A
annelikanneli
Vieras
Lapsi on vuoden ja 1 kk. Aina ollut huonohko nukahtamaan. Nyt alkaa kyllästyttää jokailtainen (ja -päiväinen) pinnasängyn vieressä selkä mutkalla töröttäminen. Tunti hurahtaa helposti lasta silitellessä ja paikallaan pitäessä. Juuri seisoin kolme varttia sateessa nukuttaen karjuvaa lasta vaunuihin.
Välillä olen nukuttanut viereen, ja yöllä nostan usein viereen nukkumaan. Virhe?
Minulla on myös vanhempi lapsi, jota on myös aina nukutettu lempeästi viereen, ja nyt kolmevuotiaanakin nukkumaanmeno on aika rumbaa. Usein nukumme kaikki neljä loppujen lopuksi samassa sängyssä, ja se ei ole ergonomisesti hyvä ratkaisu.
Mikä olisi inhimillinen mutta tiukka tapa opettaa yksivuotiasta nukahtamaan itsekseen? Muutaman kerran olen kokeillut huudatusta. Kerroista riippuen lapsi tuli joko hysteeriseksi tai vinkui "tekoitkua", jonka lopetti hetken päästä ja nukahti. Huudattaminen tuntuu vaan melko julmalta, enkä haluaisi aiheuttaa traumoja lapselleni. Olen kokeillut myös lempää unikoulua, että jätän lapsen nukkumaan ja käyn näyttäytymässä, jos hän itkee, mutta itku alkaa välittömästi lähtiessäni pois. Kuinka kauan tällaista unikoulua pitäisi pitää, että tulosta syntyisi?
Tuntuu, että lapsi tarvitsee aikuisen viereensä saadakseen unta. Hän ikäänkuin haluaisi nukahtamisapua minulta, mutta kun minä en voi hänen puolestaan nukahtaa...
Hjälp, tämä on tosi raskasta!