K
Kertokaaaaa
Vieras
... se kun tuntuu aina jäävän jotenkin paitsioon eikä kaipaa huomiota tai läheisyyttä samalla tavalla kuin muut 
Mulla lapsia neljä. Vanhin hakee huomion murrosiän temppuiluilla, keskustellaan paljon ja vielä joskus se heittää jalat syliini hierottavaksi
myös käymme elokuvissa ja ostoksilla
Toiseks vanhin on hirveen sosiaalinen, halailee paljon ja sillä on harrastus joka vie minunkin aikaani, se on kova vitsailemaan ja hassutellaan päivittäin ja nauretaan ...
Nuorin on nuorin, meidän "vauva" ja siinä "asemassa" että saa kaikilta huomiota paljon, sylittelee ja luetaan ja se kulkee mukana joka paikkaan ...
mut tää kolmas lapsi, iältään 10v ...
on paljon omissa oloissaan, lueskelee, piirtelee.. ei juurikaan puhu asioistaan.. joskus harvoin saunassa kertoo juttuja koulusta, kavereista tai lukemastaan jutusta .. mut on hiljainen, puhuu niin hiljaisella äänellä etten aina kuule vaan joudun pyytämään toistamaan ... tuntuu että se jää "paitsioon" ..
oon ottanu välillä vaan häntä mukaan kirpparille, kaupoille, kirjastoon, uimaan ... enkä oikein osaa edes sanoa et nauttiiko se sellasesta ..
harrastaa taidetta mutta on tosi vaatimaton, sitä nolottaa (?) näyttää teoksensa meille (muut lapset taas on aina näyttämässä kaiken osaamansa.... ) emme pakota mihinkään mutta joskus miehen kanssa salaa naureskelemme että tämä lapsi jää varmaan "peräkammarin piiaksi" meille kun on niin hissukka ja ujo kotihiiri
luonteeltaan saa ollakin sellainen, kavereitten kanssa riehaantuu ja sen kerran kun riehaantuu korottamaan ääntään ja kunnolla riehumaan, en voi kun ihmetellä ja katsoa sivusta, en halua kieltääkään kun kerrankin päästää vaan irti ja silloin se vaikuttaa ihan vieraalle lapselle ... ihan erilaiselle ..
painosteta ei mihkään, saa olla mikä on
mutta silti tuntuu että tarviiko enemmän huomiota? vai tuleeko sit kun haluaa... kun se on illankin huoneessaan esim. lukien ja yritän käydä vähän juttelemassa niin ei se vaikuta kovin innokkaalta ... haluaa vain olla rauhassa... toki sit sisarusten kanssa pelaa, sellasetkin sujuu ihan mainiosti. Koulusta ei mitään "moitittavaa" oo kuulunut, eskarissa ne aikoinaan ihmetteli kanssa kun se puhui liian hiljaa.
Kokemuksia? Jatkuvasti sellanen huono omatunto kun nää muut on äänekkäitä, liikkuvaisia ja ottaa kyllä oman tilansa mut tää yks ei. Mut toisaalta ei näytä sitä tarviivankaan ... vai hä?
Sori sekava sepustus....
Mulla lapsia neljä. Vanhin hakee huomion murrosiän temppuiluilla, keskustellaan paljon ja vielä joskus se heittää jalat syliini hierottavaksi
Toiseks vanhin on hirveen sosiaalinen, halailee paljon ja sillä on harrastus joka vie minunkin aikaani, se on kova vitsailemaan ja hassutellaan päivittäin ja nauretaan ...
Nuorin on nuorin, meidän "vauva" ja siinä "asemassa" että saa kaikilta huomiota paljon, sylittelee ja luetaan ja se kulkee mukana joka paikkaan ...
mut tää kolmas lapsi, iältään 10v ...
on paljon omissa oloissaan, lueskelee, piirtelee.. ei juurikaan puhu asioistaan.. joskus harvoin saunassa kertoo juttuja koulusta, kavereista tai lukemastaan jutusta .. mut on hiljainen, puhuu niin hiljaisella äänellä etten aina kuule vaan joudun pyytämään toistamaan ... tuntuu että se jää "paitsioon" ..
oon ottanu välillä vaan häntä mukaan kirpparille, kaupoille, kirjastoon, uimaan ... enkä oikein osaa edes sanoa et nauttiiko se sellasesta ..
harrastaa taidetta mutta on tosi vaatimaton, sitä nolottaa (?) näyttää teoksensa meille (muut lapset taas on aina näyttämässä kaiken osaamansa.... ) emme pakota mihinkään mutta joskus miehen kanssa salaa naureskelemme että tämä lapsi jää varmaan "peräkammarin piiaksi" meille kun on niin hissukka ja ujo kotihiiri
luonteeltaan saa ollakin sellainen, kavereitten kanssa riehaantuu ja sen kerran kun riehaantuu korottamaan ääntään ja kunnolla riehumaan, en voi kun ihmetellä ja katsoa sivusta, en halua kieltääkään kun kerrankin päästää vaan irti ja silloin se vaikuttaa ihan vieraalle lapselle ... ihan erilaiselle ..
painosteta ei mihkään, saa olla mikä on
mutta silti tuntuu että tarviiko enemmän huomiota? vai tuleeko sit kun haluaa... kun se on illankin huoneessaan esim. lukien ja yritän käydä vähän juttelemassa niin ei se vaikuta kovin innokkaalta ... haluaa vain olla rauhassa... toki sit sisarusten kanssa pelaa, sellasetkin sujuu ihan mainiosti. Koulusta ei mitään "moitittavaa" oo kuulunut, eskarissa ne aikoinaan ihmetteli kanssa kun se puhui liian hiljaa.
Kokemuksia? Jatkuvasti sellanen huono omatunto kun nää muut on äänekkäitä, liikkuvaisia ja ottaa kyllä oman tilansa mut tää yks ei. Mut toisaalta ei näytä sitä tarviivankaan ... vai hä?
Sori sekava sepustus....