksiä ja sitten perusluonteeltaan rauhallisia.

 

[Peyote]

Kyllä mun ainakin tekee ruokaa mieli, mutta ei siinä ole järkeä, että syö ihan kaiken, minkä vaan jaksaa.

 

["Ritva"]

Minä voisin syödä vaikka joka päivä leipomon tyhjäksi. En silti tee sitä, koska en halua olla lihava tai sairas. Lihon helposti, kun mässäilen. Ja mielitekoja herkkuihin minulla on jatkuvasti. Helpolla en siis pysy hoikkana.

Pari asiaa pitää herkuttelunhimoni kuitenkin aisoissa. Toinen on harrastukseni tanssi. Haluan näyttää hyvältä ja käyttää vartalonmyötäisiä vaatteita tanssiessani. Ei tunnu myöskään kivalta, jos miehen kädet uppoavat makkaroiden sisään. Siksi aina skarppaan syömisteni suhteen, kun tiedän meneväni tanssimaan.

Toinen toimiva ruokahalun hillitsijä on ihastuminen/rakastuminen tai pieni säpinä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Rakastua ei voi jatkuvasti, mutta pieni flirtti tekee olon naiselliseksi ja seksikkääksi ja siitä tulee positiivinen kierre.

 

["muu"]

Me ollaan hoikkia miehen kanssa, mutta varmasti pitkälti sen takia että sattui sopivat geenit aineenvaihdunnan kannalta. Se on todella nopea (miehellä edelleen nyt 30-vuotiaana, itse vasta vähän päälle 20v). Syödään terveellistä, itsetehtyä kotiruokaa, mutta myös herkkuja. Ei tarvitse tarkkailla syömisiä, sillä syömme mitä ilmeisimmin automaattisesti oikean määrän ruokaa.